Yhteinen yliopisto

Yliopistomanifesti 1.0

Copyleft

Yhteinen yliopisto ja yhteinen tilanne

Opiskelijat eivät missään nimessä elä työtä koskevien ristiriitojen ulkopuolella. Koulutusjärjestelmä on keskeinen luokkajaon uusintamisen paikka. Koulutusjärjestelmä on ihmisiä hienovaraisesti erittelevä koneisto, joka tuottaa työvoimaa talouskasvun tarpeisiin. Työvoimaa ollaan jakamassa palvelusluokkaan, koulutettuihin ketjutyöntekijöihin sekä huippuosaajiin. Näistä kahta ensimmäistä voidaan nimittää prekaariksi työvoimaksi.

Opiskelijat ovat paitsi tulevaisuuden työvoimaa, huomattavan usein jo opiskeluaikanaan tärkeä halpatyövoiman reservi. Erityinen merkityksellistä tämä sosiaalinen, kielitaitoinen ja joustava työvoima on kaupunkien palvelualan yrityksille. Oppilaitokset ovat kuin opetusministeriön lahja paikkakuntiensa elinkeinoelämälle.

Tulevaisuuden työvoimana opiskelijat elävät käytännössä pakotettuina opiskelemaan. Välivuosien pitäminen on yhä hankalampaa ja valmistumistahtia kiihdytetään. Yliopisto-opetusta koulumaistetaan ja yhä useammat ohjataan ammattikorkeakoulun puolelle. Avoimen yliopiston opetus korvaa yliopisto-opetusta varsinkin perusopintojen osalta, jolloin joidenkin alojen sisäänotossa korostuu väistämättä maksullisuus. Koulutus ei suinkaan ole yhteiskunnan pyyteetön lahja, vaan läpeensä laskelmoitu keino tuottaa inhimillistä pääomaa taloudellisia kasvutarpeita varten.

Korkeakoulujärjestelmän tehtävä kansallisen sivistyksen, identiteetin ja virkamieskunnan tuottajana on ohi. Yhä enemmän tarkoituksena on kvalifioidun inhimillisen pääoman tuottaminen yrityksiä varten. Myös tutkimusta kytketään yhteiskunnalliseen palvelutehtävään, ja peräänkuulutetaan yliopiston yhteiskunnallisen vaikuttavuuden maksimointia. Helsingin yliopiston emerituskansleri Kari Raivio ilmaisi asian täsmällisesti vain vähän aikaa sitten:

”Kun tiedosta on luonnonvarojen ja pääomien asemesta tullut tärkein tuotannontekijä, niin tietoa luovat ja välittävät yliopistot halutaan valjastaa kiskomaan kansallisen kilpailukyvyn ja taloudellisen kasvun vankkureita.” (Suomen kuvalehti 6.3.2009)

Tietotyö on saamassa strategisesti yhä tärkeämmän aseman pääoman kasautumisprosesseissa. Korkeakouluista ollaan tekemässä tietokapitalismin vetureita, joiden opetus- ja tutkimustoiminnan odotetaan muodostuvan Suomen kilpailuvaltiksi globaaleilla markkinoilla.E nsi alkuun pitäisi ainakin pelastaa Suomi lamasta. Tämä on paradoksaalista, sillä uudistusten takana on juuri sama porukka, joka on syyllinen lamaan. Millä mandaatilla he luulevat tekevänsä uudistuksia maailmassa, joka on menossa päin persettä?! Ja millä kyvyillä?! Eivätkö juuri nyt sovellettavat talousjohtamisen opit ole niitä, joilla lamaa edeltäneet kuplat rakennettiin?

Opiskelijat tuntevat kiristyvät paineet nahoissaan. Empiminen ja maisteleminen eri vaihtoehtojen välillä on yhä hankalampaa. Vääristä ratkaisuista seuraa välittömästi hankaluuksia. Tavoiteaikoja ja muita suorituspaineita tiukennetaan. Mielenterveysongelmien nopea lisääntyminen opiskelijoiden keskuudessa ei varmasti yllätä ketään.

Opiskelijoiden tilanne on välittömästi yhteinen kaikkien yliopistotyöläisten kanssa (eroja peittelemättä). Yliopistotyöhön kohdistetaan yhä uusia mittausjärjestelmiä ja muita kontrolleja. Ihmisiä kilpailutetaan ja suoriutumista tarkkaillaan. ”Huiput” eriytetään omille eliittilinjoilleen. Työnkuvaa teknistetään. Se myös palvelumuotoistuu kun laitoksia sidotaan ulkopuoleiseen rahankeruuseen. Suuria leikkauksia on mitä ilmeisimmin tulossa.

Eräänlainen oppivelvollisuus koskettaa työvoimaa kokonaisuudessaan. Joustavien työmarkkinoiden aikana kaiken työvoiman on oltava aina valmista oppimaan ja aloittamaan uutta. Fraktaalielämä on jatkuvaa oman pään päivittämistä ja uuden opiskelua, ”työttömyys”jaksoja myöten. Itse asiassa ihmisten patistaminen keksimään töitä itse itselleen on nousemassa keskeiseksi keinoksi lamaa vastaan. Riskien yksilöllistäminen tulee kuitenkin tuottamaan vain kasvavan joukon prekaaria ja köyhää työvoimaa, joka kantaa toisten aiheuttamasta lamasta yrittäjän vastuun.

Yhteinen yliopisto ja tietotyöläisten järjestäytyminen

Mitä meillä on yliopiston yritysmuotoistumista vastaan kun mitään puolustettavaakaan ei ole? Tarvitsemme yliopiston prekaareista kerrostumista lähteviä tavoitteenasetteluja. Tieteellisen toiminnan idealisoinnin sijasta tarvitsemme näkemyksiä opiskelijoiden, tutkijoiden ja muiden tietotyöläisten välittömistä intresseistä sekä heidän itsenäisyyttään tukevista yhteiskunnallisista oikeuksista. Näiksi nimeämme uudet commonsit.

Muutosvastarinnan sijasta yliopistoliikkeen on oltava muutoshaluinen liike yliopistomuutoksen puolesta. On määrättävä yliopistomuutoksen sisällöstä. Liikkeen perustana on tällöin itseorganisoituva tutkimus-, opetus- ja opiskelutoiminta, joka haastaa yliopiston konkreettisten tarpeiden ja niiden autonomisen organisoinnin lähtökohdista.

Yliopiston yhteiskunnallisen vaikuttavuuden kavahtamisen sijasta liikkeen on peräänkuulutettava yliopistolta enemmän ja parempaa yhteiskunnallista vaikuttavuutta. On perättävä vaikuttavuutta esimerkiksi suhteessa kansalaisyhteiskunnan ja kolmannen sektorin edistyksellisiin voimiin. On avattava yliopisto yhteiskunnallisille liikkeille; liikkeiden on voitava käyttää yliopistoa resurssinaan. Ei tule kavahtaa palvelutehtävää. On määriteltävä, mitä me haluamme palvella.

Yliopistosta on tultava uusien työtaistelujen paikka. Yliopistoliikkeen on järjestäydyttävä työläisinä. On murrettava vanhaa dikotomiaa sivistyneistöön ja duunareihin. Me olemme duunareita. On tietotyöläisten tehtävä haastaa tietokapitalismi.

Autonominen liike tarvitsee autonomisesti hallittuja tiloja yliopistolta. Tällainen voi olla vaikkapa ”squatattu” luentosali. Autonominen tila on sekä poliittisten kokousten että itseorganisoidun oppimisen ja opetuksen tila. Se on uudenlainen sosiaalitila, josta käsin liike voi määritellä itse yliopiston yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Yliopistosta on tultava tietotyöläisten liikkeiden hermokeskus.

Yhteinen yliopisto ja meidän kaupunki

Alueellisia kasvunäkymiä lasketaan korkeakoulujärjestelmän varaan. Kuten JY tiedotti vain vähän aikaan sitten: ”Menestyvillä alueilla sijaitsee aina kansainvälisesti korkeatasoinen yliopisto, jonka vaikutus säteilee laaja-alaisesti yhteiskuntaan.” Suoria alihankkijoita yliopistoista tulee vain joiltain osin, mutta kokonaistavoite on selvä: yliopistojen yhdessä koko korkeakoulutusjärjestelmän kanssa odotetaan tuottavan tietoa sekä tietotyövoimaa niin alueellisten kuin kansallistenkin yritysten kilpailukyvyn takaamiseksi.

Jyväskylä on hyvä esimerkki tilanteesta. Kauppakamarin vastikään teettämän raportin mukaan Jyväskylässä on paljon korkeasti koulutettua työntekijäpotentiaalia, niin sanottua ”koulutuspääomaa”, muttei riittävästi vetovoimaisia yrityksiä sen tehokkaaseen kaupallistamiseen. Tulevaisuuden näkymiä siis lasketaan yliopiston varaan.

Jyväskylässä käänne kohti tietokapitalismia näyttäytyy erityisen selkeästi. Samaan aikaan kun yliopistoa nostetaan aluekehityksen veturiksi, ajetaan entistä Kankaan paperitehdasta (sittemmin M-Real ja Sappi) vauhdilla alas. (Kankaan paperitehtaasta ks. http://fi.wikipedia.org/wiki/Kankaan_paperitehdas sekä uutisia, joiden otsikot kertovat kaiken: http://www.google.fi/search?q=kankaan+paperitehdas)

Luokkakokemukset kärjistyvät niin tieto- kuin teollisuustyöläistenkin piireissä. Yliopistoliike on merkki uuden ammatillisen järjestäytymisen ja yhteiskunnallisen liikkeen alusta.

Yliopiston prekaarien kerrostumien on alettava määritellä välittömiä intressejään. On kysyttävä kysymyksiä, kuten kuinka yritysyliopisto takaa opiskelijoille valinnan vapauden ja taloudellisesti taatut puitteet, miten se huolehtii alihankkijoille ulkoistamiensa palvelustöiden työehdoista, mitä se tekee pätkätyöläisten eteen, miten se alkaa täyttää työntekijöidensä palkkakuoppaa ja koska se alkaa maksaa ylitöistä.

On myös alettava määritellä sellaisia yhteiskunnallisia oikeuksia, jotka lisäävät työläisten vapautta tietokapitalismin aikana. Tällaisia intressejä voidaan hahmotella uusien commonsien nimissä. Joustavan työn ja informaatiointensiivisen tuotannon aikana yhteiskunnan on taattava ihmisille perusturvan lisäksi yhteiskunnallinen palkka, vapaa liikkuvuus sekä vapaa tiedon jakaminen. Commonsit ovat tapa laajentaa nykyaikaisten tuotantovälineiden yhteisomistusta lähtemällä tietotyön autonomisesta luonteesta.

Sen sijaan että yliopisto kilpailuttaa niin työntekijöitään kuin opiskelijoitaankin toisiaan vastaan, olisi ennemminkin yliopiston ja kaupungin asia kilpailla meistä. Jyväskylä on jälleen hyvä esimerkki. Miten sellainen syrjäkylä tulisi toimeen ilman yliopistolaisia? Jo ilman opiskelijoitaan Jyväskylästä tulisi täysin kuollut kaupunki. Opiskelijoiden mukana Jyväskylästä katoaisivat paitsi kaupunkikulttuurin innovatiivisimmat sisällöntuottajat myös sen tärkeimmät kuluttajat.

Miksi meidän pitäisi kilpailla? Yliopistokaupungit kilpailkoon meistä. Yliopistoväki on mahti, jolla voi halutessaan pysäyttää koko kaupunkielämän. Miksemme siis vaatisi tietotyöläisten näköistä kaupunkia, yhteistä kaupunkia, joka on vetovoimainen paikka nuorelle työvoimalle ja tarjoaa vastinetta kaupungin eteen annetulle panokselle. Heti kärkeen yliopistokaupungit voisivat järjestää ilmaisen joukkoliikenteen, kattavan ja avoimen tietoverkon sekä kunnolliset sosiaalipalvelut.