Hakaristinäytelmä

Sosiaalidemokraattien, Vasemmiston ja Ympäristöpuolueen muodostama punavihreä vaaliliitto koki Ruotsin valtiopäivävaaleissa tappion, porvaripuolueiden allianssin viedessä voiton. Ympäristöpuolue oli punavihreän liittouman ainoa puolue, joka selkeästi lisäsi kannatustaan, demareiden ja Vasemmiston kannatuksen heiketessä. Helsingin Sanomien kirjeenvaihtajan mukaan demarien häviön syynä oli liittoutuminen Vasemmistopuolueen kanssa – kukaan kun ei halua äänestää entisiä kommunisteja. Myös Jutta Urpilainen siirsi Ruotsin demareiden tappion syyn itse punavihreän blokin harteille: liittoutuminen vasemmiston kanssa ei Urpilaisen mukaan ollut demareille eduksi.

Demarien tappion varsinainen syy löytynee silti puolueesta itsestään: vaalitulos oli demareille heikoin sitten vuoden 1911, ja parisen vuotta sitten talouskriisin kynnyksellä saavutettu merkittävä etumatkakin menetettiin. Jos demareilla menee Ruotsissa kehnosti, ei suomalaisten kollegoiden touhussakaan ole juuri hurraamista. Demareilla tosiaan on pallo hukassa: Suomessa demarit syyttävät Perussuomalaisia populismista samalla kun itse turvautuvat laimennettuun siirtolaisvastaisuuteen.

Vasemmistopuolueen äänisaalis taas jäi vaivaiseen 5.6 prosenttiin – saman verran ääniä niittivät kuivaakin kuivemmat Kristillisdemokraatit. Ja suunnilleen saman verran Vasemmisto noukki ääniä edellisissä vaaleissa. Muistettakoon, että vuonna 1998 Vänsterpartiet saavutti 12 prosentin kannatuksen nousten kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi, joten laskua on kahdentoista vuoden aikana tullut reippaasti. Suomessa Vasemmistoliitto kärsii samankaltaisista ongelmista, vaikka kannatus onkin hieman vahvempaa. Liekö syy kommunismissa vai sen puutteessa?

Varsinainen vaalivoittaja oli vähemmän yllättävästi äärioikeistolainen Sverigedemokraterna. Ruotsidemokraatit nousi nyt 5.7 prosentin kannatuksellaan valtiopäiville ensimmäistä kertaa. Sekä porvariallianssi että punavihreä blokki olivat etukäteen kieltäytyneet hallitusyhteistyöstä ruotsidemokraattien kanssa. Nyt vaa’ankieliasemassa olevat ruotsidemokraatit kykenevät painostamaan porvaripuolueiden muodostamaa vähemmistöhallitusta. Ympäristöpuolueen puheenjohtaja Maria Wetterstrand on ilmoittanut, ettei tukea porvariallianssille ole luvassa, vaikka Kokoomuksen Fredrik Reinfeldt on Ympäristöpuoluetta jo hallitukseen kosiskellut. On toki mahdollista, että Ympäristöpuolue vielä taipuukin. Yhteistä sekä Suomen että Ruotsin vihreille on kieltäytyminen hallitusyhteistyöstä äärioikeiston kanssa.

Ruotsidemokraattien taktikointi on rinnastettavissa Perussuomalaisten tulevaan vaalipeliin. Vaikka Suomessa ei tunnetakaan kahden ennalta sovitun hallitusrintaman vastakkainasettelua, on jokaisen hallitukseen pyrkivän puolueen mietittävä, onko se halukas yhteistyöhön Perussuomalaisten kanssa. Nyt näyttää siltä, että Perussuomalaiset ja Vihreät ovat toisensa poissulkevia hallituskumppaneita. Ensi kevät osoittaa, voiko Vihreisiin luottaa. Kokoomuksessa taas todennäköisesti pohditaan, miten käy, jos oikeistohallituksen päätöksiä legitimoinut Vihreät jää hallituksen ulkopuolelle, lapualaiset Perussuomalaiset rynnii sisään ja oppositioon syntyy punavihreä rintama.

Vasemmiston ei kannattaisi kuitenkaan pohtia mahdollisen taktisen asetelman etuja ennenaikaisesti. Tällä hetkellä Vasemmistoliitto ei nauti mielipidemittauksissa suurta suosiota. Sen sijaan gallupeissa neljänneksi suurimmaksi puolueeksi rankattu Perussuomalaiset tulee seuraavissa vaaleissa vain vahvistamaan asemiaan. Ja jos Perussuomalaiset pääsee hallitukseen, merkitsee se puolueelle vieläkin suurempaa julkisuutta. Jo tälläkin hetkellä perussuomalaiset ovat määritelleet käydyn siirtolaiskeskustelun reunaehtoja ja ovat siten vahvistaneet hegemoniaansa politiikan yhdellä lohkolla. Tosin hallitusvastuu edellyttää myös diplomatiaa ja kompromisseja, mutta tämänkin moni äänestäjä ymmärtää – tai sitten ei. Siirtolaiskysymyksen lisäksi Perussuomalaisilla ei näytä olevan juuri muuta sanottavaa, mutta samaa voisi sanoa myös Keskustan tai sosiaalidemokraattien politiikasta. On tietenkin mahdollista, että Perussuomalaisten hallitusvastuu saattaa pitkällä aikavälillä kostautua: populismi on vahvimmillaan oppositiossa.

Toissa viikolla Ruotsidemokraattien nuori Malmössä asuva kunnallisvaaliehdokas, aatelisnimellä kruunattu David von Arnold Antoni, pahoinpideltiin kotiinsa ja hänen otsaan viillettiin hakaristi. Asialla olivat pahoinpidellyn mukaan kaksi ruotsia vahvasti murtaen puhunutta naamioitunutta henkilöä. Mediassa pohdittiin radikaalivasemmiston vastaiskua. Olisiko hakaristi-iskusta pitänyt iloita vai huolestua? Yhtäältä moni maahanmuuttajavastaisen äärioikeiston vihollinen koki sarkastista tyydytystä: vihapuheella ratsastava ruotsidemokraatti sai mitä tilasi. Toisaalta heräsi perusteltuja epäilyksiä siitä, että populistinen äärioikeisto saa taas kerran esittää rakastamaansa vihatun marttyyrin osaa. Jos isku olisi ollut todellinen, olisi marttyyrius ollut kerrankin ansaittua. Hetken verran Ruotsidemokraatit saivat marttyyrileimansa ja äärivasemmisto kostonsa, kunnes paljastui, että nuori ruotsidemokraatti oli oikeuslääkärin vahvojen epäilyjen mukaan viiltänyt hakaristin itse otsaansa.

Ainakin Göteborgissa ja Tukholmassa – vasemmiston perinteisillä kannatusalueilla – äärioikeiston vaalimenestys on synnyttänyt spontaaneja mielenilmauksia. Tukholmassa massiivisiin protesteihin on osallistunut kymmeniä tuhansia ihmisiä ja Göteborgissakin viisi tuhatta ihmistä. Ehkä tässä on radikaalin vasemmiston vastaiskun paikka. Kadulla. Sergelin torilla.

Janne Hernesniemi

.