OMG, Nokia Shooting People

Hanna Nikkasen Viaton imperiumi (Like 2010) ruotii terävästi käsityksiä suomalaisista yrityksistä muunmaalaisia eettisempinä toimijoina. Nikkanen käy läpi suomalaistaustaisten yritysten toimia Kongon kaivoksissa, Iranin hallinnon kätyreinä ja Brasilian metsätyömailla. Tarina etenee vaihtelevasti haastatteluiden, kirjallisuuden, tutkimusraporttien ja Nikkasen omien havaintojen välityksellä. Teos on piristysruiske Suomen yleisesti ottaen varsin laiskalle tutkivalle journalismille, johon ainoastaan vaalirahoitussotkut ovat luoneet poikkeuksen.

Viaton imperiumi lähtee liikkeelle kolmesta perusolettamuksesta. Suomalaistaustainen yritys ei ole sen eettiisempi kuin muutkaan, etenkään silloin kun se määrittää ”suomalaisuuden” eettisyyden takuuksi. Toiseksi, yritykset toimivat eettisesti vain jos se kannattaa. Tämän itsestäänselvyyden muistuttamisessa kirja tekeekin ansiokkaan työn dokumentoidessaan yritysluovutuksia osana brändinhallintaa tai tytäryhtiöiden käytön epäilyttäviä kaivossopimuksia solmittaessa. Viimeinen lähtöolettamus on, että meidän hyvinvoinnillamme on seuraamuksia kehittyvissä maissa ja että me voimme vaikuttaa niihin, sillä kaupanteon reunaehdot määritellään globaalissa pohjoisessa.

Näistä lähtökohdista kasvoi myös globaalisaatiokriittinen liike, joka reilut kymmenen vuotta sitten nosti esiin kehitysmaiden riiston, hikipajat ja ympäristökatastrofit sekä pysäytti WTO-neuvottelut Seattlessa. Nikkasen nyt Suomen näkökulmasta käsittelemät asiat olivat tuolloin Naomi Kleinin No Logon myötä kaikkien huulilla. Liikehdinnän lässähdettyä sosiaalifoorumiprosesseiksi, loputtoman keskustelun areenoiksi, myös keskustelu yritysten vastuusta on kaikonnut valitettavan paljon. Teoksen vahva puoli on nykytilanteen kuvaus. Siitä käyvät myös hyvin ilmi monet parannusten vaatimisen hankaluudet standardien, boikottikampanjoiden ja muiden keinojen avulla. Mikä takaa, ettei joku toinen yritys toimi juuri yhtä epäeettisesti kuin se, josta edellinen kieltäytyi?

Kongo ja OMG Chemicals

Viaton imperiumi vie lukijansa ensin 120 vuoden takaiseen imperialismin aikakauteen, jossa myös pohjanmaalainen C.T. Erikson valtasi Belgian kuningas Leopoldin vapaakauppa-alueella kupariesiintymiä lahjoittamalla kangaspaloja ja kirjoittamalla nimeään puunkylkiin. Kuningas Leopoldin aikainen kansanmurha toimi alkusoittona raaka-aineiden viemiselle pois Kongosta ja käynnisti ne kauppareitit, joita OMG Chemicals Kokkolassa käyttää yhä tänä päivänä.

Tehdas ja sen omistajat ovat merkittäviä hyötyjiä niistä Kongon kaivannaisista, jotka viedään ulkomaille jalostettavaksi. Omistussuhteiden pohjautuminen Kongolaisille hyvin epäedullisiin sopimuksiin on seuraus yhtä lailla imperialismin jäänteistä, Mobutu Sese Sekon korruptoituneesta hallinnosta ja alueen myöhemmästä sotataloudesta, jossa eri sissiryhmät ovat rahoittaneet toimintaansa hallinnoimalla kaivoksia ja lapsityöntekijöitä sekä orjatyövoimaa. OMG Chemicals on peittellyt omaa roolian rikkomuksissa yhteisomisteisilla yrityksillä, joiden muut omistajat ovat suoraan rikkomuksista kiinni jääneitä toimijoita.

Viaton imperiumi osoittaa myös yhden Suomen kannattavimmista tehtaista saavan hyötynsä tästä riistosta. Vaihtoehdoiksi ongelmien ratkaisemiseksi kirja ehdottaa laajempaa aineiden kierrätystä sekä sertifiontijärjestelmiä, jotka ottavat huomioon paikallisten ihmisten näkemykset. Koboltin tarve on 20-kertaistunut viimeisen viidentoista vuoden aikana, sillä sitä käytetään Litium-akuissa, jotka ovat läppäri- ja kännykkäaikakauden elinehto. Nikkasen mukaan onkin vain ajan kysymys, koska meidän on ruvettava puhumaan myös mineraalien kohdalla öljystä tutusta ”huippu”-käsitteestä, eli niiden ilmentymien hiipumisesta. Tämä taas kuten tiedämme tulee kärjistämään niiden hallinnasta käytävää kilpailua.

Iran – Nokia Shooting People

Kirjan toinen osa käsittelee Nokiaa ja valvontajärjestelmiä. Ennen sitä kuitenkin pari sanaa Suomen entisestä johtajasta. Esko Aho oli pääministerinä Suomen tullessa lopullisesti osaksi globaaleja markkinoita 1990-luvun alussa. Onkin ironista, että nykyään Nokian yhteiskuntasuhteista vastaavana työskentelevä Aho kirjoittaa Huvfudstadsbladetissa (17.11.) seuraavasti: ”Nokia on vuosikausia työskennellyt varmistuakseen, että Kongon demokraattisen tasavallan itäosien konfliktialueilta ei päätyisi mineraaleja heidän tuotteisiinsa.”

Esko Ahon väitettä Nokia eettisestä toiminnasta on vaikeaa uskoa luettuaan juuri Kongon kaivostalouden ongelmista ja monimutkaisista kuljetusreiteistä, sissiryhmien osallisuudesta ja Viattoman imperiumin toista osaa, jossa Nikkanen esittelee Nokia Siemens Networksin (NSN) Iraniin toimittamia valvontajärjestelmiä. Näitä järjestelmiä käytettiin kesällä 2009 vaalivilppiä protestoineen ja uudistusta vaatineen kansaliikkeen vainoamiseen. Nokian osallisuus synnytti Iranissa valtavan boikottikampanjan, jota vahvistettiin Nokia Shooting People -antimainoksilla.

Ei ole mitään takeita, että muut yritykset olisivat yhtään eettisempiä kuin Nokia, eikä se välttämättä ole edes mahdollista standardien ja valtioiden vaatimusten johdosta. Google, Yahoo ja Microsoft ovat jo omalta osaltaan osoittaneet tämän esimerkiksi Kiinassa. Silti Iranissa käynnistetty boikottikampanja aiheutti merkittävän loven Nokian myyntiin Lähi-Idässä. Yritys myös tiedosti tämän etukäteen, luopumalla valvontajärjestelmäosastostaan heti N.Y. Timesin kirjoitettua aiheesta, vaikka yritys YLEn nykyisen toimitusjohtajan voimin silloin vielä kielsikin osallisuutensa iranilaisaktivistien kidutukseen ja murhiin. Nähtäväksi jää miten Iran-keissi vaikuttaa televalvontaan tulevaisuudessa.

Niksivinkkinä toinen luku on tietotekniikkaan perehtymättömälle myös hyvää tietoturvallisuuden perusasioiden esittelyä. Kirja antaa myös ohjeita viranomaisvalvonnan kiertämiseksi, ja on siten oiva opas kaikille yksityisyydestään kiinnostuneille.

Salapoliisiromaania muistuttavat ja yksityiskohtaiset kuvaukset epäkohdista, joita kansainvälinen kauppa- ja standardipolitiikka tuottavat, ovat kiinnostavaa luettavaa. Lukijoiden vastuulle jääkin sitten miten rakentaa liikehdintää, joilla murtaa näitä. Yksilön kulutusvalinnat eivät tätä peliä ratkaise vaan joukkovoima, kuten Iranin boikottikampanjassa tapahtui. Viaton imperiumi muistuttaa meitä myös siitä, että Suomi ei aina ole pieni. Metsä-, tietoliikenne- tai kobolttiteollisuudessa olemme suurvalta. Myös vastuumme tulisi olla sen mukainen. Kirjan vahvuutena onkin ettei se yritysvastuunäkökulmastaan huolimatta naiivisti erota politiikkaa ja taloutta toisistaan, vaan kuvaa yritysten toimintaa osanan poliittista prosessia, jossa myös valtioiden on kannettava vastuunsa. Sääntelyä ei voida korvata pelkillä kuluttajavalinnoilla.

Dan Koivulaakso