Periaatteen asialla

Lähde: http://yle.fi/elavaarkisto/kuvat/teema/T00299_iso.jpg

Puolustusministeriksi Kallinen nimitettiin, koska suurelle ja mahtavalle naapurivallalle haluttiin tehdä selväksi Suomen siirtyneen rauhanomaisen rinnakkaiselon aikaan. Tosin Kallinen itse vastusteli nimitystä, sillä hän ei halunnut esiintyä armeijan tilaisuuksissa. Kallinen kuului sosiaalidemokraattiseen puolueeseen, mutta asemoitui sen sisäiseen oppositioon.

Nyky-yleisö tutustuu Kalliseen helpoiten Youtubessa, josta hänestä löytyy Hilkka Pietilän kanssa tehty tv-haastattelu 1970-luvun alusta. Esityksen on spotannut esimerkiksi suomalainen Zeitgeist-liike, jonka Ajan henki -dokumentissa kierrätetään Kallisen kuvaa. Nyt hänen elämäänsä voi tutustua myös Matti Salmisen kirjoittamassa elämäkerrassa Kallisen elämä ja totuus (Like 2011).

Salmisen kirja on pienimuotoinen kulttuuriteko, joka tuo keskusteluun takaisin henkilön, joka on ehtinyt jo unohtua monilta. Siinä missä aiemmat elämäkerturit ovat – Salmisen mukaan – pyrkineet vähättelemään Kallisen poliittisuutta, korostaa Salminen Kallisen jo varhain muotoutuneita kytköksiä sosialismiin ja työväenliikkeeseen.

Samalla Salminen korostaa Kallisen pesunkestävää sidosta teosofiaan. Sen yleishumaanit ja yleismaailmalliset jäsennykset ohjasivat Kallisen ajattelua läpi tämän puhujamatkojen, joita hän teki useita ympäri Suomea toimiessaan Osuuskuntaliike Elannon palveluksessa. Työväenliikkeelle Kallinen antoi panoksensa nimenomaan osuuskunta-aktivistina.

Kirjana Kallisen elämä ja totuus ei ole täysin tasapainoinen. Se valottaa ansiokkaasti niin Kallisen elämää kuin ajatteluakin, mutta kirjoittajan omat kommentit ja tähdennykset toistuvat turhan usein. Salminen on ottanut missiokseen todistella, kuinka Kallinen oli lausunnoissaan aikaansa edellä ja kuinka hänen sanansa kuulostavat yhä päteviltä tänä oikeistoliberalismin kulta-aikana, elleivät jopa entistä pätevämmiltä.

Kuitenkin ainakin allekirjoittanut on sen sortin lukija, joka päättelee mieluiten itse, mitkä kenenkin historialliset lausahdukset ovat yhä ajankohtaisia. Samalla jään miettimään, onko aikaansa edellä, jos kommentoi kapitalistisen yhteiskunnan pysyviä perusasioita.

Silmiini pistää myös Salmisen viittailu “yltiöisänmaallisuuteen”, jota Kallinen inhosi läpi elämänsä, eikä vähiten nähtyään 1930-luvun mustapaidat. Näin epäilemättä oli, mutta miksi puhua yltiöisänmaallisuudesta, kun vaikuttaa, että Kallinen oli ylipäätään kaikenlaista kansallistunnetta vastaan. Tuntuu kuin kirjoittaja suojelisi “oikeaa” isänmaallisuutta yltiöpäisyydeltä, vaikka Kallinen itse näyttää johdonmukaiselta teosofilta, joka ei suostu ylipäätään erottelemaan ihmisiä kansojen tai valtioiden rajoilla?

Eikö Kallista siis tulisi tarkastella ennemminkin epäisänmaallisena hahmona, joka asettuu vastakohdaksi työväenliikkeen ja vasemmiston sitoutumiselle kansalliseen projektiin? Tätähän työväenliike ja vasemmisto jatkavat enemmän tai vähemmän edelleen. Kallisen hahmolla olisi voinut koetella tämän linjan perusteita.

Myös kirjan sisältämä sitaattimäärä tuntuu hallitsemattomalta. Kirjaa voi paikoin pitää ennemminkin referaattina kuin elämäkertana. Tämän Salminen tuntuu itsekin ymmärtävän, sillä hän perustelee joitain pitkiä lainauksia aivan erikseen. Kun ratkaisuja pitää perustella, alkaa lukijasta tuntua, että kirjailija kiemurtelee. Ote ei ole varma, vaan selittelevä.

Toisaalta referaattimaisuus on perusteltua, ja sen olisi voinut kääntää voimavaraksikin. Kallinen eli seikkailurikkaat vaiheensa lähinnä sisällissodassa sekä toisen maailmansodan jälkeisessä puolustusministerin pestissään. Muuten hänen elämänsä koostui puhekiertueista, kirjoitustyöstä sekä teosofien kokouksista. Ymmärrettävästi näistä ei ole helppoa kirjoittaa otteessaan pitävää draamaa. Kirjoittajan toistuva kääntyminen kirjallisten lähteiden esittelyyn on luontevaa, kun kerran niin paljon Kallisen elämästä kulki kynän kautta.

Kynän jälkeä on siis seurattava, mutta olisiko lähestymistapa voinut olla toisenlainen. Ehkä kirjaan olisi voinut kirjoittaa erikseen elämäkerrallisen osuuden, jota olisi seurannut Kallisen ajattelua esittelevä ja erittelevä osuus, vaikka ratkaisu kieltämättä olisikin ollut mekaaninen?

Kallinen oli kallellaan mystiikkaan, ja idealistina hän oli parantumaton tapaus. Skeptikot ja reaalipoliitikot voivat lähinnä pitää häntä erikoislaatuisena persoonana. Kirja jättää kuitenkin käteen mielenkiintoisemman kysymyksen.

Oli Kallisen persoona mikä hyvänsä, hän edusti työväenliikkeen sitä osaa, jolle liikkeessä ei ole kyse vain taloudellisesta kilpailusta ja kakkupalan tasaamisesta, vaan työväen itseorganisaatiosta ja subjektiivisesta muutoksesta. Kallinen näki työväenliikkeen poliittiseksi tehtäväksi köyhyyden poistamisen, muttei pelkkää tulonjaon tasausta tai edes oikeuksien tasa-arvoa, kuten työväenliike ja vasemmisto on sittemmin pitkälti tehnyt.

Kallinen muistuttaa osaltaan siitä liikkeestä, jolle organisoituminen merkitsi pyrkimystä muuttaa yhteiskunnallisia suhteita ja niissä toimivia ihmisiä, ei luokkien tasa-arvon ja talouden tasapainon, vaan luokkien hävittämisen takia. Kalliselle tämä tarkoitti yhteiskunnallista oppimista sekä tuotannon ja kuluttamisen uudelleen organisointia osuuskuntamuodossa.

Ei siis ihme, että Kallinen jäi valtiopoliittisessa toiminnassa oppositioon ja keskitti voimansa kumoukseen ihmisten elämässä. Kysymys kuuluu, oliko kyse vain erikoisen persoonan omalaatuisesta tiestä vai liikkeen rakenteellisesta kehityksestä ja eriytymisestä “poliittiseen” toimintaan parlamentissa ja “epäpoliittiseen” toimintaan kansalaisyhteiskunnan piirissä.

Jos kyse ei ollut vain persoonasta, tuo Kallisen elämäkerta perimmiltään esille työväenliikkeen eriytymisen ja kriisiytymisen jo aikana, jona kannatus puolueiden äänimäärissä mitattuna oli vasta lähtemässä räjähdysmäiseen nousuun.

Kallinen puhui heräämisestä. Työväenliike uhkasi jo nuorena nukkua.

Matti Salminen: Yrjö Kallisen elämä ja totuus. Like: Helsinki. URL: http://www.like.fi/kirjat/yrjo-kallisen-elama-totuus