Kiina kriisissä: syy paniikkiin?
Gongchao.org
Käännös: Markus Termonen
Kiinalainen työläinen on yleinen syntipukki silloin, kun puhutaan työpaikkojen menetyksistä länsimaissa. Kiinnostavalla tavalla kuitenkin myös Kiinan sisäisesti eräs työläisryhmä näyttäytyy syntipukkina, nimittäin siirtotyöläiset. Osin tästä syystä julkaisemme Megafonissa ensimmäistä kertaa ”myyttistä” kiinalaista työläistä käsittelevän artikkelin. Sen näkökulmana on urbaanien ja siirtotyöläisten kamppailujen lisäksi Kiinaakin rajusti kohteleva talouskriisi.
Joulukuussa 2008 Financial Times käsitteli historian ironiana skenaariota, jossa Kiinan kommunistinen puolue (KKP), joka oli selviytynyt sosialistisen itäblokin kaatumisesta vuonna 1989 (ja Tian’anmenin yhteiskunnallisesta mullistuksesta), kaatuisi kapitalismin globaalin kriisin mukanaan tuomiin tapahtumiin vuonna 2009. Toisen kommentaattorin mukaan Kiinan poliitikot ovat, työläisten, talonpoikien ja työttömien mahdollisen yhteiskunnallisen räjähdyksen edessä, jo ”paniikissa”. Mutta tässä ei ole kyse vain Kiinasta ja KKP:n komennosta. Kysymys on siitä, voivatko nykyinen kriisi ja siitä seuraava yhteiskunnallinen muutos johtaa globaalin työväenluokan muotoutumiseen, luokan joka voi maailmanlaajuisesti tehdä lopun kapitalistisesta tuotantomuodosta. Missä tahansa vastauksessa tuohon kysymykseen Kiinan luokkataisteluilla on tärkeä rooli.
1,3 miljardin asukkaan Kiina on edelleen maailman suurin maa ja nyt jo kolmanneksi suurin talous. 1980- ja 1990-lukujen avautumisen ja teollistumisen myötä Kiinasta tuli ”maailman liukuhihna”, se on osa tuotannon ja kierron globaaleja ketjuja ja toimii ”globaalina pelurina” sijoittamis- ja luottotoiminnassa.
Edellisen 20 vuoden aikana valtava teollistumisprosessi on vetänyt miljoonia siirtotyöläisiä maaseudulta kaupunkeihin ja erityisiin taloudellisiin vyöhykkeisiin, joissa he työskentelevät tehtaissa, rakennusmailla, kotiapulaisina jne. Vuoden 2003 jälkeen heidän kamppailunsa ovat saaneet enemmän liikevoimaa ja tuottaneet painetta kommunistiselle puolueelle. Nykyinen globaali kriisi kumoaa jälleen yhteiskunnalliset suhteet Kiinassa. Kommunistinen puolue yrittää käsitellä tämän vaikutuksia. Jos se epäonnistuu, tämä voi heikentää ja mahdollisesti hajottaa järjestelmän sekä pääoman komennon Kiinassa. Tällä on tärkeitä vaikutuksia muuhun maailmaan.
Tämä artikkeli kuvailee kriisin ja luokkataistelun keskinäistä suhdetta Kiinassa kahden edellisen vuoden aikana sekä nykyistä kehitystä. Se keskittyy tilanteeseen kaupungeissa, ja erityisesti siirtotyöläisten tilanteeseen.
Kriisi ja kamppailut
Kiinan nousu, teollistuminen ja miljoonien muutto kaupunkeihin ovat seurausta ainakin kahdesta kapitalistisen kriisin ja luokkataistelun prosessista. 1960-luvun lopun ja 1970-luvun alun Euroopan, Amerikan ja muun maailman teollisten keskusten kamppailusyklin jälkeen pääoma etsi maailmanlaajuisesti voittoa tuottavia sijoitusmahdollisuuksia. Se sijoitti niin sanottuihin vastikään teollistuviin maihin, joissa se riisti ”halpaa” työvoimaa. Vielä 1980-luvulla se kohtasi menestyksekkäitä työläisten kamppailuja korkeampien palkkojen ja parempien elinolojen puolesta, esimerkiksi Brasiliassa ja Etelä-Koreassa. 1990-luvun alussa pääoma etsi jälleen ”halpaa” työvoimaa ja yritti paeta työläisten kamppailuja vastikään teollistuvissa maissa jälleen toisen ”tilallisen korjauksen” kautta (David Harvey). Siten Kiinan siirtotyöläiset tulivat mukaan oikealla hetkellä.
Samanaikaisesti Kiinan järjestelmä oli tilanteessa, jossa se tarvitsi ulkomaista pääomaa: 1980-luvun lopussa Kiina oli nähnyt kamppailujen syklin. Urbaani työväenluokka oli tuskin hyötynyt 1980-luvun alun uudistuksista. Valtionyhtymien työn restrukturointi ja intensifiointi, työttömyys ja inflaatio löivät sitä kovaa ja tuottivat kaunaa sekä lakkoja. Vuonna 1989 tämä kulminoitui Tian’anmenin liikkeeseen, jonka aloittivat ja jota johtivat Pekingin opiskelijat mutta jota tuki ja voimisti urbaanin väestön suuttumus. Monet kiinalaiset kaupungit näkivät kapinoita, mielenosoituksia ja joitain yrityksiä muodostaa itsenäisiä työläisten järjestöjä. Hallinto lähetti armeijan teurastamaan liikkeen. Samanaikaisesti se tajusi, että uudistukset eivät olleet johtaneet merkittäviin taloudellisiin parannuksiin ja että lisäkriisit johtaisivat uuteen yhteiskunnalliseen levottomuuteen. Tästä johtuen vuoden 1992 jälkeen se jatkoi rajojensa avaamista ulkomaisille investoinneille ja teknologian tuonnille, loi uusia erityisiä taloudellisia vyöhykkeitä, tuki yksityistä taloutta ja avusti lisäteollistumisen prosessia. Urbaania työväenluokkaa, kuten myös talonpoikia ja uusia siirtotyöläisiä, pidettiin poliisivalvonnassa. Muilta alueilta, ennen kaikkea ”tiikerivaltioista” ja kaakkois-Aasiasta, uudelleensijoitettiin kulutustavarateollisuutta Kiinaan. ”Maailman liukuhihnan” rakentaminen oli alkanut.
Luokan muodostuminen
1990-luvun puolivälistä tämän vuosikymmenen alkuosaan vanhan urbaanin työväenluokan kamppailut näyttelivät hallitsevaa roolia. Jopa Kiinan aurinkovyöhykkeen teollistumisen aikana vanhan valtionteollisuuden ruostevyöhykkeellä hävitettiin massoittain pääomaa ja kokonaisia alueita ajautui kriisistä kriisiin. Työläiset taistelivat sosialististen teollisten yhtymien tuhoamista vastaan sekä palkkojensa ja yhteiskunnallisten etujensa puolesta – lakoin, yhtiövaltauksin ja kapinoin. Prosessin pysäyttämisen sijasta he pystyivät hidastamaan sitä: 50 miljoonaa työläistä (40 %) menetti työnsä restrukturoinnin ja massairtisanomisten myötä. Monet heistä ovat osa tämän päivän urbaania köyhää proletariaattia.
1990-luvun alusta alkaen korkeasuhdanne ja maaseudun väestön suuren osan proletarisaatio johtivat uuden siirtotyöläisten luokan muotoutumiseen. Heidän lukumääränsä kasvoi jatkuvasti, ja tänään heitä on noin 150 miljoonasta 200 miljoonaan. Niin sanottujen kodinrekisteröimislakien (hukou) vuoksi he eivät voi asettua kaupunkeihin pysyvästi ja saavat kaupunkeihin vain määräaikaiset oleskelu- ja työluvat – tilanne joka jollakin tavalla vastaa ei-eurooppalaisia siirtolaisia Euroopan unionissa. Tällä vuosikymmenellä siirtolaisten toinen sukupolvi tunkee kaupunkeihin. He vertaavat elämäänsä muihin urbaaneihin asukkaisiin, eivätkä yleensä halua palata maaseudulle pysyvästi (eroten edeltävästä ensimmäisestä sukupolvesta). Koska he näkevät tulevaisuutensa kaupungeissa, he vuokraavat tai myyvät maatilkkunsa, jota heillä on oikeus viljellä kylässä.
Vuodesta 2003 eteenpäin, suurin piirtein kymmenen vuotta teollistumissysäyksen alun jälkeen siirtotyöläisten kamppailujen lukumäärä kasvoi tasaisesti. Nousi kamppailuja huonoja työolosuhteita vastaan, parannusten ja korkeampien palkkojen puolesta, korkeasuhdanteen hedelmistä osuuden saamisen puolesta. Toinen sukupolvi järjesti vetoomuksia, joukkokokouksia, lakkoja, työn hidastamisia, mielenosoituksia ja mellakoita. He painostivat ulkomaisia ja kiinalaisia tehdaspomoja ja saavuttivat korkeampia palkkoja vientituotantovyöhykkeillä.
Limittäisiä prosesseja
Nykyisen kriisin oireet (lainakriisi, kulutuksen väheneminen USA:ssa, tilausten väheneminen, maailmankaupan lasku) johtavat irtisanomisiin sekä yhteiskunnallisiin konflikteihin, ja siten ne sekaantuvat aiemmin alkaneisiin kehityskulkuihin. Vuoden 2006 jälkeen kasvavat palkat teollisuudessa, korkea energian, raaka-aineiden ja ruuan tarve, kuten myös yuanin hidas arvonkorotus suhteessa USA:n dollariin, tuottivat merkittäviä hintojen korotuksia – ja siten korkeampia tuotantokustannuksia ja voittojen pienentymistä. Samanaikaisesti tyytymättömyys alhaisiin palkkoihin ja myöhemmin kohoaviin hintoihin johti siirtotyöläisten kamppailujen terävään kasvuun. Hallitus ei voinut tehdä muuta kuin säännöllisesti korottaa minimipalkkaa. Esiintyi jo ensimmäisiä yrityksiä uuteen ”tilalliseen korjaukseen”: vuodesta 2007 alkaen enemmän ja enemmän tehtaita on suljettu tai siirretty – reaktiona kohoaviin kustannuksiin ja palkkoihin. Esimerkiksi osa tekstiili- ja muusta kulutustavarateollisuudesta siirtyi kiinalaisille syrjäseuduille tai Vietnamiin (jossa teollisuustyöläisten kamppailujen määrä kasvoi).
Sillä aikaa kapitalistien järjestelmällinen tietämättömyys kiinalaisesta työlainsäädännöstä uhkasi lisääntyvässä määrin KKP:n hallinnon legitimiteettiä. Kiinan keskushallinto oli yrittänyt vuosien ajan tehdä vaarattomaksi työläisten siirtolaisuuteen liittyviä yhteiskunnallisia konflikteja suoralla valtion väliintulolla lakkojen aikana, valitus- ja välitysjärjestelmällä, työlakien joustavalla käytöllä ja valtion ammattiliittojen toteuttamalla siirtotyöläisten organisoinnilla. Vuodesta 2003 alkaen hallitus nosti esiin ”harmonisen yhteiskunnan” iskulauseen työläisten ja talonpoikien mobilisoimiseksi ”sosialistisen markkinatalouden” rakentamiseen – vähäisellä menestyksellä. Työläisten tilanne on liian prekaari, heidän odotuksensa liian suuria, eivätkä monetkaan tyydy enää pelkästään leivänmurusiin.
Hallitus pani täytäntöön tammikuussa 2008 uuden työsopimuslain, joka täydensi muutamin sanktiointimekanismein vuoden 1995 työlakia. Kun se pantiin toimeen, kiinalaiset ja ulkomaalaiset yhtiöt matalapalkkasektoreilla irtisanoivat työläisiä estääkseen heidän pysyvän työllistämisensä, ja toiset ilmoittivat tehtaiden sulkemisesta sekä siirtämisestä. Monet työläiset yrittivät käyttää uutta juridista kehystä ja vaativat työsopimuksia sekä palkankorotuksia. Aktivistit Helmijokisuistosta raportoivat alkuvuodesta 2008, että uuden lain myötä konfliktit lisääntyivät.
Nykyinen kriisi
Kesällä 2008 Kiinan hallitsevan luokan ihmiset yhä ajattelivat, että globaali kriisi ei koskettaisi maata, että Kiinan taloudella olisi riittävästi omaa dynaamista painetta ja että se voisi välttyä USA:n talouslaman vaikutuksilta. Paradoksaalisesti kriisin ensimmäisen kulminaation jälkeen myös kapitalismin läntiset puolestapuhujat laskivat ”kiinalaisen ratkaisun” varaan, toisin sanoen Kiinan valuuttareservien ja Kiinan taloudellisen ihmeen voiman varaan. Kiinan oman dynaamisen purkauksen unelma ja lännen toiveet Kiinasta (ja muista BRIC-valtioista (http://en.wikipedia.org/wiki/BRIC) Brasiliasta, Venäjästä ja Intiasta) särkyivät nopeasti. Kiinan valmistussektorin korkea vientiosuus – tärkeimpinä kauppakumppaneinaan EU, USA, Japani ja ”tiikerivaltiot” – tekee kiinalaisesta taloudesta riskialttiin. Tämä vahvistettiin 2008 syksyllä: taloudellisen kasvun putoaminen, tuotannon kasvun putoaminen, viennin lasku, investointien lasku, energiankulutuksen lasku, valtion tulojen lasku. Kaikki tämä 15 vuoden korkeasuhdanteen jälkeen, jonka aikana vuotuiset kasvuasteet olivat keskimäärin 10 prosenttia. Koska kriisi iski myös Japaniin, Etelä-Koreaan, Taiwaniin, Hong Kongiin, Singaporeen ja Vietnamiin, kauppa näiden maiden välillä romahti. Lisäksi Kiinan kiinteistökupla puhkesi syksyllä 2008.
KKP:n sisällä ei ole yhtenäistä näkemystä kriisistä. Konflikteja on noussut toistuvasti kahden ryhmän välillä: niiden, jotka haluavat käyttää kriisiä talouden modernisoimiseksi, uuden yhteiskunnallisen levottomuuden riskillä (rikkaiden provinssien kuten Guangdongin ja Shanghain hallinnot), ja niiden, jotka haluavat suojella Kiinan mallia (vientituotetehtaita halpoja kulutustavaroita varten) toivoen, että yhteiskunnallinen tilanne pysyy rauhallisena (keskushallinto). Kun syksyllä 2008 kriisin oireet tulivat näkyvämmiksi, jotkut näkivät sen mahdollisuutena: Guangdongin provinssihallinto puhui heikkojen ja pienten yritysten mahdollisesta sulkemisesta kriisin aikana, mikä tukisi Helmijokisuiston tuotannonalojen restrukturointia ja päivittämistä. Guangdongin hallinto haluaa halpojen kulutustavaroiden tuotannon siirtämistä pidemmälle poispäin sekä korkean teknologian ja tuotantovälineteollisuuksien (capital goods industries) ulottamista alueelle.
Yhtiöiden sulkemisen ja siirtämisen uhka, johtajien valitukset korkeista palkoista ja uudesta työsopimuslaista, kaikki tämä alkoi ennen globaalin kriisin iskua (ks. yllä). Nyt kapitalistit käyttävät kriisiä hyväkseen – vaikutti se heihin tai ei. He madaltavat palkkoja, sulkevat tai siirtävät tehtaita, vaihtavat valtion tukia rahaksi ja pakottavat työolosuhteita alle juridisen standardin. Guangzhoun työnantajayhdistyksen edustaja vaati, että keskushallinto auttaisi pieniä ja keskisuuria yrityksiä selviytymään lamasta panemalla täytäntöön vähemmän ankaria sääntöjä. Hän puhui työlakien löysentämisestä. Ja itse asiassa tammikuussa 2009 teollisuusjohtajat raportoivat, että suostumista vuoden 2008 työsopimuslakiin tuskin kontrolloitiin, eikä sitä saatettu voimaan. Työläisaktivisti sanoi, että hallitus haluaa tehtaiden selviävän ja säilyvän ja että se ei siksi huomioi ongelmia työpaikoilla.
Järjestelmä on kieltänyt aluehallinnoilta minimipalkan lisäkorotukset vuonna 2009. Se haluaa estää enemmät palkankorotukset (vuosien huomattavien korotusten jälkeen). Monet suuryritykset ovat jo, hallituksen tuella, ilmoittaneet palkkojen leikkauksista. Tammikuun lopussa hallituksen edustaja sanoi, että kiinalaisten yritysten tulisi tehdä kaikkensa välttääkseen irtisanomisia.
Marraskuussa 2008 Helmijokisuiston aktivistit ja siirtotyöläiset puhuivat alityöllisyydestä ja irtisanomisista varsinkin tekstiili- ja lelusektoreilla. Työläiset, joilla oli rajoitetut työsopimukset, erotettiin, ja ydintyövoima säilytettiin, mutta se ei saanut tehdä ylitöitä, eikä sillä usein ollut säännöllisiä työaikoja. Osaa vaadittiin ottamaan rajoittamatonta ja palkatonta lomaa.
Ei ole luotettavia lukuja irtisanomisten ja työläisten maaseudulle palaamisen laajuudesta. Marraskuussa 2008 jotkut provinssit (Hubei, Chongqing, Anhui) valmistautuivat paluumuuttajien aaltoon, mutta Guangdongin viranomaiset kiistivät sellaisen aallon olemassaolon. Jotkut siirtolaiset palasivat maaseudulle – mainittiin luku viidestä kymmeneen prosenttia siirtotyöläisistä. Tammikuun 2009 puolivälissä työministeriö ilmoitti, että 10 miljoonaa siirtotyöläistä oli menettänyt työnsä, ja helmikuun alussa luku korotettiin 20 miljoonaan.
Uusia kamppailuja
Samalla kun loppukesästä 2008 kriisi alkoi avautua, syntyi lisää kamppailuja. Taksikuskien ja opettajien toiminta oli kiinnostavaa, koska kamppailut yhdessä provinssissa aiheuttivat toisia konflikteja maan eri osissa (copycat-vaikutus). Vuoden 2008 lopussa ja vuoden 2009 alussa Helmijokisuiston ja Yangtze-suiston vientiteollisuusvyöhykkeillä oli työläisten joukkokokouksia ja mellakoita. Konfliktit olivat muuttuneet verrattuna aiempiin tapahtumiin: ne eivät koskeneet niinkään palkankorotuksia, parempia olosuhteita asuntoloissa, työlakien noudattamista, parempaa ruokaa työmaaruokaloissa jne. vaan entistä enemmän maksamattomien palkkojen maksua sekä kompensaatioita irtisanomisista. Myös rakennussektorilla nähtiin mielenosoituksia. Todistajat vahvistavat, että vuoden 2008 syksystä alkaen työkonflikteja oli enemmän kuin koskaan. Jopa valtion ammattiliiton ACFTU:n edustaja myönsi, että työtaistelujen määrä oli Kiinassa noussut globaalin finanssikriisin myötä. Kuitenkaan edelleenkään ei ole täsmällisiä ja luotettavia lukuja.
Mahdollisen taloudellisen romahduksen ja yhteiskunnallisen räjähdyksen edessä KKP:n järjestelmän oli reagoitava jälleen. Kiinalla on pitkä historia vastaavanlaisia tilanteita: yhteiskunnalliset (talonpoikais-)liikkeet ovat potkaisseet hallitsijat valtaistuimilta kriisin aikoina, erityisesti silloin kun liikkeet ovat yhdistäneet voimansa intellektuellien ja virkamiesten kanssa. Nyt KKP:n määräysvalta on vaarassa kaatua nykyisessä kriisissä.
Sisäisesti, Kiinassa, järjestelmä toimii ikään kuin se yhä hallitsisi tilannetta. Se kuvailee kriisiä väliaikaiseksi ja sanoo sen kestävän puoli vuotta. Työttömyys ja muut kriisin tulokset uhkaavat ”yhteiskunnallista vakautta”, ja hallitus tulee tekemään oikeat taloudelliset ja valvontatoimenpiteet. Raportteja konkreettisista työtaisteluista sensuroidaan ja tukahdutetaan edelleen.
Ulkoisesti, ulkomaailmaa kohtaan, raportit työttömien siirtotyöläisten mahdollisesta levottomuudesta ovat todellakin hallituksen intresseissä. Yhteiskunnallinen kuohunta Kiinassa on painajainen myös hallitseville luokille kaikkialla. Kiinan hallitus käyttää tätä uhkaa, kun USA:n hallitus tai muut vaativat yuanin rajua arvonkorotusta.
Estääkseen kamppailujen laajempaa leviämistä valtio on viime viikkoina tehnyt suoran intervention maksamattomia palkkoja ja kompensaatioita koskeviin teollisiin kamppailuihin ja maksanut rahat itse. Monet kaupungit ja teolliset vyöhykkeet ovat perustaneet erityisiä rahastoja konkurssin partaalla olevien yhtiöiden pelastamiseksi ja jotta ne välttäisivät irtisanomiset sekä maksaisivat maksamattomat palkat. Joissain kaupungeissa siirtotyöläiset saavat taloudellista apua, jos lähtevät kaupungista. Valtio pumppaa 4 biljoonaa yuania (500 miljardia euroa, 15 prosenttia Kiinan BKT:stä) infrastruktuuriprojekteihin ja asuntorakentamiseen elvytysohjelman muodossa estääkseen rakennussektorin romahduksen, pitääkseen työttömyyden aisoissa ja pysäyttääkseen taloudellisen kasvun enemmän laskun. Kahdeksan prosentin vuotuinen kasvu on välttämätön, jotta voidaan luoda tarpeeksi työllisyyttä niille ihmisille, jotka väestönkasvu ja muutto kylistä kaupunkeihin puskee työmarkkinoille. Tammikuun 2009 lopussa hallitus ilmoitti, että se saattaa täytäntöön laajan terveydenhuollon vuonna 2011 sijoittamalla siihen 850 miljardia yuania (noin 100 miljardia euroa), jälleen purkaakseen yhteiskunnallisia räjähdyksiä. Alun perin tämän suunniteltiin tapahtuvan vuonna 2020.
Näköaloja
Järjestelmä yrittää ostaa aikaa. Se haluaa viivyttää kriisin pahentumista ja, jos mahdollista, varmistaa ”pehmeän laskun”. Tarkoituksena on myös estää kaupunkien siirtotyöläisten tilanteen enempi heikentyminen. Iso osa heistä, varsinkin tehtaissa ja rakennustyömailla, elää yhtiöiden omistamissa asuntoloissa ja syö yhtiöiden työpaikkaruokaloissa. Massairtisanomisten tapauksessa työläiset eivät menetä ainoastaan työtään, vaan myös asuntonsa ja ateriapalvelunsa. Helmikuun puolivälissä, kiinalaisen uuden vuoden aikoihin, monet siirtotyöläiset palasivat koteihinsa juhlallisuuksia varten, kuten joka vuosi. On yhä epäselvää, kuinka asiat kehittyvät heidän paluunsa jälkeen. Joidenkin raporttien mukaan monilla on vaikeuksia löytää töitä, ja palkat ovat laskeneet. Jotkut yhtiöt ovat palanneet päivättäisiin palkkoihin ja päivätyöläisiin. Jos kriisi jatkuu, eivätkä siirtotyöläiset löydä työtä kaupungeista, he tajuavat, että korkeasuhdanne on ohi ja että heidän elämänsä muuttuvat dramaattisesti. On kaksi skenaariota:
a) Siirtotyöläisten toinen sukupolvi ei halua enää elää maaseudulla, tai ainakaan se ei näe tulevaisuuttaan siellä. Siten he voisivat pysyä kaupungeissa ja, jos ovat työttöminä, heidän pitäisi etsiä vaihtoehtoja tuloille, asumiselle ja ruualle, sekä mahdollisesti taistella niistä sekä ottaa niitä haltuun. Monissa suurkaupungeissa siirtotyöläisiä on 30-80 prosenttia väestöstä. Onko heillä tilaisuus yhdistää voimansa niiden miljoonien urbaanien köyhien kanssa, jotka selviytyvät pikkukaupankäynnillä ja -töillä?
b) Siirtotyöläiset voisivat muuttaa takaisin perheidensä pariin maaseudulle, missä heillä on edelleen oikeus viljellä maatilkkua. Ehkä he pystyvät selviytymään säästämillään rahoilla, mutta ilman urbaania palkkaa perheet joutuvat ennemmin tai myöhemmin taloudellisiin vaikeuksiin. Ei ole töitä, ei näköaloja, on köyhyyttä ja tylsyyttä. Parina edellisenä vuonna maaseudulla nähtiin kapinoita korruptoituneita kaadereita, maatiloilta karkottamisia ja ympäristön saastumista vastaan. Jopa nyt monilla seuduilla pienet maapalstat eivät ole riittävän isoja kokonaisen perheen ruokkimiseen, ja on edelleen maaseututyövoiman ylimäärä. Koulutukseen, koulumaksuihin ja yritysten perustamiseen suunnitellut valtion tuet eivät muuta paljon. Jos siirtotyöläiset palaavat maaseudulle massoittain – mikä olisi 30 vuoden urbanisaation väliaikainen täyskäännös – se loisi räjähdysherkän sekoituksen.
Monet asiantuntijat ennakoivat Kiinaan lamaa, jossa on 5-7 prosentin talouskasvu, siis ”kriittisen” tason alapuolella. Kiinassa saatetaan myös nähdä tehtaiden sulkemisen aalto. Yhden kolmesta vientituotetehtaasta odotetaan sulkeutuvan kolmen seuraavan vuoden aikana. Eräs tarkkailija arvioi, että työttömien siirtotyöläisten lukumäärä voisi tänä vuonna yltää 50 miljoonaan. He ovat nuorempia ja liikkuvaisempia kuin urbaanit työläiset, jotka valtionyhtymät irtisanoivat 1990-luvun lopussa, ja he osaavat kommunikoida paremmin ja nopeammin Internetin ja matkapuhelimien välityksellä. Lisäksi kyseinen tarkkailija mainitsi miljoonat opiskelijat, jotka joka vuosi lähtevät yliopistoista löytämättä työtä, ja viittasi samankaltaiseen tilanteeseen ennen Tian’anmen-liikettä vuonna 1989, jolloin opiskelijat näyttelivät keskeistä roolia (tämä vuosi on 20-vuotisjuhla). Mahdolliseksi yhteiskunnallisen räjähdyksen sytyttäjäksi hän mainitsee ”suositun johtajan kuoleman, vakavan luonnonkatastrofin, tappavan tarttuvan taudin leviämisen, pienen opiskelijamielenosoituksen muuttumisen väkivaltaiseksi, uskonnolliset ryhmät…”. Skenaario kuten Kreikassa vuoden 2008 lopussa, jolloin poliisi ampui nuoren miehen, laukaisten päiviä kestäneen massiivisen mellakoinnin.
Kriisi yllätti varmasti Kiinan siirtotyöläiset, sillä aiemmin he eivät olleet kokeneet pitkiä työttömyyden ja laman jaksoja. Mutta viime vuosina he ovat saavuttaneet kokemusta kamppailuissa, vastarinnan, lakkojen ja itseorganisaation jokapäiväisissä muodoissa. Heidän joukoistaan on noussut aktivisteja, jotka ovat levittäneet näitä kokemuksia ja käyttäneet niitä uusissa kamppailuissa. He tietävät kapitalistien ja kaadereiden osallisuudesta, vastakkainasettelusta vartijoiden ja mellakkapoliisien kanssa. Siirtotyöläiset esittävät vaatimuksensa usein itsevarmalla tavalla. He ottavat kokemuksensa mukaansa, ja siitä tulee osa kriisin mukana tulevan uuden yhteiskunnallisen komposition muotoutumista.
Ratkaiseva tekijä on se, mitä Kiinan ”keskiluokka” tekee. Se muodostaa KKP:n määräysvallan keskeisen yhteiskunnallisen pilarin, mutta kriisi iski jo siihen, koska se menetti paljon rahaa pörssi- ja kiinteistömarkkinaromahduksissa. Monet sen lapsista lopettavat yliopisto-opintonsa eivätkä löydä työpaikkaa. Onnettomat osakkeenomistajat ja kauppojen omistajat ovat jo toimineet. Voivatko ”keskiluokan” konfliktit liittyä yhteen proletaaristen ja talonpoikaisten kamppailuiden kanssa (kuten Argentiinassa 2002)? Hallitus korostaa työttömien siirtotyöläisten aiheuttamaa ”yhteiskunnallisen epävakauden” uhkaa ja ruoskii intellektuellien sekä ”keskiluokan” ”väkijoukkoon” kohdistuvaa pelkoa, estääkseen mahdollista liittoutumista.
Järjestelmä yrittää edelleen välttää verenvuodatusta. Helmijokisuiston konfliktien aikana joulukuussa 2008 poliisi pysytteli taustalla, otti valokuvia ja pidätti joitain osallistujia jälkikäteen. KKP varmistaa, että jotkin vaatimukset täytetään ja pidättää väitetyt ”ringin johtajat”. Niin kauan kuin kamppailut pysyvät eristettyinä, tämä strategia voi toimia. Levottomuuden aallon tapauksessa järjestelmän on muutettava kurssiaan.
Vaikutuksia
Jotkin osat vasemmistosta Euroopassa, USA:ssa ja muualla heijastavat toiveensa Kiinan uuteen työväenluokkaan ja näkevät syksyn 2008 sekä myöhemmät konfliktit uuden laajan luokkaliikkeen ennusmerkkinä. Emme voi ennustaa Kiinasta tulevien kamppailujen ulottuvuutta ja tärkeyttä. Työläiset ovat edelleen kehittämässä tilanteeseen liittyvää ymmärrystä ja yrittämässä käsitellä sitä. On mahdollisuus, että massairtisanomiset teollisuusvyöhykkeillä ja kriisiromahdukset maaseutualueilla johtavat massakapinoihin, mutta on myös mahdollista, että maaseudun omavaraistalous yhdessä työläisten säästöjen kanssa pehmentävät kriisin vaikutusta… ainakin jonkin aikaa.
Vientituotantovyöhykkeiden yhteiskunnallisella eskaloitumisella olisi globaaleja vaikutuksia, eikä vain vanhoissa teollisuusmaissa. Kiinan halvat kulutustavarat olivat yksi ehto ison työläismäärän tilapäiseksi tekemiselle, koska tuo tilapäiseksi tekeminen oli mahdollista toteuttaa ilman dramaattista elintason pudotusta. Kriisi, kansainvälisen kaupan romahdus ja Kiinan työläisten kamppailut voivat nyt saada aikaan elintason alentumisen ja yhteiskunnallisen tilanteen heikentymisen monissa maailman maissa… ja työväenluokan kamppailujen lisääntymisen niissä.
Keskeiset sektorit kuten autoteollisuus, kemianteollisuus ja koneenrakennus ovat sijoittaneet Kiinaan raskaasti ja ovat nyt läheisesti yhteydessä kiinalaiseen talouteen globaalien tuotantoketjujen kautta. Kiinan kamppailujen tapauksessa vaikutus tunnetaan näillä teollisilla sektoreilla, työläisten työehtoihin ja palkkoihin kohdistuvine lisähyökkäyksineen sekä mahdollisesti massairtisanomisineen.
Ja lopulta, jos USA:n ja Kiinan välinen taloudellinen runko (”Bretton Woods II”) – globaalin taloudellisen ja monetaarisen rakenteen selkäranka sekä Akilleen kantapää – romahtaa luottokriisin ja USA:n kulutuksen laskun johdosta tai Kiinan työläisten taistelujen vuoksi, saatamme nähdä globaleeja mullistuksia, jotka menevät paljon sen tuolle puolen, mitä olemme toistaiseksi nähneet: dollarin ja globaalin valuuttajärjestelmän sortuminen, USA:n hegemonisen vallan konkurssi, maailmankaupan pitkäaikainen romahdus, lisääntyvät sotilaalliset vastakkainasettelut ja enemmänkin.
Mitä on tehtävä?
Meidän pitäisi seurata Kiinan kehityskulkuja ymmärtääksemme niitä ja lisätäksemme kokemukset uusien luokkaliikkeiden debaatteihin muualla. Meidän on identifioitava ja alleviivattava kriisin ja kamppailujen globaalia kontekstia. Lisäksi meidän on tarpeen heikentää kriisin ja nationalististen tendenssien porvarillisia tulkintoja. Pelon (ja kriisin) strategioita käytetään jo, jotta meidät saadaan valmistautumaan kiristämään vöitämme lisää. Meitä kehotetaan pelkäämään muukalaisia ja ulkomaalaisia, kuten ”halpoja kiinalaisia, jotka varastavat työpaikkamme ja ovat vastuussa hintojen noususta”. Meidän on korostettava kriisistä ja kamppailuista nousevia yhteiskunnallisen muutoksen mahdollisuuksia. Meidän on korostettava, kuinka tärkeää on, että työläisillä kaikkialla maailmassa on yhteinen oppimisprosessi. Kamppailujen kierto ja yhteiskunnallisten verkostojen ilmaantuminen voivat myötävaikuttaa työväenluokan muotoutumiseen globaalilla tasolla. Olemme yhä varsin kaukana – niin leveitä ovat elinolosuhteiden erot maailmanlaajuisesti – mutta tämä on oikea suunta, jos haluamme lopettaa kapitalismin Kiinassa ja kaikkialla: vain globaalilla luokkaliikkeellä on voima murtaa kriisin kapitalistinen logiikka ja luoda solidaarisuuteen eikä taloudelliseen voittoon perustuva uusi yhteiskunta.
Viitteet:
International Herald Tribune 23.1.2009.
”Tilallinen korjaus” vaikuttaa myös ”kapitalismin sisäisen” kilpailun tulokselta, kuten Robert Brenner ja muut sen tulkitsevat. Mutta tämän kilpailun takana on kapitalistien yhteinen intressi intensifioida riiston ehtoja ja siirtyä alueille, jotka ovat suotuisimpia pääomalle. Laukaisimena nykyiselle kriisille myös ”finanssikorjauksella” on ratkaiseva rooli pääoman lisääntyvänä finansialisaationa 1970-luvulta alkaen, jälleen reaktiona voittoa tuottavien sijoittamismahdollisuuksien puutteeseen tuottavilla sektoreilla.
Kiinan muutosten alkuperät 1970-luvun alusta alkaen ovat monimutkaisia: kulttuurivallankumouksen sosiaalinen ja poliittinen kaaos, tyytymättömyys talonpoikien ja myöhemmin urbaanien työläisten keskuudessa, ideologisten maolaisten erottaminen pragmaattisten puoluejohtajien kerroksen toimesta, 1980-luvun yhteiskunnalliset konfliktit kulminaationaan Tian’anmenin liike vuonna 1989, hallinnon määrätietoisuus Neuvostoliiton tapaisen kaatumisen estämiseksi jne.
Samanaikaisesti alkoi yhteiskunnallisten suhteiden uudelleenmuokkaus, mikä oli välttämätöntä valtionyhtymien purkamiseksi. Osa tätä oli työsuhteiden juridisointi (ammattiyhdistyslaki, työlaki jne).
Katso saksalaisen Widcat-lehden liite (”Unrest in China”). Kolme artikkelia löytyy englanniksi prol-position.netistä: http://www.prol-position.net/nl/2008/10/chinas%20migrant%20workers (siirtotyöläisistä), http://www.prol-position.net/nl/2008/10/unhappy%20workers (urbaaneista valtiontyöläisistä) ja http://www.prol-position.net/nl/2008/10/maoist%20patriarchy (urbaaneista naistyöläisistä). Koko liite (saksaksi): http://www.gongchao.org/de/unruhen-heft.
Hallitus ”laillisti” tämän lokakuussa 2008. Se ilmoitti, että maaoikeuksien vuokraaminen ja edelleen siirtäminen sallittaisiin. Tällä kehityksellä on isoja riskejä, koska monilla maaoikeuksia vailla olevilla siirtotyöläisillä ei tule olemaan mahdollisuutta ansaita elantoaan maasta ollessaan työttömänä tai häädettynä kaupungeista.
Työ- ja sosiaaliturvaministeriö paljasti, että vuoden 2008 ensimmäisen kuuden kuukauden aikana sovitellut työkiistat kasvoivat 145 prosentilla Chongqingissa ja 92,5 prosentilla Shanghaissa (Nanfang Zhoumo 31.7.2008). Samalla jaksolla Guangdongin provinssin oikeusistuimet ottivat vastaan lähes 40 000 uutta työkiistatapausta, mikä tarkoittaa 157,7 prosentin lisäystä vuodesta 2007. Tässä Helmijokisuiston alueen osuus on 96,5 prosenttia kaikista tapauksista (China DailyBeijing Review 20.1.2009, www.bjreview.com.cn/nation/txt/2009-01/20/content_175296.htm). 22.7.2008, www.chinadaily.com.cn/china/2008-07/22/content_6865144.htm). Tammi- ja syyskuun välisenä aikana 2008 Pekingin työsovittelulaitokset käsittelivät 32 954 työkiistaa, 104 prosenttia enemmän kuin samana jaksona vuonna 2007 (ks.
Beijing Review 20.1.2009, www.bjreview.com.cn/nation/txt/2009-01/20/content_175296.htm).
Financial Times 16.12.2008. Tämä on hämmästyttävää, koska Kiinan taloudelliset suhteet USA:han nuodattavat kaavaa, jota joskus kutsutaan nimellä ”Bretton Woods II”. Se on nykyisen kriisin avainelementti. USA:n kuluttajat ostavat tavaroita kiinalaisilta yrityksiltä ja maksavat USA:n dollareilla, jotka myyjät varastoivat kiinalaisille pankkitileille. Pankit siirtävät USA:n dollarit Kiinan keskuspankille, joka sitten käyttää USA:n dollareita ostaakseen USA:n valtionobligaatioita. Sen jälkeen dollarit siirretään edelleen amerikkalaiseen pankkijärjestelmään ja ne päätyvät luotoksi amerikkalaisille kotitalouksille. He käyttävät ne ostaakseen kiinalaisia tavaroita jne. Tulos on Kiinan nykyinen äärimmäinen tiliylijäämä (enemmän vientiä kuin tuontia) ja USA:n äärimmäinen tilivaje (enemmän tuontia kuin vientiä). Toisin sanoen Kiina tuottaa paljon enemmän kuin se kuluttaa, ja USA kuluttaa paljon enemmän kuin se tuottaa.. Ja USA maksaa kulutuksestaan rahalla, jonka se on antanut Kiinalle sen tavaroista ja sitten saanut takaisin luottona.
Vienti edusti 40 prosenttia Kiinan bruttokansantuotteesta, ja vientiylijäämä on 12 prosenttia (oltuaan 2 prosenttia muutamia vuosia sitten): http://cnreviews.com/china_economy/china_financial_crisis_20081125.html.
Pienellä lommolla Aasian kriisin aikana 1997/1998. Kiina pääsi läpi tästä kriisistä lähes vahingoittumatta, koska yuan ei ollut (eikä vieläkään ole) vaihtokelpoinen, valtion elvytysohjelman ansiosta ja koska Kiina käytti hyväkseen muiden Aasian valtioiden kriisiä.
Die Zeit kirjoittaa konfliktista keskushallinnon ja valtion tukia tekstiili-, lelu- ja elektroniikkateollisuudelle vastustavien Guangdongin sekä Shanghain provinssien pomojen välillä (Die Zeit 5.2.2009).
Katso www.iht.com/articles/ap/2008/10/20/business/AS-China-Factory-Woes.php.
Katso Staphany Wong: ”Impacts of the Financial Crisis on Labour Conditions in China”, 19.12.2008, www.eu-china.net.
China Daily 11.11.2008, www.chinadaily.com.cn/cndy/2008-11/11/content_7191436.htm.
CSMonitor.com, 28.1.2009, www.csmonitor.com/2009/0128/p04s01-woap.htm. Katso myös: http://www.ihlo.org/LRC/WC/010309.html.
Katso myös South China Morning Post 17.11.2008. Jälleen on limittäisiä prosesseja: lelusektoriin iskivät myrkyllisten materiaalien käyttöä koskevat skandaalit, tekstiilisektori kohtasi tehtaiden siirtämisen Vietnamiin (katso myös China Labour Bulletin: ”Migrant workers worst hit by textile factory slowdown”, www.clb.org.hk/en/node/100322).
Lähde: keskustelut työläisten kanssa Kiinassa. Johtajat pakottavat työläiset ottamaan ”lomaa” heidän irtisanomisensa sijasta, koska he olettavat työläisten lähtevän itse, mikä säästäisi yrityksen kompensaatiomaksulta.
Työttömien määrä on kasvanut myös kaupungeissa. Virallisesti se on noin 4,2 prosenttia, mutta kiinalaisen yhteiskuntatieteiden akatemian mukaan se on noin 9,4 prosenttia (The Straits Times 20.1.2009). Tämä sisältää vain ihmiset, joilla on urbaani hukou (ei siirtotyöläisiä). Maaseudun työttömyyden arvioidaan olevan noin 20 prosenttia (Washington Post 13.1.2009, www.washingtonpost.com/wp-dyn/content/article/2009/01/12/AR2009011203014.html).
Esimerkki: http://uk.reuters.com/article/latestCrisis/idUKPEK226188.
Chinacsr.com, 13.1.2009, www.chinacsr.com/en/2009/01/13/4173-acftu-campaigns-for-chinese-workers-back-pay. Hallitus on lopettanut yhteiskunnallisten levottomuuksien lukujen säännöllisen julkaisemisen muutama vuosi sitten.
The Sunday Times kirjoitti 1.2.2009, että Linfenissä ja Shanxissä tv-journalistit saivat potkut yritettyään raportoida 6000 tekstiilityöläisen tehtaanvaltauksesta: http://business.timesonline.co.uk/tol/business/economics/article5627687.ece.
Provinssien ja kuntien täytyy kerätä kaksi kolmasosaa tuosta summasta, mutta niillä voi olla ongelmia niin suuren rahamäärän keräämisessä (International Herald Tribune 23.1.2009, www.iht.com/articles/2009/01/22/business/yuan.2-413647.php). Koska suurin osa tuosta rahasta menee infrastruktuuriin ja muihin rakennusprojekteihin, vientisektorin kriisi ei helpotu. USA:n sairaalloisen kulutuksen korvaamiseksi suuremmalla viennillä muihin maihin (EU) ja suuremmalla kotimaisella kysynnällä hallituksen on keksittävä muita ideoita. Toisin kuin USA:lla, Kiinalla on keinot tähän elvytysohjelmaan. Kiinalla on (vielä) vähän velkaa, alhainen budjettivaje ja valtavat valuuttareservit.
Vain vuosi sitten valitettiin, että Kiinan talous ylikuumenisi yli kymmenen prosentin vuotuisella kasvulla, ja sanottiin, että sitä pitäisi vähentää ”kohtuulliseen” asteeseen: seitsemän tai kahdeksan prosenttia nimettiin hyviksi tavoitteiksi.
Reuters 20.2.2009: http://sg.news.yahoo.com/rtrs/20090220/tap-oukwd-uk-china-workers-03b3b4c.html.
Katso http://www.ihlo.org/LRC/WC/010309.html.
Hallituksen mukaan urbaani tulo on 3,4 prosenttia suurempi kuin maaseututulo. Ekologiset vahingot, kuivuus, myrskyt, karkotukset ja häädöt vaikeuttavat olosuhteita maaseudulla entisestään.
Ratkaisevan tärkeää tulee olemaan se, johtavatko uudet maalait – hallituksen aikomuksen mukaisesti – maatalouden keskittymisprosessiin ja kasvaako maaton maaseutuväestö.
Victor Shih rgemonitor.comissa 9.1.2009, www.rgemonitor.com/asia-monitor/255032/will_job_losses_lead_to_social_unrest_my_take. Saatamme nähdä tilanteen, kuten Tiibetissä maaliskuussa 2008, kun tiibetiläisten syrjintä ja (poliittinen sekä kulttuurinen) tukahduttaminen, yhdistettynä yhteiskunnallisiin tekijöihin, johti päiviä kestäneisiin mellakoihin.
Tämä on jollain tavoin 1990-luvun rasistisen propagandan jatke. Tuolloin siirtotyöläiset esitettiin lapsellisina juntteina, jotka olivat vastuussa kaikesta, rikollisuudesta sairauksiin ja kaupunkien moraaliseen rappeutumiseen.
The Observer 25.1.2009, www.guardian.co.uk/world/2009/jan/25/china-globaleconomy.
Poliittisen erimielisyyden ja vastarinnan – joka on usein erillään työläisten kamppailuista – tukahduttaminen on lisääntynyt viime vuosina. Nykyisen kriisin ja yhteiskunnallisen eskaloitumisen myötä on vaikea odottaa, että järjestelmä löysentäisi kahleita. Shenzhenissä suunniteltu paikallisvaalien laajentaminen peruttiin. Puoluevirkailija sanoi: ”Jos meillä olisi vaalit nyt, saattaisimme päätyä samaan kuin Thaimaa.” (New York Times 19.12.2008, www.nytimes.com/2008/12/19/world/asia/19china.html). Hän viittasi kahden puolueleirin kamppailuun valtiovallasta Thaimaassa vuoden 2008 lopussa. Kamppailu johti Bangkokin lentokenttien saartoon.
Kiinan valuuttareservien kasvu on pysähtynyt, mutta vielä ei ole selvää merkkiä USA:n valtionobligaatioiden ostamisen laskusta. Kiinan vienti putosi, mutta tuontia koski vielä suurempi lasku (rgemonitor.com 16.1.2009,www.rgemonitor.com/asia-monitor/255114/secrets_of_safe_a_sharp_slowdown_in_reserve_growth_and_large_hot_outflows_in_q4).
Artikkeli ”China in Crisis: Reason to Panic?” on julkaistu englanniksi Prol-Position -ryhmän verkkosivuilla: http://www.prol-position.net/articles/2009/crisis-in-china. Alkuperäinen saksankielinen versio löytyy Gongchaon sivuilta: http://www.gongchao.org/de/texte/2009/krisenpanik. Gongchao on kiinaa ja tarkoittaa lakkoliikettä, työväen levottomuutta ja työläisten kamppailua. Gongchao.org-verkkosivu julkaisee materiaaleja Kiinan työläisten tilanteesta ja kamppailuista. Toistaiseksi verkkosivun ainoa kieli on saksa, mutta englannin- ja kiinankielistä osuutta suunnitellaan.
Tapani Rytöhonka: Maammesarja
-
Tuoreinta Maammesarjassa:
1 comment
[…] (Gongchao.org) […]
Leave a Comment