Chávez Kööpenhaminassa

Venezuelan presidentin Hugo Chávezin esiintyminen Kööpenhaminan ilmastohuippukokouksessa pääsi aivan aiheesta moniin tiedotusvälineisiin myös Suomessa. Chávez viittasi 16.12.2009 pitämässään puheessa Kööpenhaminan kaduilla protestoineiden ympäristö- ja antikapitalististen liikkeiden iskulauseisiin, kuten ”Ei muuteta ilmastoa, muutetaan järjestelmä” tai ”Jos ilmasto olisi pankki, se olisi pelastettu”. Se, että Chávez tällä tavoin haki yhteyksiä edustamansa bolivarilaisen suuntauksen sekä katujen liikkeiden välille, tuli hyvin selväksi.

Chávez kiinnitti värikkäällä ja uhmakkaalla esiintymisellään jälleen kerran huomiota – ja kiistatta vieläpä oikeasta aiheesta, sillä juuri Kööpenhaminan neuvottelujen tulosten köyhyys (ei sitovaa sopimusta vaan pelkkä sitoumus) osoittaa, että nykyinen globaali kapitalistinen järjestelmä ei kykene luomaan rakenteellisia ratkaisuja ilmastokriisin ratkaisemiseksi. (Nykyisessä järjestelmässä suurin toivo on ilmeisesti asetettava teknologisiin, ei poliittisiin ratkaisuihin – ja se ei ole positiivisesti sanottu nykyjärjestelmästä.) Tarkempi Chávezin puheeseen perehtyminen ei tuo mitään suuria yllätyksiä, ja huomattava osa siitä on iskulauseissa pitäytyvää sisältöä, mutta tässä kuitenkin lyhyt esittely puheen pääkohdista.

On tärkeää havaita Chávezin puheesta ensinnäkin, että tämä ei havitellut yhteistä rintamaa Valko-Venäjän ja Iranin kanssa (kuten nykyaikana tavanomainen demonisointi bolivarilaisesta liikkeestä esittää) vaan profiloitui keskeisesti maiden kuten Brasilian, Kiinan, Intian ja Bolivian rintamaan. Siis yhtäältä merkittäviin ”kehittyviin” maihin ja toisaalta ideologisiin kumppaneihin (Bolivia ja vähäisemmin Brasilia). Ennen Kööpenhaminan ilmastokokousta Chávez ilmoitti ALBA-maiden tulevan puhumaan Kööpenhaminassa yhteisen position mukaisesti. ALBA-maiden positio viittaa kehittyneiden maiden ilmastovelkaan kehittyville maille, velkaan, josta kehittyvien maiden tulisi saada kompensaatiota. (ww.venezuelanalysis.com/news/5002)

Kööpenhaminan puheessaan Chávez lähti liikkeelle neuvotteluprosessin epädemokraattisuuden ja poissulkevuuden kritiikistä. Juuri poissulkevuutta hän nimitti planeetanlaajuisen ”imperiaalisen diktatuurin” ominaisuudeksi. Kööpenhaminan katujen liikkeiden ”järjestelmäkriittisyyttä” Chávez kiitteli juuri sen osoittamisesta, että tämä kapitalistinen järjestelmä merkitsee tuhoavaa kehitystä. Samalla se on kehitysmalli, jonka pelastamisesta pankkien tukemisen kautta kapitalistiset valtiot ovat paljon kiinnostuneempia kuin ilmastonmuutoksen ehkäisemisestä, joka vaatisi pitkäjänteistä suunnitelmallisuutta ja muutoksia kapitalistiseen toimintamalliin sinänsä.

Chávezin puheen ”teoreettisin” osuus koski vanhaa kunnon marxilaista ”kummittelevan aaveen” käsitettä. Chávezin mukaan Kööpenhaminassa nimittäin kummittelee eräs aave, jonka nimeä ei mainita, vaikka se kulkee joka paikassa. Se on kapitalismin aave. Toisaalta Chávez viittasi myös ”vasta-aaveeseen”, eli sosialismiin, joka on hänen mukaansa ainoa vastaus ilmastonmuutoksen edellyttämään järjestelmän muutokseen.

Chávez ei olisi tietenkään oma itsensä, ellei hän olisi käyttänyt tilaisuutta hyväkseen USA:n kritisoimiseksi. Chávez vihjasi Obaman Nobel-palkinnon olevan ansaitsematon (se, että Obama palkittiin enemmänkin muutoksen mahdollisuutena kuin toteuttajana, ei tietenkään ole mikään harvinainen näkökanta), mutta viittasi lisäksi täsmällisemmin Obaman johtamaan valtioon myös keskeisenä esimerkkinä maasta, joka on käyttänyt mittaamattomia summia kapitalistisen järjestelmän pelastamiseksi ja joka samalla suhtautuu vastahakoisesti velvoitteisiinsa ilmastonmuutoksen torjunnassa (ainakin liittovaltiotason päätöksenteossa).

Erityisen törkeänä Chávez piti sitä, miten USA ja Kiina ovat vastakkain ilmastokiistassa. Chávez väitti, että olisi absurdia panna USA ja Kiina päästövähennysvaatimuksissa samalle viivalle tilanteessa, jossa Kiinan väestö on nelinkertainen USA:n väestöön verrattuna, samalla kun USA kuluttaa n. nelinkertaisesti öljyä. (Oman maansa öljyriippuvaisuuteen Chávez ei puheessaan viitannut.)

Täsmällisempänä neuvotteluteknisenä yksityiskohtana Chávez viittasi vain Kioton ilmastokokouksen protokollan noudattamisen tärkeyteen. Sen sijaan Chávezin puhe vilisi globaalia tilastotietoa köyhyydestä, lapsikuolleisuudesta ynnä muusta.

Siten Chávezin puheen merkittävin anti ei varmastikaan koskenut itse neuvotteluja vaan niiden epäonnistumisen (joka tuolloin vasta häämötti tulevaisuudessa) syytä. Syyksi johtavien teollistuneiden maiden haluttomuuteen saada aikaan merkittäviä ratkaisuja Chávez nimesi yksiselitteisesti poliittisen tahdon puutteen. Tämän tahdon puutteen Chávez eritteli tarkoittavan vastuuttomia asenteita, poissulkemista, poliittista vanhoillisuutta, suurimpien kuluttajamaiden itsekkyyttä ja solidaarisuuden puutetta sekä kaikille kuuluvien ongelmien elitististä hallinnointia. Yhdellä sanalla Chávez nimeksi tietenkin syyksi kapitalismin sinänsä. Tästä syystä Chávez painotti täsmällisesti – Kööpenhaminan katujen liikkeiden sekä varmasti myös monien valtioiden painotusten mukaisesti – sitä, että sopimuksen tulee noudattaa periaatetta, jonka mukaan kehittyneet maat tukevat kehittyviä maita merkittävästi näiden toimissa ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi, samalla kun kantavat päävastuun ilmastonmuutoksen torjunnassa. Samalla Chávez vihjasi, että eräät maat suorastaan toivovat, ettei mitään sopimusta synny.

Chávez päätti puheensa kolmella sitaatilla. Fidel Castro: “Eräs laji on vaarassa kuolla sukupuuttoon: ihmiskunta.”  Rosa Luxemburg: ”Sosialismi tai barbaria”. Jeesus: ”Autuaita ovat köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta.” Viimeksi mainittu ei itse asiassa ollut ainoa humanistis-kristillinen kohta Chávezin puheessa.

Chávezin puhe englanniksi: www.venezuelanalysis.com/analysis/5013