Vasemmistolainen tietoyhteiskunta: Eteenpäin EVA:n johdattamalla tiellä
Juho Lindman
Elinkeinoelämän Valtuuskunta (EVA) julkaisi syksyllä 2009 Teppo Turkin kokoaman ”suomalaisen tietoyhteiskuntamallin” kuolinilmoituksen ja tulevaisuuspaperin Nykyaikaa etsimässä. Turkki kirjoittaa osuvasti esipuheessaan, että ”Tietoyhteiskunta-käsite on Suomessa ollut jo aikoja kaluttu luu, jotenkin ontto ja merkityksistä tyhjentynyt. Moni on halunnut koko sanasta eroon”.
EVA sen sijaan ei. Raportissa ruoditaan 1990-luvun tietoyhteiskuntahypetystä ja tietoyhteiskuntakehityksen osuutta nykyiseen kriisiin. Kriisillä ei raportissa viitata globaaliin luottolamaan, vaan siihen, että ”Suomi on pudonnut tietoyhteiskuntakehityksen kärjestä”.
Ottamatta tässä kantaa siihen, onko ”Suomi” varsinasti ”kärjessä” koskaan ollutkaan, kriisistä selvitään EVA:n vakioresepteillä: työn virtualisointi tuo mukanaan tehokkuuden kasvua, ja julkinen sektori voidaan ajaa alas samaisen tehokkuuden nimissä. Raportin lopussa seuraa joukko kehitysehdotuksia digitalisoinnin kasvattamisesta sähköiseen asiointitiliin ja sähköiseen laskutukseen.
Kiinnitän tässä lukijan huomion ohjelman kohtaan 6. Lainaan sen tähän kokonaisuudessaan:
”6. Julkisen sektorin hallussa oleva tieto on vapautettava.
Julkisen sektorin on luovuttava immateriaalioikeuksistaan. Tiedon keruu ja sen jakaminen mahdollisimman laajalle on tämän päivän digitaalista taloutta tukevaa, digitaalisen ajan julkista palvelua. Tietoturva ja -suoja on taattava, mutta keino näiden periaatteiden varjelemiseksi ei voi olla tiedon liikkumisen kategorinen estäminen ja lokerointi. Julkisen sektorin tiedon pitää olla ilmaista. Maksuperustelain kaltaiset veloitussäännöstöt eivät kuulu tietoyhteiskunnan aikakauteen. Laki joutaakin romukoppaan.”
Ylläolevaa lukiessa ei kannata takertua kysymään miksi juuri julkisen tiedon tulisi olla vapaata. Se johtaisi ehdotetun muutoksen liian nopeaan tyrmäämiseen. On totta, että malli voi johtaa tiedon omistuksen siirtymiseen valtiolta yksityisille yrityksille, erityisesti jos muutos tapahtuu hutiloiden. Keskeisemmin tämä vapauttaminen johtaa kuitenkin nähdäkseni siihen, että suuri määrä tällä hetkellä suljettua tietoa tulee kaikille vapaasti hyödynnettäväksi.
Tämä tiedon avaaminen tarjoaa horisontin suomalaisen tiedontuotannon ja opetusjärjestelmän pelastamiseen. Samalla se olisi merkittävin polunavaus sivistys-, kirjasto- ja kulttuuripolitiikan saralla moneenkymmeneen vuoteen. EVA astuu Turkin raportissa julkisen sektorin osalta itse asiassa suoraan Vasemmistoliiton poliittisen tavoiteohjelman linjoille: ”Se, jolla on hallussaan tietoa, omistaa informaatioajan tuotantovälineet. Tieto ja kulttuuri ovat kuitenkin asioita, joita kenenkään ei pitäisi voida omistaa”.
Vapauttamisen voi nähdä pelkästään tulonjakoon liittyvänä kysymyksenä, jossa lopetetaan kansalaisten rahastaminen julkisin varoin tuotetulla, mutta valtiomonopolille luovutetulla yksityistetyllä tiedolla ja tarjotaan julkista tilaa (commons) luovuudelle ja vertaistaloudelle. Sen voi myös ymmärtää perustulon kaltaisena uudelleenjärjestelynä, jossa tietotyövoimalle tarjotaan maksutta julkisin varoin tuotettua kulttuurista infrastruktuuria jalostustarkoituksiin. Näin työntekijöiden ei tarvitse käyttää vähäisiä varojaan tietoajan tuotantovälineiden ja maksullisen sosiaalisen pääoman hankintaan. Tämä parantaa tietotyöläisen kollektiivista neuvotteluasemaa yhteiskunnassa ja koko maailmassa. Vapauttaminen jopa kannustaa yrittäjyyteen.
Ennen euforiaan vaipumista on hyvä tehdä kaksi tärkeää tarkennusta. Ensinnäkin, julkisen kulttuurituotannon vapauttaminen vaatii taiteilijoiden, tieteilijöiden ja kulttuurintekijöiden tulonmuodostukseen ja toimeentuloon liittyvien huutavien ongelmien ratkaisua. Nähdäkseni se ei tule onnistumaan ilman merkittäviä taloudellisia panostuksia valtiolta.
Toinen tarkennus liittyy moraalisten ja taloudellisten tekijänoikeuksien erottamiseen. Toisen työtä ei tietenkään edelleenkään saisi väittää omakseen vaan kunnian alkuperäisyydestä täytyy kuulua aina tekijälle (esim. tieteellisessä työssä viittaamalla alkuperäiseen lähteeseen).
Miksi juuri tietotyöläisten oikeudet ovat sitten niin tärkeitä, että valtion olisi panostettava juuri heidän tuotantovälineisiinsä? Tähän kysymykseen ei voida vastata ottamatta huomioon merkittävää työelämän muutosta kohti työmarkkinoita, joilla toimiminen edellyttää yhä suurempia panostuksia tietokykyjen hankintaan. Alkaa olla keinotekoista jakaa ammattikuntia duunareihin ja sivistyneistöön, jos lähes ammatissa kuin ammatissa toimimiseen vaaditaan joka tapauksessa monipuolista asiantuntijuuden ja tietokykyjen käyttöä. Itse asiassa niitä vaaditaan jopa työttömältä työntekijältä aktiivisuuden osoittamiseksi.
Työn muutoksesta kiinnostuneiden kannattanee tutustua tarkemmin osuuskunta General Intellectin Vasemmisto etsii työtä -teoksen työelämän muutosta koskeviin osioihin. Jos nämä tietokyvyt pyritään takaamaan kaikille valtion toimesta, se hyödyttää eniten heikommassa asemassa olevia, joiden ei tarvitse sitten hankkia niitä yksityisiltä markkinoilta markkinahintaan.
Päivää ennen Turkin teosta julkaistiin toinen merkittävä puheenvuoro suomalaisesta tietoyhteiskuntamallista, nimittäin Kauppisen, Eskelisen, Kuuselan ja Bruunin Immateriaalitalous – Kapitalismin uusin muoto (Gaudemus, 2009). Kirja sisältää monimuotoisen ja arvokkaan katsauksen suomalaiseen tietotalouteen. Se myös kiinnittää huomiota kamppailuun tiedon vapaudesta, kuten myös aikaisempiin pääoman aitaamisen muotoihin ja aitaamista vastaan käytyihin kamppailuihin.
Kirjassa havainnollistetaan, miten tietokapitalismi näyttää tuottavan tiedon omistukseen perustuvia monopoliasemia talouteen. Tämä on erityisen mielenkiintoista sen takia, koska nämä monopoliasemat ja niistä kerätyt monopolivoitot jakautuvat tällä hetkellä valtion ja yksityisten yritysten kesken – ja jättävät kansalaiset ja tiedon käyttäjät maksajan rooliin. Liberaalin oikeiston ja radikaalin vasemmiston poliittiset tavoitteet osuvat yhteen näiden yksityistettyjen valtiollisten tietomonopolien purkamisessa. Samalla mahdollistettaisiin aito osallistumiseen ja jalostamiseen perustuva tietotalous.
Miten tietotalous sitten voisi toimia? Yochai Benkler on yksi teoreetikoista, joka on pyrkinyt osoittamaan, miten tietotalouteen on syntymässä aivan uusi vertaistalouden muoto, joka toimii monissa asioissa markkinajärjestelmää tehokkaammin. Tehokkuus syntyy siitä, että omistajan määrittelyyn liittyvät kustannukset jäävät pois. Klassinen esimerkki olisi hajautetusti vapaaehtoisvoimin kehitettävä Wikipedia, joka on käytännössä lopettanut perinteisempien maksullisten yleissanakirjojen julkaisun digitaalisessa muodossa.
Toinen vertaistuotannon teoreetikko on uudesta omistusjärjestelmästä kirjoittanut Michel Bauwens. Hänen mukaansa vertaistalous synnyttää uudenlaista pääomaa. Tämä pääoma syntyy vapaassa vuorovaikutuksessa, on kenen tahansa käytettävissä ja on itse asiassa olemassakin vain ”käytettynä” – toisin kuin perinteinen pääoma, jossa raha tuottaa lisää rahaa ja kasautuu (harvojen) omaisuudeksi. En erittele tai arvaile tässä tarkemmin orastavan vertaistalouden suuntaviivoja tai hyötyjä. Tyydyn toteamaan, että vertaistalouden laajeneminen on itseorganisoituvan kansalaistoiminnan tehtävä, mutta julkinen valta voi tukea sitä merkittävästi vapauttamalla omia tietovarantojaan.
On huomattava, että kulttuurituotteiden vapauttaminen ei vielä saata niitä kansalaisten jalostettavaksi, vaan vaaditaan erilaisia välittäviä virtuaalisia tai todellisia paikkoja sekä asiantuntemusta. Tämä puoli on ymmärretty huonosti EVA:n raportissa — tai sitten oletetaan markkinoiden luovan kuin näkymättömättömän käden taikaiskusta tarvittavat tekijät yrittäjyyden avulla. Näin jää huomaamatta, että vaadittavat paikat ja asiantuntijuudet varmastikin kiinnittyvät alkuvaiheessa jo olemassa oleviin instituutioihin: kirjastoon tiedon järjestelijänä ja välittäjänä, mediaan ajankohtaisen tiedon valikoijana ja jalostajana, Yleisradioon julkisena keskustelijana ja aggregaattorina, erilaisiin taiteiden tukemisen järjestelmiin, yliopistoihin uuden tiedon tuottajina ja välittäjinä sekä ennen kaikkea peruskouluun kriittisimpien tietokykyjen ja välineiden takaajana.
Lyhyesti sanottuna: toimiva tietotalous ja vapauttaminen vaativat voimakasta valtiollista panostusta kulttuurin saattamiseksi kansalaisten käytettäväksi ja jalostettavaksi. EVA:lta jää käsittelemättä myös se, että kasvava valtiointerventio itse asiassa luo sekä hyvinvoinnin että talouskasvun edellytykset julkisilla investoinneillaan tiedon levittämiseksi.
Tämä voimakas valtiointerventio sopii erinomaisen huonosti yhteen samaan aikaan EVA:n raportin taustalla välkkyvän valtion lopun kanssa. Tämänkaltainen ristiriitaisuus ei tosin ole näissä innovaatioasioissa mitenkään uutta: 1990-luvulla vallinnut tietotalouteen investointi valtiollisena strategiana ei asetu kovin helposti samaan aikaan ajettuun valtion puuttumattomuutta korostavaan politiikkaan. Ehkä paradoksaalisesti valtiolta yksityisille tahoille siirrettävät taloudelliset monopolioikeudet liittyvät voimakkaasti nimenomaan tietokapitalismiin. Siten valtiolta omistussuhteiden ulkopuolelle vapautettu kulttuuri olisi aito murros kulttuuripolitiikassa.
Oikeuksien siirtäminen valtiolta omistussuhteiden ulkopuolelle ei tietenkään riitä, jos valtio samaan aikaan edelleen takaa voimakkaat monopolioikeudet yksityisille toimijoille. Mielessä väikkyy tietysti seuraava poliittinen mahdollisuus: miten valtiolta yksityisille tahoille siirretyt tieteeon ja kulttuuriin liittyvät taloudelliset monopolioikeudet saataisiin takaisin valtiolle — tai tottakai mieluummin suoraan takaisin omistussuhteiden ulkopuolisten asioiden joukkoon?
Tästäkin huolimatta haasteeni vasemmistolle on seuraava: toteuttakaa EVA:n kohta kuusi, vaikka sitten radikaalilla kompromissilla oikeiston kanssa! Jatkohaasteena on muuttaa lakeja siten, että valtio ei enää siirrä niiden avulla tietoon liittyvää omistusta ja monopoliasemia, vaan keskittyy tietotyöläisten toimeentuloon ja neuvotteluasemaan yhteiskunnassa.
Kirjallisuus:
Michel Bauwens (2005). The Political Economy of Peer Production. CTheory. URL: http://www.ctheory.net/articles.aspx?id=499.
Teppo Turkki (2009). Nykyaikaa etsimässä: Suomen digitaalinen tulevaisuus. EVA. http://www.eva.fi/files/2573_nykyaikaa_etsimassa.pdf
Ilkka Kauppinen, Teppo Eskelinen, Hanna Kuusela ja Otto Bruun (2009). Immateriaalitalous, Kapitalismin uusi muoto. Gaudeamus, Helsinki.
Vasemmistoliitto, poliittinen tavoiteohjelma 2007—2010.
General Intellect (2008). Vasemmisto etsii työtä. Like, Helsinki.
Yochai Benkler (2006). The Wealth of Networks: How Social Production Transforms Markets and Freedom. Yale University Press, New haven.
Tapani Rytöhonka: Maammesarja
-
Tuoreinta Maammesarjassa:
1 comment
[…] Juho Lindman: Vasemmistolainen tietoyhteiskunta: Eteenpäin EVA:n johdattamalla tiellä […]
Leave a Comment