Egyptin ultrat vallankumouksen eturintamassa

1.2.2012 tullaan muistamaan yhtenä jalkapallon historian väkivaltaisimmista päivistä. Egyptissä, Port Saidissa Al-Masryn ja Al-Ahlin välisen Egyptin pääsarjan ottelun yhteydessä kuoli ainakin 74 ihmistä ja useita satoja haavoittui.

Suunnilleen vuosi aiemmin oli eräs Mubarakin vastaisen kansannousun väkivaltaisimmista päivistä. Tuolloin Mubarakin tukijat hyökkäsivät kameleiden ja hevosten selässä Tahrir-aukion mielenosoittajia vastaan, mikä johti kaksi päivää kestäneeseen intensiiviseen taisteluun. Tässä ”kamelitaisteluksi” kutsutussa kamppailussa Tahrir-aukiota puolustivat keskeisesti kairolaisjoukkueiden Al-Ahlin ja Zamalekin militantit jalkapallokannattajat, ”ultrat”, jotka ovat olleet katutaistelu- sekä oganisoitumistaitojensa ansiosta protestiliikkeen korvaamaton osa – eräs sen aseellinen siipi.

Suunnilleen ”kamelitaistelun” vuosipäivänä tapahtui kuitenkin jotain, minkä useat eri tiedotusvälineet ovat spekuloineet olleen turvallisuusviranomaisten kosto ultrille. Salaliittoteoriat ovat usein mukaansatempaavia, mutta ehkä tässä tapauksessa niillä on myös jotain uskottavuutta. Silminnäkijäkertomusten mukaan kyse ei ollut normaalista kahden ultraryhmän välisestä yhteydenotosta (jotka nykyaikana eivät edes tapahdu stadioneilla) vaan tietoisesti luoduista olosuhteista – turvallisuusviranomaisten silmiinpistävän vähäisestä määrästä – sekä siitä, että Al-Masryn kannattajapäädystä kentälle rynnänneessä joukossa ei ollut ainoastaan Al-Masryn kannattajia vaan eräiden paikalla olleiden väitteiden mukaan lisäksi aseistautuneita rikollisia (www.guardian.co.uk/world/2012/feb/02/egypt-football-tragedy-anger-military?intcmp=239).

Toisaalta Egyptissä turvallisuusviranomaisten toiminta on jatkuvassa kriisissä, eikä välttämättä kerro mistään salaliitosta, jos jokin jalkapallo-ottelu on liian vähän vartioitu. Selvää on kuitenkin se, että levottomuudet vastaavat Egyptin asevoimien korkeimman neuvoston tarpeita: kuten Mubarakille aikoinaan, sille on tärkeää esittää vaihtoehtojen olevan kaaos tai järjestys (jossa se itse määrää järjestyksestä).

Ultrien suhde asevoimien korkeimpaan neuvostoon on hyvin antagonistinen. Niin antagonistinen, että tilanne on johtanut ”aselepoon” Al-Ahlin ja Zamalekin ultrien välillä. Juuri Tahrir-aukion kamppailut yhdistivät nämä ultrat ensimmäistä kertaa yhteistä vihollista vastaan ja Egyptin demokraattisen tulevaisuuden puolesta. (www.foreignpolicy.com/articles/2012/02/01/ultra_violence?page=full) Tämä on ollut mahdollista niiden välisistä eroista huolimatta: Al-Ahlin historia liittyy brittiläisvastaiseen tasavaltalaiseen nationalismiin kun taas Zamalekilla on maine kolonialistien ja näiden tukijoiden seurana. (mideastsoccer.blogspot.com/2012/02/ultras-play-into-hands-of-military-by.html)

Toisaalta tämä rauhan tila voi olla luonteeltaan vain väliaikainen: ultratoiminta ei elä pelkästään oman seuran kannattamisesta vaan myös vihollisuudesta toisia seuroja ja näiden kannattajia kohtaan. Ultratoiminta ei ole oma itsensä ilman jännitettä, vaaraa ja provokaatioita. Lisäksi ultratoiminnan – yhtäältä kaoottiseen ja toisaalta koodeja sisältävään – luonteeseen kuuluu se, että siinä on aina mukana myös kontrolloimattomia ja arvaamattomia ”irtokoiria”, jotka löytävät mitä järjettömimmistä väkivallanteoista purkautumistien sekalaisille motiiveilleen. Organisoituneen ultratoiminnan johdon mahdollisuudet kontrolloida näitä toimijoita ovat rajalliset.

Port Saidin tapahtumien vuoksi väliaikainen hallitus päätti erottaa Egyptin jalkapalloliiton johdon, mitä ultrat olivat vaatineet jo pidemmän aikaa, koska olivat pitäneet jalkapalloliiton johtajia Mubarakin aikakauden miehinä. Kyse ei toki ole pelkästään poliittisiin eroihin perustuvasta vaatimuksesta vaan myös siitä, että Egyptin jalkapalloliiton johto on pyrkinyt kontrolloimaan ultrakulttuuriin kuuluvia katsomokäyttäytymisen muotoja, kuten soihtuja (mikä itse asiassa tavoitteena ei lainkaan eroa minkä tahansa muun maan palloliiton pyrkimyksistä).
(mideastsoccer.blogspot.com/2012/02/efa-clean-up-unlikely-to-satisfy-egypts.html)

Port Saidin tapahtumista ei kritisoida kuitenkaan ainoastaan turvallisuusviranomaisia ja silloista jalkapalloliiton johtoa vaan myös Egyptin bisneseliittiä, jonka tiettyjen osien on väitetty rahoittaneen aseistautuneiden rikollisten toimintaa 1.2.2012 murhenäytelmässä. (mideastsoccer.blogspot.com/2012/02/port-said-deaths-send-businessmen.html) Totta tai ei, nämä väitteet kertovat paljon Egyptin yhteiskunnallisesta ilmapiiristä.

Mielenkiintoista on myös, että Egyptin palloliiton erotettu johto on löytänyt tukijan Fifan puheenjohtajasta Sepp Blatterista, joka on tulkinnut palloliiton johdon erottamispäätöksessä olevan kyse Fifan periaatteiden vastaisesta poliittisesta sekaantumisesta palloliiton toimintaan. (www.guardian.co.uk/football/2012/feb/05/egyptian-officials-sepp-blatter) Ilmeisesti silloin kun palloliitto oli miehitetty Mubarakin miehillä, se ei ollut Blatterin mielestä ongelma. Aika näyttää, yhdistääkö myös tämä yhteinen vihollinen ultria.

Fifan tekopyhyydestä kertoo myös se, että aiemmin se kyllä sieti Egyptiltä omien kriteeriensä vastaista toimintaa – kriteerien kuten sen, että jalkapalloliigassa yhdellä omistajalla voi olla vain yksi seura (useat Egyptin pääsarjan joukkueet ovat asevoimien omistuksessa). (mideastsoccer.blogspot.com/2012/02/port-said-helps-forge-bridges-and.html)

Suomen äskettäisten presidentinvaalien yhteydessä kukaan ei muuten nostanut ”poliittisen sekaantumisen” käsitettä esiin siinä kontekstissa, että Sauli Niinistön puheenjohtajuuden myötä Suomen palloliitto valjastettiin kokoomuksen vaalikampanjan käyttöön – mikä osoittaa, ettei Suomi ole jalkapalloyhteiskunta.

Kaiken kaikkiaan Egyptin tapahtumat osoittavat jälleen, että jalkapallon ja politiikan sekoittumisen ei voi sanoa olevan sinänsä ”hyvä” tai ”huono” asia. Niiden sekoittuminen vain on osa nykyaikaisia yhteiskuntia – hyvässä ja pahassa – ja on ollut jo vaikka kuinka kauan. Jalkapalloa ovat aikojen saatossa käyttäneet hyväkseen niin äärioikeisto kuin diktaattoritkin, mutta samalla esimerkiksi juuri ultrien toiminta Egyptissä kertoo jalkapallon ja politiikan ”sekoittumisen” positiivisista voimavaroista.

Oireellisella tavalla Egyptin poliittinen muutos johti kriisiin myös sen menestyksekkään maajoukkueen kohdalla. Sunnuntaina 12.2.2012 pelataan Afrikan mestaruuskisojen loppuottelu Norsunluurannikko – Sambia. Kolmen peräkkäisen mestaruuden (2006, 2008, 2010) jälkeen Egypti ei onnistunut selviämään edes karsinnoista lopputurnaukseen.