Hajurako parhaan ja huonoimman argumentin välillä

Lokakuussa 2008 Megafoni-verkkolehdessä julkaistiin Heikki Keson artikkeli ”Paljon melua tyhjästä”, joka ennakoi Sata-komitean tuloksia. Vuoden 2009 alkupuolella julkistettujen tietojen perusteella vaikuttaa siltä, että Sata-komitean aikaansaannokset tulevat olemaan pitkälti Megafonin artikkelin mukaisia. Toki joitain positiivisia uudistuksia on tulossa, kuten työmarkkinatuen tarveharkintaisuuden poistaminen, mutta joka tapauksessa kyse on kaikesta muusta kuin paljon hehkutetusta perustavanlaatuisesta sosiaaliturvaremontista.

Osittain tähän on myös vaikuttanut taloustilanteen muuttuminen: hallitusohjelma on peräisin keväältä 2007, jolloin vielä elettiin kasvun aikaa. Muista vaikuttavista tekijöistä ei yksimielisyyttä olekaan: eri osapuolet syyttävät toisiaan. Oman kortensa kekoon kantaa Osmo Soininvaara Voiman numerossa 1/2009 julkaistussa haastattelussa.

Soininvaara syyttää tavalliseen, ja samalla vihreille tyypilliseen, tapaansa Sata-komitean valjuista tuloksista ”ay-liikettä” – ikään kuin sillä olisi Suomessa (ja Sata-komiteassa) enemmän valtaa kuin EK:lla. On kuitenkin myönnettävä, että Soininvaara kritisoi yllättäen myös kokoomuslaista politiikkaa, jonka keskeisinä ominaisuuksina sosiaaliturvan saralla hän pitää toimettomuutta ja sisällöttömyyttä.

Soininvaaran peruskritiikki ay-liikettä kohtaan on syytös, jonka mukaan ay-liike haluaa ansiosidonnaista työttömyysturvaa puolustaessaan säilyttää ”hajuraon” ansiosidonnaisten turvan ja perusturvan (peruspäiväraha, työmarkkinatuki) välillä. Toisin sanoen Soininvaara haluaisi murtaa ansiosidonnaisten etuuksien ja perusturvan nykyisen suhteen, jossa perusturvan korottaminen nostaa myös ansiosidonnaista työttömyysturvaa.

Juuri tämän suhteen säilyttämistä taas SAK piti merkittävänä voittona työmarkkinajärjestöjen esitettyä ehdotuksensa ”sosiaalituposta”. Vaikka Soininvaara ei ole hakoteillä pitäessään perusturvan tasoa olennaisena ongelmana, hän sivuuttaa kevytmielisesti ne todelliset uhat, jotka ovat koskettaneet juuri ansiosidonnaista työttömyysturvaa Sata-komitean työn aikana. Täytyy olla hyvin huonomuistinen, mikäli on unohtanut EK:n ja kokoomuslaisten vaatimukset ansiosidonnaisen työttömyysturvan keston leikkaamisesta.

Monet ay-liikettä edustavat ovat myös kommentoineet, että porvarien ehdotuksissa ansiosidonnaisen työttömyysturvan keston lyhentämisestä sekä ansiosidonnaisen ja perusturvan suhteen purkamisesta on kyse pyrkimyksestä vähentää palkansaajapuolen valtaa. Näiden näkemysten mukaan ammattiyhditysjäsenyyteen kannustavien tekijöiden heikentämisen tarkoituksena on siis vähentää ammatillista järjestäytymistä. Myös tämän puolen Soininvaara pitkälti sivuuttaa, eikä näe tällaisessa manööverissä hajoita ja hallitse -tyyppisen työttömien vastakkainasettelun riskiä. Porvarillista ideologiaa tukevasti Soininvaara irrottaa täysin toisistaan ”edunvalvonnan” ja ”järjestöjen edun”.

Soininvaaran väitteet Voima-lehden haastattelussa osoittavat myös valitettavan tosiksi ne Heikki Keson artikkelin argumentit, jotka viittaavat vihreiden asiantuntemattomuuteen erityisesti nykyisen työttömyysturvajärjestelmän suhteen. Soininvaara päästelee lapsuksia tyyliin ”on älytöntä, että opiskelu on kielletty työttömältä” ja ”meillä on on/off-yhteiskunta, joko olet töissä tai et ole töissä, mitään välimuotoa ei ole”.

Tosiasiassa tietenkin työttömällä on työttömyysturvaoikeus sivutoimisen opiskelun aikana (tyypillisesti esim. iltalukio, avoimessa yliopistossa opiskelu ja monet iltaopiskeluun perustuvat ammatillisetkin koulutukset, jotka on suunniteltu toteutettavaksi työn ohessa, ks. Työministeriön ohje), mutta päätoimisen opiskelun aikana ei. Jos tämä on Soininvaaran mukaan ”opiskelun kieltämistä” työttömiltä, niin voi vain kysyä, lukeutuuko Soininvaara itse juuri niihin älyllisesti ”heikkolahjaisiin”, joita hänellä on tapana osoitella.

Vastaavaa olkinukkeargumentoitia on myös puhe ”on/off-yhteiskunnasta”. Kuka tahansa ”heikkolahjainen” osa-aikatyötä tekevä työnhakija (tai vaikkapa työnhakija, jonka yritystoiminta on katsottu sivutoimiseksi) osaisi varmasti kertoa Soininvaaralle, miten tulojen mukaan soviteltu työttömyysetuus toimii, mutta menisikö se perille tälle ex-peruspalveluministerille, joka vuodesta toiseen – jostain kumman syystä – esiintyy sosiaaliturvakysymysten ”asiantuntijana”? Tuskin.

Soininvaaralaisia ja vihreitä viittauksia järjestelmän ”jäykkyyteen” kritisoi jo Keso artikkelissaan, joten ei ole tarpeen käsitellä niitä tässä perinpohjaisesti. Keson sanoin: ”Tekninen, nykyjärjestelmän ’joustamattomuuden’ arvosteluun perustuva argumentointi ei millään tavoin tähtää tai johda pääoman hallitsemien tuotanto- ja valtasuhteiden kriisiyttämiseen vaan päinvastoin uusintaa niitä.”

Kapitalistisen talouden kritiikin sijasta Soininvaara valittaa ”yhteiskunnan” jäykkyydestä:

”Samalla kun yhteiskunta on muuttunut koko ajan tuottavammaksi niin se olettaa, että jokaisen työpanoksen pitää muuttua tuottavammaksi.”

Yhteiskunta olettaa, yhteiskunta vaatii… Siis eivät kapitalistit. Tätä soininvaaralaista tendenssiä vahvistaa lisäksi – Voiman haastattelijoidenkin aiheellisesti kritisoima – puhe ”heikkolahjaisista” ihmisistä, joiden työllistymistä ay-liike ”estää” pitämällä kiinni yleissitovista työehtosopimuksistaan. Jälleen kerraan siis Soininvaaran mielestä tyhmät työläiset eivät ymmärrä omaa parastaan vaan tarvitaan ”viisas porvari” kertomaan työläisille näiden oma etu.

Soininvaara valittaa:

”Tässä tullaan taas palkansaajajärjestöihin, jotka vaativat, että työpaikoilla on vain ihmisiä jotka saavat sataprosenttista palkkaa.”

Tosiasiassa työehtosopimukset säätelevät (palkkauksen osalta) vain minimipalkkoja – joissa lisäksi sallitaan paikkakuntakohtaista vaihtelua (koska Helsingissä hintataso on korkeampi jne.). Kukaan ei estä maksamasta yli minimipalkan (yli sataprosenttista palkkaa). Tämän tilalle Soininvaara tarjoaisi työnantajan mielivaltaa, jatkaen perinteistä linjaansa, joka vastustaa matalapalkkaisten alojen työläisten taistelua perempien palkkojen puolesta:

”Sinänsä ei ole kovin hyvä ajatus nostaa matalimpia palkkoja. Nehän ovat tosiasiassa nousseet, mutta palkkojen mukana on noussut työntekijältä vaadittu vähimmäistehokkuus, jota tuottamattomammasta työstä ei kannattaa maksaa. Tästä seuraa paljon rakenteellista työttömyyttä, kun huono-osainen työvoima on hinnoiteltu ulos.”

Kiinnitetäänpä huomiota vielä Soininvaaran väitteisiin koskien nuoria ja työttömyysturvaoikeutta. Väitteiden kontekstina on nykyinen lainsäädäntö, joka ohjaa vahvasti hakeutumaan ammatilliseen koulutukseen: ammatilla koulutusta vailla oleva nuori (alle 25-vuotias), jonka työssäoloehto ei täyty, menettää työmarkkinatukioikeutensa, jos hän ei riittävästi hae ammatilliseen koulutukseen yhteishaussa (riittävästi tarkoittaa kolmea koulutuspaikkaa, joista yksi voi olla yhteishaun ulkopuolinen). Vastaava sanktio on seurauksena, jos ko. ryhmään kuuluva nuori eroaa ilman pätevää syytä ammatillisesta koulutuksesta tai ilman pätevää syytä eroaa tai kieltäytyy työstä, työvoimakoulutuksesta tai työharjoittelusta. Työttömyysaikainen työmarkkinatukioikeus palautuu, kun nuori suorittaa ammatillisen koulutuksen, täyttää 25 vuotta tai on ollut työssäoloehtoon luettavassa työssä tai ollut työharjoittelussa tai työvoimakoulutuksessa vähintään viisi kuukautta.

Viitaten näihin nuoriin kohdistuviin sanktioihin ja velvoitteisiin Soininvaara toteaa:

”Se on suorastaan pakottamista. Se ei ole kokonaan väärin. Me ajattelemme ehkä liikaa näitä hyväosaisempia ihmisiä, lahjakkaita opiskelijoita. Heidän osaltaan pakottaminen on pelkkää simputtamista. Mutta sellaiset, jotka on suoriutuneet kuus puol keskiarvolla eivätkä ole päässeet tai motivoituneet menemään minnekään peruskoulun jälkeen, niin kyllähän sellainen antelias sosiaaliturva, joka sallii sen jatkuvan bilettämisen, on huono.”

Toisin sanoen Soininvaara ehdottaa, että porvarinuorille ja tuleville porvareille on saatava eri säännöt kuin (tuleville) työväenluokkaisille nuorille. Mitenköhän Soininvaara kirjaisi tämän lainsäädäntöön: pitäisikö yhteishakuvelvoitteesta olla oikeus luistaa, jos esimerkiksi isä on riittävän hyväpalkkaisessa työssä ja esimiesasemassa tai jos isä on luokka-asemaltaan kapitalisti? Soininvaaran visiossa hyväosaisesta perheestä tulevan, siis ”lahjakkaan”, ei tarvitse hakea yhteishaussa työmarkkinatukioikeutensa säilyttämiseksi. Mutta jos olet työläisnuori, niin kyllä täytyy! Nythän laki on sentään sama kaikille luokkataustasta riippumatta. (Lisäksi nykymallissa sanktio ei suinkaan ole automaattinen vaan henkilöllä voi olla pätevä syy olla hakematta kolmeen koulutuspaikkaan: esim. terveydellinen syy, raskaana olo tai selkeästi osoitettava suuntautuneisuus tietylle alalle. Ks.  Työministeriön ohje.) On myös epäselvää, mihin Soininvaara viittaa ”anteliaalla sosiaaliturvalla”, sillä toisaalta hän arvostelee pakottamistoimenpiteitä liiasta ankaruudesta.

Voima-lehden haastattelijoiden kysyessä Soininvaaralta, eivätkö nuoria ohjaavien keinojen vaikutusmahdollisuudet ole rajallisia, Soininvaara vastaa:

”Olen samaa mieltä, että ne keinot eivät tule toimimaan, vaikka ne Ruotsissa ja Tanskassa toimivat. Jos siellä nuori nostaa yli kolme kuukautta työttömyysturvaa, niin hänet ohjataan johonkin toimenpiteeseen automaattisesti. Se toimii, mutta se tulee hirvittävän kalliiksi, koska se piilottaa rakenteellisen työttömyyden niin, että kaikki ovat työssä kunnalla tai ovat muka tekevinään jotakin.”

Jälleen Soininvaara tuo nololla tavalla julki argumentointinsa köyhyyttä: tosiasiassa Suomessakin on vuodesta 2005 saakka ollut voimassa ns. ”yhteiskuntatakuu”, juuri vastaava periaate, josta Soininvaara puhuu Tanskan ja Ruotsin kohdalla. Yhteiskuntatakuu tarkoittaa sitä, että työhallinnon on tarjottava nuorelle toimenpidettä (kuten työharjoittelua tai työvoimakoulutusta) viimeistään 3 kk:n työttömyyden kuluttua.

Soininvaaralainen olkinukkeargumentointi jatkuu tämän ”asiantuntijan” valittaessa työhallinnon keinovalikoiman yksipuolisuutta:

”Suomen keinot ovat tylsiä, koska niitä ei eritellä sen mukaan mikä kullekin sopii, vaan kaikille tarjotaan samaa keinoa kaikkiin ongelmiin.”

Mikäli Soininvaara olisi perehtynyt siihen hallinnonalaan ja lainsäädäntöön, jonka hän olettaa tuntevansa, hän olisi huomannut, että työhallinnolla on tosiasiassa käytössään paljon keinoja monenlaisesta työvoimakoulutuksesta työharjoitteluun, työelämävalmennukseen, työkokeiluun, kuntouttavaan työtoimintaan, palkkatuettuun työhön ja työvoiman palvelukeskuksen palveluihin. Tämän pitäisi olla selvää esimerkiksi tutustumalla kaikkiin niihin lainkohtiin, joilla on sanktioitu erilaisista toimenpiteistä kieltäytymistä tai eroamista.