Hakim Beyn autonomiset alueet

Turkulainen Savukeidas –kustantamo julkaisi juuri suomeksi amerikkalaisen esseistin Hakim Beyn alunperin vuonna 1984 kirjoittaman kirjan ”TAZ – Tilapainen autonominen alue, ontologinen anarkismi ja poeettinen terrorismi”. Megafonin edeltäjä, anarkistilehti Kaurapuuro julkaisi vuonna 1996 (numero #10) Beyn hieman aikaisemmin kirjoittaman ja TAZ:n teemoja kehittelevän esseen ”PAZ – Pysyvästi autonomiset alueet”. Megafoni tarjoaa nyt blogissaan PAZ-tekstin uudelleenjulkaisun muodossa pienen tripin 90-luvulle.

PAZ-teksti kykeni aikoinaan jäsentämään silloin nousussa olleen radikaaliliikehdinnän tunnelmia ja orientaatioita. Beyn kehittelemät teemat ovat osin toteutuneetkin mm. netissä verkkokollektiivien, vertaisjakelun ja blogien kautta. Toisaalta voidaan kysyä, onko Beyn autonomisissa tiloissa loppujen lopulta kysymys vain pienen anarkistiyhteisön eksoduksesta, jossa jäsenyys edellyttää marginalisoitumista ja valtakamppailun ulkopuolelle astumista?

Toinen ajattelija, jota on juuri suomennettu, piakkoin Suomessa vieraileva filosofi Slavoj Žižek pitäisi tällaista strategiaa ehkä luovuttamisena. Hän kritisoi niitä vasemmistolaisia joiden ”mukaan tämän päivän tehtävänä on vastustaa valtion valtaa – vetäytyä sen alueelta ja luoda uusia tiloja valtion kontrollin ulottumattomiin. Tämä vastaa täysin kapitalismin voiton hyväksymistä” (Politiikkaa, idiootti! Vastakkainasetteluja Žižekin kanssa, Into Kustannus).

HAKIM BEY: PAZ – Pysyvästi autonomiset alueet

Teoria väliaikaisesti autonomisista alueista (Temporary Autonomous Zones) koskee enemmän jo olemassa- tai syntymässä olevia tilanteita, kuin puhdas utopismi. Kaikkialla maailmassa ihmiset ovat jättämässä Vieraantumisen Häkin taakseen ja etsimässä tapoja palauttaa inhimillinen kontakti. Mielenkiintoisen esimerkin tästä – urbaanin kansankulttuurin tasolta – voi löytää harrastusverkostojen lisääntymisestä. Valtavat määrät energiaa kasautuu tällaisiin projekteihin. Erilaiset “samanhenkisten” ajoittaiset kokoontumiset muodostuvat aidoiksi ja välittömiksi ´eriskummallisuuden´ festivaaleiksi. Ei ainoastaan “vastakulttuuri” etsi omia väliaikaisesti autonomisia alueitaan, leiripaikkojaan ja Konsensuksesta vapautumisen öitään. Itseorganisoituneita ja autonomisia ryhmiä on syntymässä jokaisen “luokan” ja “alakulttuurin” keskuudessa. Babylonian Imperiumin valtavat maat ovat nyt käytännöllisesti katsottuna tyhjiä, asukkainaan ainoastaan Massamedian kummitukset sekä muutama psykoottinen poliisi.

TAZ-teoria käsittää, että TÄMÄ ON TAPAHTUMASSA. Emme ole puhumassa että ”pitäisi” tai “tulisi”, puhumme jo olemassa olevasta liikkeestä. Erilaisten ajatuskokeiden, utooppisen runouden, vainoharhaisen kritiikin jne. käyttö pyrkii auttamaan tämän monimutkaisen ja vielä pitkälle dokumentoimattoman liikkeen selventämisessä, antamaan sille jonkinlaista teoreettista tarkkuutta ja itsetietoutta, sekä esittämään kokonaisille strategioille perustuvaa taktiikkaa – toimimaan kätilönä tai ylistäjänä, ei etujoukkona!

Ja näin meidän täytyy pohtia myös sitä, että kaikki olemassa olevat autonomiset alueet eivät ole “väliaikaisia”. Jotkut ovat ainakin tarkoitukseltaan enemmän tai vähemmän “pysyviä”. Muutama halkeama Babylonian Monoliitissa avautuu niin vartiottomana, että kokonaiset ryhmät voivat liikkua ja asettua niihin. Tietyt teoriat, kuten permakulttuuri, ovat kehittyneet käsittelemään tätä tilannetta ja lisäämään suuntausta. “Kyliä”, “kommuuneja”, “naapurustoja”, jopa “kaivauksia” ja “biosfäärejä” (ja muita utooppisia kaupunkimuotoja) on kokeiltu ja toteutettu. Silti jopa tässä TAZ-teoria voi mahdollisesti tarjota joitain käyttökelpoisia ajatusvälineitä ja selvennyksiä.

Mitä ovat poetique (“tapa tehdä”) ja politique (“tapa elää yhdessä”) pysyvästi autonomisten alueiden kannalta? Entä mikä on väliaikaisuuden ja pysyvyyden suhde? Ja kuinka pysyvästi autonomiset alueet voivat ajoittain virkistää itseään väliaikaisesti autonomisten alueiden festivaalisella aspektilla?

Kysymys julkisuudesta

Viimeaikaiset tapahtumat USA:ssa ja Euroopassa ovat osoittaneet, että itseorganisoituneet ja autonomiset ryhmät tuottavat pelkoa Valtion sydämeen. MOVE Philadelhpiassa, Korshitesit Wacossa, Deadheadit, sateenkaariheimot, tietokonehakkerit, talonvaltaajat jne. ovat siksi olleet monenlaisen tuhoamisen kohteita. Toisaalta jotkut autonomiset ryhmät ovat olleet huomaamattomia tai ainakaan niitä ei ole vainottu. Mistä tämä johtuu? Yksi selittäjä voi olla julkisuuden tai median tuhoava vaikutus. Media tuntee vampyyrista janoa “terrorismin” teeskennellyn intohimon peliin, Babylonian kansallisrituaaliin, johon kuuluu olennaisesti syntipukin, veriuhrin ja sovittamisen roolit. Kun joku autonominen ryhmä antaa tämän “ansan” laueta kohdallansa, paska kaatuu päälle: media yrittää järjestää mini-harmageddoneita tyydyttämään narkki-sairauttaan spektaakkelilla ja kuolemalla.

Nyt, pysyvästi autonomiset alueet ovat hyvä ja helposti paikoitettava maali tällaiselle median nokkeluudelle. Piirityksissä omissa “aitauksissaan”, itseorganisoituneet ryhmät voivat vain taipua jonkinlaiseen halpaan ennalta määrättyyn marttyyriuteen. Oletettavasti tämä rooli vetoaa vain neuroottisiin masokisteihin??? Joka tapauksessa suurin osa ryhmistä haluaa elää ´luonnollisella alueellaan´ tai rauhassa ja hiljaisuudessa. Hyvä taktiikka voisi näin olla massamediajulkisuuden välttäminen kuin se olisi rutto. Palanen luonnollista vainoharhaisuutta on tarpeen, kunhan se ei tee loppua koko toiminnasta. Oveluutta kannattaa käyttää ennen rohkeutta. Hyppysellinen naamiointia, hiukan näkymättömyyttä, tahdikkuuden ymmärrys taktiikkana…voivat olla yhtä hyödyllisiä niin pysyvästi kuin väliaikaisestikin autonomisille alueille. Muutamia ehdotuksia: Käytä vain “tuttava-medioita” (zinejä, puhelinketjuja, sähköpostituslistoja, piraattiradioita, ilmoitustauluja jne.) – vältä kerskumis-macho-vastustamis-asennetta – ette tarvitse viittä sekuntia iltauutisissa (“poliisiratsiakultti”) vahvistaaksenne olemassaolonne. Sloganimme voisi olla: “Get A Life, Not A Life-Style.”

Sisäänpääsy

Luultavasti ihmiset haluavat valita ne joiden kanssa elävät. “Kaikille vapaat” kommuunit päätyvät helposti täyteen muista välittämättömiä lojujia ja seksinnälkäisiä pateettisia hyypiöitä. Pysyvästi autonomisten alueiden täytyy valita jäsenensä yhdessä – tällä ei ole mitään tekemistä “elitismin” kanssa. Pysyvästi autonomiset alueet voivat pitää väliaikaisesti avoimia ovia, kuten järjestää festivaaleja tai tarjoilla ilmaista ruokaa, mutta niiden ei tarvitse olla pysyvästi auki kaikille itsensä sympatisoijiksi julistaville ohikulkijoille.

Aidosti vaihtoehtoisen talouden syntyminen

Jälleen kerran – tämä on jo tapahtumassa – vaikka tarvitseekin vielä valtavan määrän työtä saavuttaakseen polttopisteensä. “Lavaro nero” -alataloudet, verottomat vastapalvelukset, vaihtokauppa jne, taipuvat olemaan vakavasti rajoitettuja ja paikallisia. Purkkeja (BBS`s) ja muita tietoverkkosysteemejä voitaisiin käyttää yhdistämään nämä alueelliset ja marginaaliset epätaloudet (“kotitalous-managementit”) elinkykyiseksi vaihtoehtoiseksi taloudeksi, jolla olisi jo jonkinlaista kokoa. P.M. on jo luonnostellut jotakin tämäntapaista Bolo´Bolossaan – itseasiassa lukuisia mahdollisia systeemejä on jo olemassa, teoriassa joka tapauksessa. Ongelma on: Kuinka rakentaa todellinen vaihtoehtoinen talous – toisin sanoen kokonainen talous – ilman lähestymistä erilaisia kapitalismin juoksupoikia? Kuinka voin vaihtaa taitojani – sanotaanko, putkitöitä ja taivaanrannanmaalausta – tarvitsemaani ruokaan, kirjoihin, huoneeseen ja psykoaktiivisiin kasveihin ilman että maksaisin veroja, tai jopa kokonaan käyttämättä yhtä valtion liittolaista, rahaa? Kuinka voin elää mukavaa (jopa loistokasta) elämää vapaana kaikista toiminnoista Tavaramaailman kanssa? Jos ottaisimme kaiken sen energian, jonka vasemmistolaiset laittavat mielenosoituksiin, ja jonka libertaarit laittavat pelatakseen turhia pieni-kolmas-puolue pelejään, ja jos uudelleen suuntaisimme kaiken tämän voiman todellisen underground-talouden rakentamiseen, olisimme jo pitkän aikaa sitten savuttaneet niin kutsutun “vallankumouksen”.

“Maailma” tuli loppuunsa 1972

Absoluuttisen valtion kuva kaatui lopultakin 1989. Viimeinen ideologia, kapitalismi, ei ole muuta kuin hyvin myöhäisen neoliittisen kauden ihotauti. Se on tyhjiin valuva halukone. Toivon näkeväni sen luhistumisen elinaikanani, kuten yhdessä Dalin mielikuvista. Ja haluan, että minulla on jokin paikka minne “mennä” kun paska romahtaa alas. Tietenkään kapitalismin kuoleman ei tarvitse olla godzillamainen kaiken inhimillisen kulttuurin tuho; tämä skenaario on enemmänkin kapitalismin itsensä propagoima terrori-imago. Joka tapauksessa on syytä olettaa että unelmoiva ruumis kouristuu väkivaltaisesti ennen kuin rigor mortis “laskeutuu” – ja New York tai Los Angeles eivät ole välttämättä viisaimpia paikkoja odottaa myrskyä. (Ja myrsky voi olla jo alkanut.) [Toisaalta NYC tai LA eivät välttämättä ole myöskään pahimpia paikkoja luoda uutta maailmaa, voi vain kuvitella kokonaisia vallattuja kortteleita, jengien muuttumista kansan miliisiksi, jne.] Mustalaistyylinen elämä voi olla yksi tapa kohdata liian myöhäisen kapitalismin käynnissä oleva sulaminen – mutta minulle, minä haluaisin jonnekin mukavaan anarkistiseen munkkiluostariin: “lukutoukille” sopiva paikka viettää “keski-aikaa”. Mitä enemmän organisoimme tätä NYT, sitä vähemmän hässäkkää me kohtaamme myöhemmin. En puhu “selviytymisestä” – en ole kiinnostunut pelkästä selviytymisestä. Haluan menestyä. TAKAISIN UTOPIAAN.

Festivaalit

Pysyvästi autonomisten alueiden funktio palvelee TAZ-verkostoa elävänä oksanhaarana, tapaamispaikkana laajalle tuttava- ja samanhenkispiirille, jotka eivät ehkä todella asu kokoajan yhdessä “farmilla” tai “kylässä”. Muinaiset kylät järjestivät tapahtumia, jotka toivat varallisuutta yhteisölle, tarjosivat markkinapaikan matkustajille ja loivat festivaalisen ajan/tilan kaikille osanottajille. Nykyään festivaali on nousemassa yhtenä tärkeimpänä väliaikaisesti autonomisten alueiden muotona, joka voi tuoda uutta ja tuoretta energiaa myös pysyvästi autonomisille alueille. Muistan lukeneeni jostain, että keskiajalla oli 111 juhlapäivää vuodessa; meidän täytyisi ottaa tämä “utooppiseksi minimiksemme” ja pyrkiä vieläkin parempaan. [C. Fourierin esittämä utooppinen minimi sisälti muuten enemmän ruokaa ja seksiä kuin mitä keskiverto 1700-luvun ranskalainen aristokraatti nautti; B. Fuller esitti termille “pelkkä minimi” samanlaista sisältöä].

Elävä maapallo

Uskon että on olemassa monta hyvää itsekästä syytä haluta “orgaanista” (se on seksikkäämpää), “luonnollista” (se maistuu paremmalta), “vihreää” (se on kauniimpaa) “villeyttä” (se on jännittävämpää). ´Yhteisöllisyys´ (communitas, kuten P. Goodman kutsui sitä) ja ´festivaalit´ (conviviality, kuten I. Illich kutsui niitä) ovat paljon nautinnollisempia kuin vastakohtansa. Elävä maapallo ei välttämättä tarvitse orgaanisia kaupunkeja – pieni mutta voimakas inhimillisyyden kasauma omistettuna taiteille ja jossain määrin dekadenteille sivilisaation iloille pesee kaiken niiden suuruuden ja pakotetun yksinäisyyden. Mutta jopa ne jotka haluavat elää kaupungeissa voivat nähdä välittömiä ja hedonistisia motiiveita taistella “ympäristön” puolesta. Olemme militantteja biofiileja. Syväekologia, sosiaaliekologia, permakulttuuri, vaihtoehtoinen teknologia… emme ole turhan tarkkoja ideologioista. Annetaan 1000 kukan kukoistaa.

Pysyvästi autonomisten alueiden typologia

“Hullu uskonto” tai kapinallinen taideliike voi muodostua jonkinlaiseksi ei-paikalliseksi pysyvästi autonomiseksi alueeksi, kuten intensiiviset harrastusverkostot. Salainen yhteiskunta (kuten kiinalainen Tong) tarjoavat myös pysyvästi autonomisille alueille mallin, jolla ei ole maantieteellisiä rajoja. Paras mahdollinen skenaario sisältää vapaata tilaa joka laajenee vapaaksi ajaksi. Pysyvästi autonomisten alueiden olemuksen pitää olla tilapäisesti autonomisten alueiden ilojen ja riskien intensifikaatio. Ja pysyvästi autonomisten alueiden intensifikaatio on Utopia Nyt!