Köyhä analyysi köyhyydestä

Jera ja Jyri Hännisen Kallis köyhyys (WSOY, 2008) oli viime syksyn tapauksia. Kirjaa hehkutettiin Hesarista Voimaan.

Tokihan kirjalla ansionsa onkin. Se on lennokasta kieltä, joskin sortuu ärsyttävän usein pikkunäppäryyteen. Se ei ole kauhean pitkä, joten sen lukee kiireenkin keskellä. Se puhuu suomea ja se osaa syyttää poliitikkoja. Kustantajan populistinen unelma, jonka myynti on taattua.

Sisällöllisesti kirjan pahin kompastuskivi on sisällöttömyys. Ei se täydellistä ole, mutta pistää silmään. Yhteiskunta-analyysia ei kirjasta löydy, mutta moralismia ja panettelua senkin edestä. Kiusallisimpia hetkiä ovat lonkilta heitetyt loat ja kulttuurikriittiset maalailut – uskontokuntien välisistä nokitteluista puhumattakaan.

”Ruoka on tämän helposti pitkästyvän sukupolven kollektiivinen fetisismi. Onnellisen elämän salaisuus on oraalisissa nautinnoissa. Ja koska tupakka on vaarallista ja suuseksi epätasa-arvoista, mutta suuta ei viitsi pitää tyhjän panttina, on jäljellä enää syöminen. Kaikkea pitää maistaa, sillä kaiken voi oksentaa. Ruoka ei ole enää ruokaa, ei samalla tavalla ravintoa kuin pettuleipä-sukupolvelle, ehei, ruoan tulee olla nautinto.”

”Lukuisten muodonmuutosten vasemmistoliitto on demareiden naiivi pikkuserkku. Loiston päivänsä puolue koki, kun se rakastui katu-uskottavaan Suvi-Anne Siimekseen. Traagista kyllä, kyseessä oli yksipuolinen romanssi. Sellaiset aina päättyvät, kahdeksan vuoden kuherruskuukauden jälkeenkin. Suvi kenties vinkaasi itselleen silmää ja lausui: ’Rakkaus ei tasa-arvoista olla voi. Siks se olen mä, joka ensin sanoo moi.’ Ja kunnon ortodoksina kiitti Jumalaa siitä, että malja oli tullut täyteen.”

Luonnollisesti pelissä ovat myös argumentit siitä, kuinka sosiaaliturvajärjestelmän asiakkaat ”ovat pelkkiä nimiä jossain osoitteiden takana, eivätkä ihmisiä, joilla olisi kasvot, menneisyys, ja inhimillisen hädän värittämä nykyhetki”. Kun päälle vielä paljastetaan, että ”empatia on poissa muodista”, onnistuu kirja tekemään juuri sen, minkä kaikki inhimillisempää, ihmisläheisempää, ihmisystävällisempää jne. peräänkuuluttavat hätähuudot. Kolkuttelemaan kultturellin kukkaisvasemmiston ja keskiluokan huonoa omatuntoa. Ei muuta.

Mutta mitäpä muuta voisikaan odottaa kirjoittajilta, jotka ilmoittavat punastelleensa leipäjonossa.

Kirjan sisällöllisimmät osuudet on helppoa listata. 1) Kuvaus luottotietojärjestelmästä, perintäfirmoista ja köyhille suunnatuista maksullisista palveluista. 2) elintasoerojen kärjistymistä koskevat tilastolliset faktat (kirjan lopussa kokonainen tietopankki) sekä viittaukset reaalipoliittisiin päätöksiin, joilla kärjistyminen on tuotettu, 3) Matti Vanhasen haastattelu, jossa esille tulee liirum laarumin lisäksi koko joukko katteetonta lupailua SATA-komitean tehtailemista ”kokonaisvaltaisista muutoksista” – unohtamatta tietenkään sitä hellyttävää sanastoa, jolla meistä ihmispoloista tehdään ”autettavia”.

Annettakoon kirjoittajille kuitenkin armoa, sillä ehkä he eivät tiedä, mitä he tekevät. Kun keskiluokasta kajahtaa, ei pidäkään odottaa liikoja. Kaikesta huolimatta kirja antaa panoksensa luokkayhteiskunnasta käytävään keskusteluun. Onhan se vittumaista, että yhä useampi elää köyhyydessä keskellä yltäkylläisyyttä.

Siis parempi kuin ei mitään. Köyhän alaluokan synty on fakta, joka alkaa näkyä jopa valtamedioissa lamauutisoinnin myötä. Helsingin sanomat noteerasi juuri, kuinka Myllypuron leipäjono on kasvanut lyhyessä ajassa alle 700:stä lähes tuhanteen. Uutiset kertoivat myös pienituloisten ja erityisesti opiskelijoiden kiristelevän ahkerasti kukkaron nyörejään. Tilannetta pahentaa hankaloitunut kesätyötilanne.

Talouskriisi koskettaa vakituista työvoimaa irtisanomisten, lomautusten ja työajan lyhentämisen muodossa. Joustavaa työvoimaa se koskettaa paradoksaalisella tavalla. Yhtäältä epätyypillisten työsuhteiden käyttö vähenee ja joustotyövoimaa jää työttömäksi. Toisaalta yritykset turvautuvat entistä enemmän esimerkiksi vuokratyövoiman käyttöön. Laman jäljiltä voimme odottaa työmarkkinoilla olevan runsaasti pelokasta työvoimaa, joka joustaa lakiakin enemmän. Entistä useammat yrittävät työllistää itse itsensä yrittäjämuotoisissa töissä.

Tällaisia kehityskulkuja on ennakoitu moraalista paatosta mobilisoivammin prekariaattikeskustelussa – jonka takana ovat prekaarit itse.