Kukaan ei ole synnitön

Konnan albumi ”SEI7SEMÄN” ilmestyi jo noin neljä kuukautta sitten, toukokuun alussa, mutta palataan siihen nyt kuitenkin vielä tässä vaiheessa, Megablogin palattua kesätauolta. Kyseessä on nimittäin levy, joka menee varmasti vuoden parhaiden suomalaisten rap-levyjen kärkikolmikkoon. Eikä se ole vähän vuonna 2010, jonka tulemme muistamaan mm. Petoksen, Hannibalin, ja Notkean Rotan levyistä. (Julma-Henri & RPK saattaa myös vakuuttaa loppuvuodesta, mutta Henrin edellisen levyn aiheuttaman pettymyksen vuoksi on vaikeaa olla varauksettoman innostunut.)

Parin vuoden takainen Konnan ja Adebizin yhteislevy oli jo pätevää ja lupaavaa kamaa, mutta nyt Konna on ottanut askeleen eteenpäin. ”SEI7SEMÄN” on väkevä kokonaisuus. Verrattuna moneen muuhun suomalaiseen alan nimeen Konnan lyriikka on selvästi vakavampaa. Vaikka esimerkiksi Petoksella on vakava puolensa, niin se vakavuus kytkeytyy usein arvattaviin eleisiin tai liian tutun kuuloisiin tekstinpätkiin. (Tämä ei tietenkään muuta sitä tosiseikkaa, etteikö Petos olisi alan ehdottomia kärkinimiä Suomessa.)

Konnan vakavuus ei myöskään ole ivallista tai ironista vaan tärkeää. Se on tärkeää olematta alleviivaavaa, Itä-Helsingin kaavoja toistavaa tai – mikä olisi pahinta – hipahtavaa. Näennäistä kantaaottavuutta, huumoria ja kepeää letkeyttä kyllä riittää, joten Konna tosiaankin erottuu joukosta, vaikkei tämän ääni tai tyyli persoonallisimmasta päästä olekaan. Konna on valinnut vaativan tien, varmasti tietoisena siitä, että tulee kohtaamaan ”tiukkapipoksi” tai ”saarnaajaksi” nimittäjiä.

Teemalevyn tekeminen on tavoitteena kunnianhimoinen, mutta Konna on toteuttanut projektinsa riittävällä harkinnalla ja huolellisuudella. Sanoitukset onnistuvat pysäyttämään ja pakottamaan kuuntelijan tarkkaavaiseksi. Musiikillisesti levy on tyylipuhdas kokonaisuus tylyä ja useimmiten synkkää suomalaista ug-räppiä. Siihen jatkumoon Konnan levy osuu täydellisesti, mitä havainnollistaa myös huimalla fiittaajakaartilla varutettu ”Rippituoli”. Jokainen vierailija vaikuttaa panostaneen täysillä juuri siihen kappaleeseen. Notkea Rotan huumorikaan ei tunnu olevan väärässä paikassa.

Konnan ”seitsemän kuolemansyntiä” (joita on itse asiassa enemmän kuin seitsemän) eivät tietenkään ole syntejä teologisessa mielessä vaan pikemminkin ne ovat yleisinhimillisiä vikoja, jotka estävät ja haittaavat inhimillistä kehitystä. Konna ei erittele uhreja ja syyllisiä eri kategorioihin, mitä korostaa runsas minä-muodon käyttö kerronnassa. Konnan lyyrisen sisällön perusteella pikemminkin vaikuttaa siltä, ettei kukaan ole viaton.

Ahne, konformistinen porvari saa ansaitsemaansa kritiikkiä, mutta yhtä lailla kritiikkiä saa elämänsä hukkaan heittävä, pilvenpoltteluun keskittyvä nuori. Passiivisen on helppo surkutella asemaansa ”yhteiskunnan” tai ”mielenterveysongelmien” uhrina, mutta sellaiseen Konna ei lähde mukaan vaan keskittyy ”syntien” viiltävään ja ajankohtaiseen analyysiin, jossa on henkilökohtaisiakin sävyjä. (Olkoonkin, että huumeet ja niihin liittyvän ilmiöt ovat yleisesti ottaen hyvä tekstien aihe, niin on ilahduttavaa, että vastaavaa kriittistä näkökulmaa löytyy myös Hannibalin ”Ad portas” -levyn biisistä ”Kuuletko kama kutsuu”.) Erityisesti on annettava plussaa vielä vaikeasti käsiteltävien ja kipeiden aiheiden rohkeasta lähestymisestä kappaleissa ”Haureus” ja ”Himo” (tsekatkaa myös Shakan fiitti!).

Noin 50 minuuttia on iso kerta-annos suomalaista ug-räppiä, mutta Konnan kohdalla se ei tunnu liialliselta. Vaikka ”SEI7SEMÄN” ei päästä kuulijaa helpolla, niin kuuntelun jälkeen tuntuu siltä, että lisää olisi saatava.

Linkki: 3rd Rail Music