Kulttuurin irtolaiset

Turun valtaajat

Turku. Musta lippulinna pysäyttää liikenteen. Tyhjien ostoskärryjen hautasaattue. Kirjavia hökkelikyliä versoo puistoihin. Silmämunanmuotoiset lamput Vartiovuoren öissä. Väki herää.

Turku vuonna 2011. Parinsadan vuoden jälkeen Turku palaa pääkaupungiksi. Euroopan kulttuuripääkaupungissa taide nousee erityistarkastelun kohteeksi: luovasta taloudesta uumoillaan nostetta kassavajeen ja kuntaliitosten laiminlyömälle maakuntakeskukselle. Sinipunajohtoinen ”Suomen Pariisi” pyrkii brändäytymään kiinnostavaksi ja omalaatuiseksi luovan luokan tyyssijaksi.

Kiinnostavuudella ja omalaatuisuudella on Turussa pitkät perinteet: 60-luvulla puhuttiin Turun undergroundista ja 90-luvun lopulla Turun runoliikkeestä. 2000-luvulla halvahko asuminen houkuttelee kulttuuriköyhälistöä Aurajokivarteen ja Taideakatemia tehtailee kulttuurialojen taitajia kaupunkiin. Edellytykset kulttuuriteollisuuden ulkopuolelle jättäytyvälle kulttuurin katutasolle eivät kuitenkaan ole itsestään selviä. Tilanpuute ja korkeat vuokrat ovat laajalti tunnettuja ongelmia vaihtoehtokulttuurin toimijoille. Nämä vallitsevat epäkohdat kulminoituvat 2000-luvun Turussa, jossa PR-henkisen kulttuuripääkaupunkidiskurssin ja kunnallishallinnon kulttuuripoliittisen tahtotilan epäsuhtaisuus esittäytyy koko kirjollaan. Sanojen ja tekojen kontrasti on painokkaana syynä viime vuosien liikehdinnälle kulttuurikaupunki Turussa.

Vanhat talot, uudet ideat

Jo 2000-luvun alussa Turussa todistettiin tempauksia laaja-alaisemman kulttuurikäsityksen puolesta. Vuoden 2001 Taidekapina-talonvaltaus petasi kaikupohjaa sille liikevoimalle, jonka voidaan katsoa vuodesta 2006 lähtien ajaneen vapaiden tilojen asiaa Turussa. Kesällä 2006 epämuodollisesti järjestäytynyt ihmisjoukko perusti kaupungin tyhjillään pitämään puutalokiinteistöön Kulttuurikeskus Ratapihan. Kaksi viikkoa elänyt valtaus sai jatkoa seuraavana vuonna, jolloin sama kiinteistö otettiin haltuun uudemman kerran. Samanaikaisesti taloja vallattiin myös toisen ryhmän toimesta: Koulukadun valtausta 2007 operoivat ruotsinkieliset yliopisto-opiskelijat, joiden toiminnassa korostui feministinen näkökulma.

Alkusyksystä 2007 toteutui Squat 64 -valtaus, joka oli lyhytkestoisuudestaan huolimatta merkittävä virstanpylväs: nyt valtaajaryhmät toimivat yhteistyössä, synnyttäen päämäärän nimeltä autonominen kulttuurikeskus. Termissä erottuvat vaikutteet yleiseurooppalaisesta sosiaalikeskusliikkeestä, mutta myös kulttuuripainotus nousee osaan arvaamattomaan. Alusta alkaen ”Uuden aallon” (2006-) talonvaltaustoiminta on pureutunut turkulaisella kulttuurin kentällä vallitseviin epäkohtiin ja nostanut esille vaihtoehtoisia käsityksiä kulttuurin ja kaupunkitilan merkityksestä.

Nämä näkökannat nousivat aina Turun Sanomien kulttuuriosastolle asti vallankumouksen vuonna 2008, jolloin osa Jokikadun taiteilijakiinteistöä vallattiin useaan otteeseen autonomiseksi kulttuurikeskukseksi. Ajanjakso, joka kesti huhtikuun 10. päivästä toukokuun 23. päivään, muodostui tähänastisesti pitkäaikaisemmaksi valtaukseksi Turussa. 2009 seurasivat ripeässä tahdissa autonomiset kulttuurikeskukset Rottinki, Päiväkoti ja Squat Lasarus. Näistä kahden ensimmäisen kohdalla otettiin askel kohti laajempaa nykyisen yhteiskuntamuodon kritiikkiä ottamalla käyttöön yksityisen tahon omistama tila, siinä missä aikaisemmin valtaukset kohdistuivat ensikädessä kaupungin omistamiin tiloihin.

Samassa linjassa kulkivat vuoden 2010 valtaukset Satamakatu ja Squat Tommila. Jälkimmäisessä oli läsnä julkisten tilojen yksityistämistä vastustava motiivi, sillä alkusyksystä 2010 vallattu Tommilankadun entinen päiväkoti oli kaikessa hiljaisuudessa siirretty kaupungin omistuksesta yksityiselle taholle, joka suunnittelee paikalle liikekeskusta. Lyhytaikainen valtaus sai tukea naapurustolta, joka olisi sekin mieluummin nähnyt tyhjän kiinteistön kulttuurikäytössä.

Satoja, ellei tuhansia

Mutta ketkä muodostavat tämän urbaanin kaupunkilaisheimon talonvaltaajat? Vuosien varrella painotukset ja kokoonpano ovat vaihdelleet, mutta pääasiallinen aatekehys on löydettävissä kapitalismikriittisestä ja vallattomasta aineksesta. Tämän myötä valtaustoiminta ja sen ympärille kehittyneet projektit ovat kannattaneet yhtenä ohjenuoristaan anarkistista järjestäytymistä ja konsensuspohjaista päätöksentekoa.

 

Kysymys organisoitumisesta on tuonut esille erilaisia jakolinjoja avoimuuden ja spontaaniuden ihanteiden välillä, konflikteja ja taittumispisteitä yhteisön jäsenten välisissä suhteissa sekä yhteisön asemassa suhteessa ulkopuolisiin tahoihin. Yhteisenä nimittäjänä on toiminut unelma itsehallinnollisesta tilasta, joka mahdollistaisi kaupallisista intresseistä ja rakenteellisesta vallasta vapautumisen. Kulttuurin saralla on pyritty kulutuskulttuurin tuottamien asetelmien ja odotusten purkamiseen sekä todellisuuden tutkimiseen.

Turku palaa, parku tulee

Vuodet ovat muuttaneet toiminnan painopisteitä ja strategioita. Nykyiseltään kamppailu autonomisesta kulttuurikeskuksesta on muodostunut kolmen eri toimijan työnjaoksi. Vapaamuotoinen kollektiivi Turun valtaajat soveltaa tilataistelussa suoraa toimintaa, kun taas ylätasolla vapaan kulttuurin asiaa ajaa Autonominen kulttuuriyhdistys ry, joka perustettiin neuvotteluelimeksi valtaajien ja ulkopuolisten tahojen kuten kaupungin ja valtamedioiden välille.

Kolmas kulttuurin autonomiaa esiin nostava taho on Turku Euroopan Alakulttuuripääkaupunki -hanke (ei, hyvä lukija, et ole ensimmäinen jonka silmät tahtovat lukea: Alapääkulttuurikaupunki). Konkreettisessa yhteydessä kaupunkitilakamppailuun AKPK-hanke on ollut tuottamalla ohjelmaa turkulaisille valtauksille, kuten vuonna 2008 Jokikadun valtaamiseen johtaneilla Vapaan kulttuurin festivaaleilla. Varsinaisesti talonvaltausten vastakulttuuri on kuitenkin vain yksi Alakulttuuripääkaupungin ilmenemismuodoista: hankkeen agendalla on kulttuurin käsitteen laajamittainen uudelleenmäärittely ja merkitysten avartaminen.

Provokatiivisesti nimetty hanke näyttäytyy usein vastakkaisena viralliselle Turku 2011 Euroopan kulttuuripääkaupunki -hankkeelle. Toisin kuin rahakas ja keskusjohtoinen kulttuurikaupunkihanke, on Alakulttuuripääkaupunki ennemmin nimeke, mediaprojekti ja yhteenliittymä erilaisia itsenäisiä kulttuurintuotannon yksiköitä, joille yläkulttuurin Turku 2011 ei anna elintilaa. Ajatus hankkeesta virisi vuonna 2007 Vaihtoehtoisten kulttuuritoimijoiden huippukokouksessa ja sai seinät ympärilleen samana syksynä ensimmäistä kertaa pystytetyn Taideslummin muodossa. Se on muodostunut vuosittaiseksi protestileirifestivaaliksi, jossa viikon mittainen mielenilmaisu levittäytyy dyykatuista jätemateriaaleista koostuvana leirinä julkisilla paikoilla.

Alakulttuuripääkaupungissa prosessoituu monia 2000-luvun kulttuurin kipupisteitä. Terminä alakulttuurin katsotaan kuvaavan teollisen kulttuurintuotannon hierarkkisuutta, jossa pyramidin kärjeksi kristalloituu yläkulttuuri. Sillä on yhteiskunnallisen voimasuhteiden kautta valta luokitella kulttuurintuotannon muodot sekä määritellä taiteen reviiri omien lainalaisuuksiensa mukaan. Vuoden 2011 Turussa tämä näkyy alakulttuuristen kulttuurinmuotojen tunnistamattomuutena ja niiden poikkeavien tarpeiden torjumisena. Kulttuuripääkaupunkivuoden säätiöity resurssienjako sulkee tulosvastikkeellisuudella ja prosessiseurannalla pois alakulttuurin, joka elää spontaaniudesta ja pyyteettömyydestä.

Liikkeen sisällä käydyt keskustelut nostavat esille alakulttuurille ominaisen simultaanisuuden; se ei tarraudu vastahankaan, vaan kulkee rinnalla ja ristivalottaa, sallien moniulotteisen toimimisen eri kulttuuriympäristöissä. Alakulttuuripääkaupungista toivotaan myös kommunikaatiovälinettä eri alakulttuureille, joita saattaa leimata suuntautuminen sisäänpäin. Konkretian tasolla ajatus palautuu autonomiseen kulttuurikeskukseen ja sitä tavoittelevaan liikkeeseen, joka pyrkii yhdistämään ihmisiä ja projekteja toiminnan kautta yhteiseen vuoropuheluun.

Suhteessa kulttuurin valtavirtaan Alakulttuuripääkaupunki nousee esiin arkea outouttavana ja näkökulmilla leikittelevänä yhteisötaideteoksena: vuonna 2011 Turun kadut ovat leikkikenttiä eikä edes tiukasti maahan sihdattu katse voi säästää alakulttuurilta.

Taistelu jatkuu, vapaus on käsillä – vastaatko kutsuun?

Turussa liikehditään. Monet kysymykset vartovat alakulttuuripääkaupunkilaisia: mitä seuraavaksi? Miten saada ihmiset tuntemaan projekti omakseen? Miten tarpeet ja toiveet muuttuvat? Miten välittää viesti ulkopuolisille talonvaltauksen periaatteista? Kuinka pitkälle ollaan valmiita tekemään kompromisseja? Kuinka pitkälle ollaan valmiita menemään taistelussa? Entä sitten kun autonominen kulttuurikeskus on täällä? Ajallaan liike joutuu silmätysten näiden kysymysten kanssa ja muotoutuu sellaiseksi kuin ihmiset siinä osallisina määrittävät.

Turku. Turku vuonna 2011. Lävistetty nukentorso vilkkuu punaista. Banderolli iskee silmää purkutalon savupiipusta. Iskulauseet poukkoilevat kadun yli. Väki on herännyt, ja nyt väki tapahtuu.

 

Turun valtaajat: vapaakulttuuri.blogspot.com

Turku Euroopan Alakulttuuripääkaupunki 2011: www.turku2011.info