Miesliike nyt?
Katariina Mäkinen
Ei ole aivan selvää, mitä miesliike Suomessa tarkoittaa. Tosiasiallisesti ei ole olemassa yhtä yhtenäistä miesliikettä, pikemminkin erilaisten toimijoiden tuottamaa liikehdintää erilaisissa yhteyksissä. Viimeisen parin vuoden aikana “miesasia” on noussut voimakkaasti esille mediassa (viimeisimpänä Ylen ohjelmasarja Suoraa puhetta), ja esimerkiksi puolueissa on perustettu miespoliittisia toimintayksiköitä ja eduskunnassa miesverkosto. Erilaiset miesliikkeen osaksi mielletyt toimijat (tutkijat, psykologit, poliitikot, blogistit) ovat kuitenkin usein keskenään eri mieltä “miestoiminnan” tavoitteista ja keinoista [1]. Kaikki eivät myöskään identifioidu miestoimijoiksi mutta siitä huolimatta jollakin tavoin osallistuvat miestoiminnan tuottamiseen.
Know who is playing the music before you dance. — Nikki Giovanni
I
Ehkä tärkeimpänä ja ongelmallisimpana rajanvetona miestoiminnassa näyttäytyy suhtautuminen feminismiin. Tässä tekstissä keskityn pääasiassa niihin osiin miesliikettä, jotka tekevät eroa feministiseen politiikkaan joko hyvin suorasanaisesti tai vaivihkaisemmin. Siten keskustelun ulkopuolelle jäävät esimerkiksi kriittinen miestutkimus ja profeministimiehet. Tämä on sikälikin kuvaavaa, että samat tahot ovat jääneet syrjään myös median miesliikettä koskevassa myllytyksessä.
Feminismin vastustajista puhuttaessa on heti aluksi huomattava, että heidän käsityksensä feminismistä on usein varsin erikoinen. Feminismi, johon he tekevät eroa, vaikuttaa hyvin erilaiselta kuin tämänhetkinen globaali feministinen liike ja feministisen teorian, tutkimuksen ja poliittisen toiminnan todellisuus. Antifeministeille feminismi tuntuu tarkoittavan esimerkiksi joko a) naisten etujen puolustamista, b) oletusta siitä että naiset ovat miehiä parempia tai c) sukupuolen “todellisen olemassaolon” kieltämistä. Feminismiin sisältyvä koko sukupuolijärjestelmän kritiikki jää usein täysin huomiotta samoin kuin se, että juuri feministit ensimmäisinä esittivät myös miehen olevan sukupuoli ja kyseenalaistivat valmiit oletukset siitä, mitä miehen tulisi olla, samoin kuin sen, että hierarkkinen ero sukupuolten välillä olisi historiallisesti välttämätön maailmaa ja ihmisten välisiä suhteita jäsentävä tekijä.
Antifeministit eivät myöskään näytä huomaavan, että feminismi on paitsi monimuotoista myös sisäisesti jännitteistä ja ristiriitaista sekä historiallisesti muuttuvaa. Siten mikä tahansa yksittäisen feministisen toimijan mielipide riittää edustamaan “feminismiä” kokonaisuutena – riippumatta esimerkiksi siitä, millä vuosikymmenellä tai missä yhteydessä tämä mielipide on esitetty. Paradoksaalisesti siis vaikuttaa siltä, että antifeministit määrittyvät tekemällä eroa johonkin, josta heillä ei välttämättä ole kovin kattavaa käsitystä.
Tässä en pureudu tarkemmin miesaktivistien muun toimintansa ohella tuottamaan tutkimukseen tai miesliikehdintään liittyvään naistutkimuksen kritiikkiin, sillä niistä on jo kirjoitettu toisaalla (ks. esim. Charpentier 2005; Julkunen 2010; Rolin 2006). Naistutkimuksen sijaan käännän katseen kohti miesliikettä itseään ja sen poliittista ja yhteiskunnallista merkitystä. Kirjoituksen tarkoituksena ei ole kertoa lopullista totuutta miestoiminnasta, koska sellaista ei vielä ole. Nyt on kuitenkin yhdestoista hetki vaikuttaa siihen, millaiseksi miesliike Suomessa 2010-luvulla muotoutuu [2]. Siksi on syytä kiinnittää huomiota tiettyihin vahingollisiin piirteisiin, jotka ovat selvästi havaittavissa, kun tarkastellaan “miesliikettä” sellaisena kuin se julkisella alueella näyttäytyy. Nämä piirteet eivät tietenkään automaattisesti sisälly kaikkeen miestoimintaan. Eri toimijat korostavat eri asioita, eikä tässä ole mahdollista tehdä täsmällistä selvitystä siitä, mitkä ovat minkäkin instanssin ääneenlausutut periaatteet ja prioriteetit. On kuitenkin olemassa selkeästi havaittavia piirteitä, jotka tavalla tai toisella sävyttävät julkista keskustelua miesasiasta, ja niihin aion seuraavassa tarttua.
II
Ensimmäinen syy sille, miksi miesliike sellaisena kuin se nyt Suomessa on, voi osoittautua (ja on osittain jo osoittautunut) vahingolliseksi, on sen osallisuus naisten alisteisen aseman legitimointiin. Tämä toteutuu pääasiassa siten, että miesliikkeen toimijat ottavat lähtökohdakseen tietynlaisen sukupuolta koskevan ymmärryksen, jossa nainen määrittyy miestä alemmas ja “mies” määrittyy sisäisesti yhtenäisenä ja ristiriidattomana kategorisena ryhmänä. Kyseessä ei ole rationaalinen tai luonnontieteellinen näkemys sukupuolen ontologiasta, vaan pikemminkin intuitiivinen ajatus kahdesta toistensa kautta määrittyvästä mutta perustavanlaatuisesti erilaisesta sukupuolesta. Tyypillistä tälle ajattelulle on toistuva rajanveto miesten ja naisten välillä, halu lyödä lukkoon määritelmiä ja luonnehdintoja sukupuolista (“naiset ovat x kun taas miehet ovat y”) ja niiden seksuaalisuudesta ja selittää näistä määritelmistä käsin yhteiskunnallista todellisuutta.
Selkeän antifeminististä miestoimintaa (joka konkretisoituu esimerkiksi Henry Laasasen ja Jukka Hankamäen blogeissa) leimaa huonosti kätketty käsitys naisista yleisesti ottaen vastenmielisinä ja alempiarvoisina olioina, jotka alemmuudestaan huolimatta hallitsevat miehiä esimerkiksi seksuaalisen vallan tai “valtiofeminismin” avulla. Tyypillistä näille kirjoituksille on vihjaileva sävy, joka perustuu erilaisten “tosiasioiden” ja humorististen heittojen yhdistelmään ja jättää johtopäätösten tekemisen lukijalle. Vihjailuun tukeutuminen varmistaa, ettei blogisti joudu vastuuseen sanoistaan, ja mahdollistaa lukijoiden rällästämisen kommenttiosastolla.
Edellä mainittujen blogistien kirjoituksissa esitetään muun muassa seuraavia ajatuksia:
”Kari Uusikylän (lahjakkuuden ja luovuuden tutkija) kirja Naislahjakkuus (2008, arvio) esittelee lahjakkuuden teoriaa ja kymmenen lahjakkaan naisen haastattelut. Lukijat kysyvät luultavasti tässä vaiheessa: onko tämä eräs maailman ohuimmista kirjoista, kuten kirja ”Ranskalaisten sotasaavutukset”? Vastaus on ”ei”. Toisaalta herää epäily: yleensä kun jonkin ryhmän hyvää ominaisuutta korostetaan – esim. ”Lihava on kaunis” – asia tuppaa olemaan juuri päinvastoin.” (http://henrylaasanen.blogit.uusisuomi.fi/2010/07/05/kari-uusikyla-naislahjakkuus/)
“Jokainen nainen haaveilee, että hän pääsisi lehteen yhtä seksikkäässä pyllyotoksessa kuin Kiviniemi.” (http://henrylaasanen.blogit.uusisuomi.fi/2010/06/18/stefan-wallin-vastenmielinen-herrasmies/)
”Miksi naisilla on aliedustus politiikassa? Naisillahan on demokraattinen enemmistö Suomessa? Tärkein syy on se, että politiikka ei yksinkertaisesti kiinnosta naisia. Se näkyy muun muassa suurena miesylivoimana Uuden Suomen bloggaajissa. Varsinkaan nuoria naisia politiikka ei kiinnosta, monestakin syystä. Politiikka on luonteeltaan miehistä vänkäämistä ja kilpailemista siitä, kuka julistaa totuuden kovinpaan ääneen. Se ei sovi naisten herkälle enemmistölle. Naisille on tyypillistä suuttua ja jättää leikki kesken, kun joku on eri mieltä. Miehet sen sijaan noudattavat useammin periaatetta ”don’t get mad, get even”.” (http://henrylaasanen.blogit.uusisuomi.fi/2010/05/03/naisten-aliedustus-politiikassa/)
”Muutenkin voidaan pohtia, kuinka helposti naiset saavat sanottavansa esille mediassa. Julkaisukynnys ylittyy ja naisille myönnetään sivutilaa varsin helposti. Maassamme ilmestyy useita naisten viikkolehtiä, joiden kautta esimerkiksi naispoliitikot saavat ilmaismainosta ja pääsevät esittelemään näkemyksiään. Kun vielä miestenlehdissäkin on yleensä naisten kansikuvat, naisilla ei pitäisi olla valittamista. – Esineellistämistäkö? Ehkä, mutta myös naisten harjoittamaa seksuaalisen vallan käyttöä. Pornografiaa tarvittaisiin vähemmän, jos pissikset antaisivat heteromiehilleen lovea (en suomenna).”
(http://jukkahankamaki.blogspot.com/2010/06/miehet-ja-naiset-syrjaytymiskilpailussa.html)
”Missään eivät sukupuolet ole niin tasa-arvoisia kuin Skandinaviassa – ja missään eivät naiset ja miehet vihaa toisiaan niin katkerasti kuin Skandinaviassa. Seuraukset ovat tiedossa. Yhä useampi nainen jää lapsettomaksi, katkeraksi vanhaksipiiaksi ja yhä useampi mies alkaa ajattelemaan että bro before ho, ja näkee naiset pelkkinä kieroina ja kavalina saalistajina, avioliiton todella hirvittävänä juridisena riskinä – ja meidät valkoihoiset naiset vihollisinaan. Vaikka miehet yleensä pitävätkin toisia miehiä kilpailijoinaan ja vihollisinaan, silloin jos naiset todella antavat heille aihetta vihaan, he voivat liittoutua keskenään. Sitten ollaan saatu se sukupuolten välinen sota, mitä ollaan haluttu. Ja nainen on aivan pelkästään jo fyysisesti alivoimainen mieheen nähden. Lopputulos on tässä sodassa se, että alfakoiraat alistavat naiset haaremiorjikseen. Mutta tosiasiallisesti moni feministi haluaisikin seksuaalikäyttäytymisensä perusteella olla ilomielin haaremiorja.” (http://takkirauta.blogspot.com/2009/09/viha-synnyttaa-vihaa.html)
Nämä kirjoitukset olisi kenties helppo sivuuttaa leimaamalla toimijat höyrähtäneiksi sekopäiksi, joista ei kannata välittää. Asia on kuitenkin päinvastoin: Laasasen ja kumppaneiden touhuista kannattaisi välittää, koska he eivät kirjoita tyhjiössä eivätkä – kuten itse väittävät – vastoin ympäröivän yhteiskunnan yleistä mielipidettä. Naisten sopimattomuus politiikkaan, naisten halu esitellä ruumistaan jokaisessa mahdollisessa tilanteessa, naisten ylenmääräinen herkkyys ja yhteiskunnan ongelmien juontuminen naisten pihtaamisesta – mikään näistä ajatuksista ei ole erityisen uusi tai erityisen harvinainen.
Antifeministisen miestoiminnan näkyvimpien toimijoiden mellastaminen on oireellista, koska se tapahtuu samaan aikaan, kun yhä useammassa naistenlehdessä on populaaripsykologi kertomassa, kuinka tasa-arvo on mennyt liian pitkälle tai Jippu kertomassa, kuinka haluaa vahvan miehen hoivattavakseen, samaan aikaan kun Michelle Obama kertoo luopuvansa työstään ja keskittyvänsä äitiyteen ja Maria Jungner kertoo luopuvansa eduskuntavaaliehdokkuudesta, koska samaan perheeseen ei mahdu kahta poliittista uraa. Laasasen naurettavat markkina-arvoteoriat ja nelikentät eivät enää huvita, kun on tarpeeksi monta kertaa törmännyt samoihin ajatuksiin hieman muunneltuina toisessa “asiallisessa” yhteydessä. Lisäksi asiallisuuden ja asiattomuuden rajalla seikkailevat ilmiöt – kuten Ylen “Suoraa puhetta” -ohjelman miesteema – saavat yhä enemmän tilaa julkisuudessa.
Kuten maahanmuuttokeskustelussa myös tässä keskustelussa höyrypäiden älyttömyydet mahdollistavat yhteiskunnallisen keskustelun huomaamattoman hivuttamisen tiettyyn suuntaan [3]. Samalla sukupuolipolitiikka helposti näyttäytyy maahanmuuttopolitiikkaa vaarattomampana leikkikenttänä. Olisi esimerkiksi vaikea kuvitella Ylen tuottavan ohjelmaa, jonka perusmanifestissa julistettaisiin kuinka “tasa-arvon suojakilven alla on ajettu lainsäädäntöä ja käytäntöä, joka pakottaa kantasuomalaisen nurkkaan”. Miesten ahdingosta puhuttaessa tämäntyyppiset julistukset kuitenkin menevät läpi.
Hyvä esimerkki antifeminististen ja naisvastaisten argumenttien toistelusta “uskottavammassa” yhteydessä on Timo Hännikäinen. Hännikäisen Ilman sai osakseen paljon myönteisesti sävyttynyttä huomiota [4], ja hänellä on arvostusta kirjailijana ja uskottavuutta kulttuuripiireissä. Hännikäinen työskentelee kulttuurilehti Kerberoksen päätoimittajana ja on julkaissut esseiden lisäksi runoja, joten häntä ei parhaalla tahdollakaan voi pitää pelkkänä marginaalimeuhkaajana.
Erilaisesta lähestymistavasta huolimatta Hännikäisen agenda on selkeä, eikä juuri eroa Laasasen tapaisten vähemmän uskottavien blogistien vastaavasta mitä tulee käsitykseen naisista, feminismistä ja tasa-arvosta. Marginalia-blogissaan Hännikäinen esimerkiksi esittää, että “Keskustan kalapuikkoviiksiset kansanedustajat” ovat aikamme todellista paarialuokkaa. (http://timohannikainen.blogspot.com/2010/06/ahdistelua.html) Huumorista huolimatta sanoma on selkeä: miehet ovat yhteiskunnan pohjalla, ja kyse on heidän emansipaatiostaan. Kirjoittaessaan seksiturismista Hännikäinen lainaa Matti Mäkelän esseetä Miehen tie todeten sen kenties selventävän, “miksi niin moni suomalainen ja eurooppalainen mies matkustaa kolmanteen maailmaan hakemaan seksipartnereita tai puolisoa”:
”Eli minä kysyn sinulta Suomen mies: oletko valmis taistelemaan kuolemaan saakka, oletko valmis uhraamaan henkesi rouva Airiston, rouva Istalan, näiden muiden Suomen neitojen puolesta? Ja voinhan minä saman tien vastatakin. Taitaisi olla pieni se porukka suomalaisia miehiä, joka olisi valmis viisi vuotta istumaan hangessa näiden itsekkäiden, omaa etuaan ajavien, meitä miehiä haukkuvien suomalaisten naisten puolesta. Omasta puolestani lisään, että olisin valmis panemaan upseerinkunniani peliin vain silloin, jos tietäisin, että takanani on uskollinen, ahkera, minua kunnioittava nainen Thaimaasta, Kiinasta tai Japanista. Suomalaisen naisen takia en hädän hetkellä viitsisi edes saappaitani kiillottaa.” (http://timohannikainen.blogspot.com/2010/03/myohaisia-naistenpaivamietteita.html)
Koska antifeministinen “miesasia” ei selvästikään rajoitu marginaaleihin, siihen on syytä puuttua. Tähän asti vakava keskustelu miesliikehdinnästä on kuitenkin ollut huomattavan vaimeaa. Erityisen oireellista on miesten vaikeneminen. “Muilla miehillä” ei juurikaan tunnu olevan tahtoa tai motivaatiota puuttua edellä kuvattujen tyyppien kirjoitteluun. Syytä luulisi löytyvän, sillä antifeministisen miesasian kuva miehestä on käsittämättömän kapea.
Olisiko niin, että miestoiminnan käsitys suomalaisesta miehestä, niin avuton kuin onkin, ei kuitenkaan aiheuta todella varteenotettavaa uhkaa tavallisen miehen mahdollisuuksille elää ja olla tässä yhteiskunnassa? Siinä missä naisten kohdalla vaara on todellinen [5] ei valkoisilla heteromiehillä ole samassa määrin pelättävää (vaikka miesasiamiehet niin toki haluavatkin uskotella). Päinvastoin, monet miesliikkeen argumenteista eksplisiittisesti sementoivat kaikkien miesten etuoikeuksia siinä missä samalla vahvistavat muutamien miesten valtaa. Siksi älykkäidenkään miesten ei tarvitse lotkauttaa korvaansa, kun joku puhuu heidän suullaan siitä, kuinka naiset eivät oikeastaan sovellu politiikan kentälle tai kuinka Suomen suurimmat tasa-arvo-ongelmat koskevat tosiasiassa heteromiehiä. Helpompaa on laskea leikkiä miesaktivisteista, naureskella partaansa ja poimia omat etuoikeutensa yhtä hyvillä mielin kuin ennenkin.
Myös naiset – yksittäisiä feministejä lukuunottamatta – vaikenevat. Naisten vaikeneminen selittyy ensinnä sillä, että vahvan feministisen yhteisön puuttuessa vain harvat jaksavat asettua alttiiksi miesaktivistien maaniselle keskustelukulttuurille. Aktiivisimmat miestoimijat eivät tunnu hakevan rakentavaa dialogia, päinvastoin. Kun tasaveroisen keskustelun mahdollisuus on jo lähtökohtaisesti ulossuljettu, on vaikea motivoitua ehdoin tahdoin asettamaan itseään yksipuolisen argumentoinnin maalitauluksi. Toiseksi on ymmärrettävää, että antifeministien ajama miesasia on pitkään haluttu vaieta kuoliaaksi, mikä varmasti osaltaan selittää myös “muiden miesten” vaikenemista. Ajatuksena on luultavasti ollut, että mikäli miesaktivisteihin ei kiinnitetä huomiota, heidän edustamansa näkökulma voidaan sivuuttaa, ja marginaalihörhöt jäävät marginaaliin.
Kuoliaaksi vaikeneminen ei kuitenkaan onnistu, sillä kuten edellä jo todettiin, miesaktivistit eivät ole asiansa kanssa yksin. Siksi vaikeneminen ei johda näiden aineksien häviämiseen vaan päinvastoin hiljaiseen voimistumiseen. Mikäli miesasiamiehet saavat rauhassa esitellä väitteitään, tilastojaan ja yleistyksiään ilman, että he joutuvat todella vastaamaan sekä esittämistään “tosiasioista” että näkemystensä yhteiskunnallisista seurauksista, heidän näkökulmansa siirtyvät helposti osaksi laajempaa keskustelua suomalaisesta sukupuolipolitiikasta. Tämä on todennäköistä siksi, että “miesnäkökulmalla” on jo valmiiksi olemassa tietty kaikupohja suomalaisessa yhteiskunnassa.
Naisten vaikeneminen liittynee viime kädessä myös feminististä liikettä vaivaavaan yhteisöllisyyden puutteeseen ja alisteisessa asemassa olevien tarpeeseen (toisinaan pakkoon) miellyttää vallankäyttäjiä. Kyse on yhteisön puuttumisesta siinä mielessä, että omien vaikeuksien keskellä on hankala jaksaa puuttua yleisen tason kehityskulkuun, erityisesti jos kokee olevansa lähtökohtaisesti yksin ja erityisesti jos kokee oman näkökulman esiintuomisen vaikeaksi. Feminismillä on huono kaiku ja ilonpilaajan maine, eikä kukaan halua tulla leimatuksi huumorintajuttomaksi vänisijäksi. Monissa tilanteissa saa paljon helpommin puhetilaa ja sympatiaa, jos osaa päivitellä suomalaisen tasa-arvokäsityksen ja valtavirtafeminismin ongelmallisuutta ja miesten unohdettuja ja vaiettuja huolia (viis siitä, että feministit huomasivat sukupuolijärjestyksen vaikuttavan myös miehiin jo hyvän aikaa – enemmän kuin 50 vuotta – sitten).
Muun muassa tästä syystä antifeministisen miesliikkeen toimijat ja tukijat eivät millään muotoa rajoitu miehiin [6]. Siksi keskustelua miesliikkeen ja feminismin suhteesta on myös harhaanjohtavaa luonnehtia sukupuolten väliseksi kamppailuksi – rajat eivät kulje naisten ja miesten välillä, vaikka miesasia-aktivistit niin haluaisivatkin ajatella. Feministiseen yhteiskuntakritiikkiin sitoutuvat muutkin kuin naiset, ja toisaalta koko feministisen liikkeen historian ajan osa sen äänekkäimmistä kriitikoista on ollut naisia. Tässä kirjoituksessa ei ole mahdollista pohtia tarkemmin miksi näin on, mutta on ehkä havainnollista tehdä vertaus esimerkiksi mustien vapautusliikkeeseen, joka sekään ei välittömästi saavuttanut kaikkien alistettujen – edes orjien – varauksetonta kannatusta.
Miesliikkeen puolesta puhuminen tarjoaa feminismiä kritisoiville naisille houkuttelevan aseman, jossa voi vaikuttaa samaan aikaan epäitsekkäältä ja poikkeuksellisen avarakatseiselta, ansaita “miehen” suulla puhuvien miesten kiitoksen ja ennen kaikkea – kuten yllä lainatun Takkiraudan tapauksessa – puolustaa kuvitteellista “perinteistä” yhteiskuntaa epäilyttäviltä vaikuttavia muutosvoimia vastaan.
III
Toinen ilmeinen miesliikettä leimaava piirre on täydellinen tietämättömyys tai piittaamattomuus globaalista kontekstista ja historiasta. Voidakseen puhua uskottavasti miesten tasa-arvo-ongelmista ja syrjinnästä miesaktivistien on ohitettava sekä olemassaoleva globaali sukupuolijärjestys että naisten pitkä historia toisen luokan ihmisinä. Erityisen tehokkaasti globaalit olosuhteet ja historia unohtuvat kun määritellään tasa-arvon käsitteen sisältöä. Miesasiamiesten puheissa – ja yhä enemmän myös yleisessä poliittisessa puheessa – tasa-arvo näyttäytyy tilanteisena tasajakona, joka voidaan arvioida ottamalla huomioon ainoastaan jokin tietty tilanne ja sen yksittäiset osapuolet. Minkäänlaista kokonaiskuvaa yhteiskunnasta tämänkaltainen tasa-arvoymmärrys ei sisällä.
Käsitys tasa-arvosta myös eroaa miesliikkeen sisällä. Selvimmin on havaittavissa kaksi suuntausta, joita voi luonnehtia esimerkiksi uuskonservatiiviseksi (Laasanen & kumppanit) ja liberaaliksi (vihreiden miesliike). Liberaalin miesliikkeen toiminta asettuu loogiseksi osaksi kehitystä, jossa tasa-arvo on osana uusliberalistista agendaa määritetty uudelleen yksilöllisenä kilpailutilanteena. Tässä kehityksessä feminismin tasavertaisia mahdollisuuksia ja yksilöllisiä valintoja korostava versio on riisuttu radikaaleista juonteistaan ja sulautettu osaksi valtapolitiikkaa. Hyvä esimerkki tästä on Britannian New Labour, jonka “edistyksellinen” politiikka vaiensi ja leimasi feministit ja tarjosi syvän yhteiskuntakritiikin tilalle sukupuolinäkökulman valtavirtaistamista eräänlaisena teknokraattis-manageriaalisena strategiana joka todellisuudessa johti feministisen politiikan purkautumiseen (McRobbie 2009, 155).
Vihreä miesliike näyttää pyrkivän sekä ottamaan haltuun että samalla sementoimaan käsityksen tasa-arvosta historiattomana ja tilanteisena tasapainoiluna. Samalla feminismiin olennaisesti kuuluva yhteiskuntakritiikin ulottuvuus vaimentuu ja katoaa näköpiiristä (vrt. McRobbie 2009). Siten voidaan olla huolissaan esimerkiksi vihreiden naisvaltaisuudesta ottamatta huomioon suomalaista poliittista kenttää ja sen historiaa saati sitten naisten mahdollisuuksia osallistua poliittiseen päätöksentekoon globaalissa mittakaavassa [7]. Tai voidaan todeta että “kussakin tilanteessa on pyrittävä edistämään sen sukupuolen asemaa, joka on epäedullisemmassa asemassa” (http://www.vihreamiesliike.fi/?page_id=10). Tällä tavoin keskustelu tasa-arvosta trivialisoituu koskemaan järjestelmän sijaan yksittäisiä tilanteita, niiden toimijoita ja heidän oikeuksiaan.
Uuskonservatiivinen miesliike puolestaan hyökkää feminismiksi oletettua “virallista” tasa-arvopolitiikkaa vastaan ja rakentaa sekä kollektiivista uhri-identiteettiä että kollektiivista viholliskuvaa (feministien oletettu salaliitto). Uuskonservatiivien identiteettikamppailun tavoitteena ei vaikuta olevan yhteiskunnan tai yksilön vapauttaminen vaan pikemmin palauttaminen menneeseen kulta-aikaan, jolloin mies vielä sai olla mies ja tasa-arvo ei ollut vielä mennyt liian pitkälle.
Tämänkaltaisella uuskonservatiivisella tendenssillä on selkeitä yhtäläisyyksiä 1980-luvulla valtaan nousseen angloamerikkalaisen konservatiivisen uusoikeiston poliittisiin ja ideologisiin piirteisiin. 1980-luvulla uusoikeiston johtama “menneeseen kulta-aikaan palaaminen” merkitsi sekä Englannissa että Yhdysvalloissa esimerkiksi naisten määrän huomattavaa vähentymistä hallinnossa ja poliittisen painopisteen siirtymistä naisten oikeuksista perhepolitiikkaan, joka konservatiivien määrittelemänä tuli tarkoittamaan perheen eli käytännössä paternaalisen vallan puolustamista (Faludi 1992). Myös 2000-luvulla konservatiivinen oikeistolainen feminismin vastainen politiikka – jota esimerkiksi Britanniassa nyt tehdään – kytkeytyy perhearvojen ja perinteisen kotiäitiyden korostamiseen ja tukemiseen naisten oikeuksien ja erityisesti taloudellisen itsenäisyyden kustannuksella [8].
Sekä 1980-luvun reaganilaiseen ja thatcherilaiseen politiikkaan että myöhempään uusliberalistiseen New Labour -eetokseen on kuulunut feminismin kieltäminen ja leimaaminen vanhanaikaiseksi tai turmiolliseksi sekä feministisen politiikan saavutusten purkaminen. Nämä yleiset piirteet ovat osittain havaittavissa myös Suomessa. Meillä familistinen eetos on 1990-luvun alun laman jälkeen tullut yhä hallitsevammaksi (Julkunen 2010) samaan tapaan kuin Yhdysvalloissa Reaganin valtakaudella (Faludi 1992), ja toisaalta keskustelu tasa-arvosta on – kärjistetysti ilmaistuna – liukunut koskemaan partureiden ja kampaamojen hinnoittelua sen sijaan että puhuttaisiin esimerkiksi naisten köyhyydestä tai rakenteellisesta syrjinnästä. Suomalainen antifeministinen miesaktivismi on selkeästi saanut vaikutteita erityisesti yhdysvaltalaisesta uuskonservatiivisesta maskulismista ja isien oikeuksia puolustavasta liikehdinnästä sekä toisaalta eurooppalaisen uusliberalismin yksilöllisestä voimauttamispolitiikasta. Kiinnittyminen angloamerikkalaiseen poliittiseen ilmastoon on myös sikäli loogista, että muissa Pohjoismaissa vastaavaa miesliikehdintää ei ole ilmennyt (Julkunen 2010, 61).
Edellä kuvaillut liberaali ja uuskonservatiivinen suuntaus näyttäytyvät vastakkaisina, mutta samalla ne kuitenkin ruokkivat toisiaan ja lainaavat toistensa argumentteja. Näin on myös suomalaisen miesaktivismin suhteen. Hyvä esimerkki liberaalia ja konservatiivista tendenssiä yhdistävästä poliittisesta uudelleenmäärittelystä on viime aikoina yleistynyt käsitys sukupuolineutraaliudesta sukupuolipolitiikan ihanteena. Kun esimerkiksi naisten kohtaamaan väkivaltaan keskittyminen nähdään epätasa-arvoisena, ongelma ratkaistaan vaatimalla sukupuolineutraalia toimintaa väkivallan estämiseksi.
Tämä logiikka näkyy jo esimerkiksi vihreiden uudessa poliittisessa ohjelmassa, jossa väkivallasta puhuttaessa ei mainita sukupuolittuneisuutta – ainoastaan “väkivallan kulttuuri”. Samoin vasemmiston puoluekokouksessa muutettiin naisiin kohdistuvaa väkivaltaa käsittelevä kohta “sukupuolineutraaliksi” Teemu Hiilisen aloitteesta. On kuitenkin vaikea kuvitella, että esimerkiksi lähisuhdeväkivaltaan tai institutionalisoituun väkivaltaan (armeija, poliisi) voitaisiin tehokkaasti tarttua missään mielessä sukupuolineutraalisti – väkivalta on sidoksissa sukupuolijärjestykseen, halusimmepa tai emme.
Monilta miesaktivisteilta jää myös huomiotta, että väkivallan sukupuolittumisessa ei ole kyse ainoastaan siitä, kumpi sukupuoli kohtaa enemmän väkivaltaa, vaan yhtä lailla esimerkiksi siitä, minkälaisia lähisuhdeväkivaltaa ruokkivia käsityksiä (kuten ajatus toisen omistamisesta) heteronormatiivinen parisuhteen ideaali tuottaa. Kun puhutaan vain sukupuolineutraaliudesta, menetetään mahdollisuus pureutua siihen, mistä väkivallassa todella on kysymys.
Sama neutraaliuden logiikka pulpahti pinnalle myös toistamiseen vasemmiston puoluekokouksessa, kun samainen Hiilinen vaati, että naisten ja tyttöjen ympärileikkausten sijaan on puhuttava “sukupuolineutraalisti” lasten ympärileikkauksista. Kyllä, miehille ja pojille tehdään ympärileikkauksia, mutta sattuneista syistä ympärileikkaus ei koskaan voi olla sukupuolineutraali toimenpide. Naisen ympärileikkaus on sekä historialtaan että käytännöltään täysin eri asia kuin miehen ympärileikkaus. Jos puhutaan ainoastaan lasten ympärileikkauksista, kaksi täysin erilaista ongelmaa rinnastetaan aivan kuin niissä olisi kyse samasta asiasta.
Sukupuolineutraaliuden ja trivialisoidun tasa-arvopuheen varjolla on mahdollista uskotella, että ympärileikkaus ei ole sukupuolikysymys eikä siten myöskään millään tavoin sidoksissa eri sukupuolten erilaiseen yhteiskunnalliseen asemaan. Samalla on mahdollisuus leimata tällaisen puheen vastustajat epätasa-arvon kannattajiksi. Näin kävi puoluekokouksessa, jossa sukupuolineutraalius päätettiin ulottaa väkivallan lisäksi myös ympärileikkauksiin. Siten ajauduttiin jälleen puhumaan yksilöistä tietyissä tilanteissa sen sijaan, että kyettäisiin keskustelemaan sukupuolijärjestelmästä ja sen eri seurauksista miehille ja naisille ja myös niille, jotka eivät näihin kategorioihin mahdu. [9]
IV
Tasa-arvon käsitteen muuntaminen yksilölliseksi ja sukupuolineutraaliuden ihanne vievät väistämättä keskustelun siihen pisteeseen, jossa feminismi voidaan todeta tarpeettomaksi ja vahingolliseksi. Siinä missä edellä mainitut uuskonservatiiviset blogistit reippaasti julistautuvat feminismin vastustajiksi, on Vihreän miesliikkeen julistuksessa varovaisempi viittaus samaan suuntaan:
”Vihreän miesliikkeen suhde naisliikkeeseen on sama kuin vihreän liikkeen suhde hyvinvointivaltioon: pidämme naisliikkeen 1900-luvun saavutuksia suuressa arvossa. Nyt on aika katsoa, miten jatkamme eteenpäin. Sukupuoliroolit on muutettava luokittelevista kahleista niin yksilöiden kuin yhteisöjenkin voimavaraksi.” (http://www.vihreamiesliike.fi/?page_id=7)
Julistuksessa ei mainita feminismiä, mutta naisliike näyttäytyy menneisyyden jäänteenä – se oli tarpeellinen taannoin kun naiset olivat vielä eriarvoisessa asemassa, mutta nyt on “aika jatkaa eteenpäin”. Tässä mielessä sekä antifeministien että Vihreän miesliikkeen tavoite on sama eli feminismin ohittaminen ja uudenlaisen sukupuolipolitiikan rakentaminen: Laasanen ja kumppanit haluavat oikeutta syrjityille miehille, kun taas Vihreä miesliike haluaa muuttaa sukupuoliroolit voimavaraksi. Siinä missä blogistien tavoitteet kuulostavat paikoin fanaattisilta ja vanhanaikaisilta, Vihreän miesliikkeen toiminta kuulostaa dynaamiselta, innovatiiviselta ja voimauttavalta. Se rakentuu yksilöllisen kyvykkyyden ideaalille ja sisältää oletuksen heikentyneistä yhteiskunnallisista rakenteista.
Siksi Vihreän miesliikkeen tarjoama sukupuoli-ideologia on houkutteleva: meidän ei tarvitse enää muuttaa järjestelmää eikä keskittyä tylsään yhteiskuntakritiikkiin, voimme kaikki voimautua yksilöllisesti hyödyntämällä niitä myönteisiä voimavaroja, joiden potentiaali sukupuolirooleissa piilee. Tämä asennoituminen muistuttaa monikulttuurisuusajattelun markkinakelpoiseksi käännettyä versiota, jossa monikulttuurisuudesta tulee voimavara ja lisäarvo, jota saatetaan juhlia samalla, kun sivuutetaan rasismin ja kieroutuneen siirtolaisuuspolitiikan sanelema todellisuus.
Käsitys feminismin vanhanaikaisuudesta ja tarpeettomuudesta on linjassa oikeistolaisen uusliberalistisen politiikan kanssa. Sen ideologinen perusta on yksilöllisyyden ja vapaan valinnan korostamisessa, jolloin sukupuolesta tulee pelkkä rooli – jotakin, jonka voi valita ja jota voi hyödyntää omien kykyjensä ja tarpeidensa mukaan. Kysymykset yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta, etuoikeuksista ja eturistiriidoista sivuutetaan: on vain yksilöitä ja yksilöistä muodostuvia ryhmiä, joilla eri tilanteissa on erilainen asema.
Kyseessä on laaja prosessi, jossa yhteiskunnalliset suhteet kuten sukupuoliero ja luokka-antagonismi redusoidaan erilaisten yksittäisten eturyhmien paikallisiksi yhteenotoiksi. Samalla korostetaan yksilöiden mahdollisuutta ylittää yhteiskunnalliset jaot sosiaalisen liikkuvuuden tai sukupuolen hyödyntämisen kautta, ikään kuin yhteiskunnallinen suhde olisi jotakin, josta yksilö voi halutessaan pyristellä irti. Siksi Vihreä miesliike voi julistaa, ettei pidä “miesten perinteistä asemaa etuoikeutena, vaan painolastina, josta miesten on syytä vihdoin vapautua”.
Yksilöllistä vapautusta ihannoiva ideologia näkyy myös antifeministien taipumuksena samastaa feminismi kommunismiin ja kaikkiin totalitaarisiin voimiin, joiden ajatellaan uhkaavan yksilöllisyyden ilmaisua:
”Niin, oikeastihan Moilanen tarkoitti, että Suomi on feminismin takapajula, koska täällä ylipäätään saa arvostella naisasiaväkeä julkisesti. Jos hän ja muu rintaliivinpolttajien falangi saisivat päättää asioista, yhtäkään mielipidekirjoitusta, lehtiartikkelia, pakinaa, tutkimusta tai romaania ei julkaistaisi, ennen kuin Feministisen Suurneuvoston Kulttuurikomitea olisi sen tarkastanut ja siveelliseksi ja edistykselliseksi todennut. Vähempi ei heille riitä, vaikka heidän ideologiansa puoltajia löytyy jo kaikista sanomalehdistä ja sähköisistä viestimistä ja sitä edistämään on perustettu yliopistoon oma oppiaineensakin, naistutkimus. On hyvä, ettei näiden ihmisten valta ole yhtä suuri kuin heidän tahtonsa, kuten William Hazlitt asian kiteytti.” (http://timohannikainen.blogspot.com/2010_02_01_archive.html)
Kuvaukset miesten epätasa-arvoisuudesta, miehen perinteisestä asemasta painolastina ja feminismin tarpeettomuudesta johtavat helposti siihen, että historiallisesti tärkeistä naisten vapautuksen momenteista tulee triviaaleja ja karikatyyrinomaisia (vrt. McRobbie 2009, 49). Joidenkin miesaktivistien puheissa feministinen liike typistyy rintaliivien poltteluun, meikkaamisen paheksumiseen tai miesvihaan. Kun naisliikkeen historia häviää näkyvistä, on helppo unohtaa, että naisten oikeudet eivät ole annettuja vaan vasta hiljattain saavutettuja, ja että ne voidaan myös menettää. Feministisen liikkeen saavutukset eivät myöskään etene lineaarisesti vaan kehitys on hidasta, ja samalla kun yhdellä alueella edistytään, liu’utaan toisella taaksepäin. Lisäksi ne, jotka eivät mahdu kahden sukupuolen järjestykseen, ovat vasta aloittamassa taistelua oman olemassaolonsa puolesta. Mitään ei siis vielä ole lopullisesti voitettu, ja suunnan kääntymisen vaara on todellinen.
Lisäksi on huomattava, että oman historian tunteminen on ensiarvoisen tärkeää mille tahansa poliittiselle liikkeelle. Erityisen tärkeää se on silloin, kun halutaan kuvitella ja rakentaa vaihtoehtoisia tulevaisuuksia. Feminismin historian trivialisoiminen katkaisee siten kärjen myös tulevaisuuteen suuntautuneelta feministiseltä toiminnalta.
Miesaktivistit puhuvat toisaalta liian vähäisestä tasa-arvosta, mutta toisaalta julkisuudessa kuullaan usein myös väite, jonka mukaan tasa-arvo on mennyt liian pitkälle. Tässä tasa-arvo viittaa naisten asemaan, jonka ajatellaan olevan muuttunut jollakin tavalla liikaa tai väärin. Ajatus ei ole mitenkään erityisen uusi, sillä samaa mieltä oli valtiomies Marcus Porcius Cato jo vuonna 195 ennen ajanlaskumme alkua:
”Naisista on tullut niin vahvoja, että olemme menettäneet itsenäisyytemme omassa kodissamme – itsenäisyytemme, jota paraikaa julkisesti murskataan ja tallataan jalkoihin.” (Faludi 1992, 103.)
Marcus Porcius Caton huolenaiheena oli muutamien roomalaisten naisten yritys kumota laki, joka kielsi naisia ajamasta kilpavaunuilla ja käyttämästä värikkäitä pukuja. Yli 2000 vuotta myöhemmin tasa-arvon liiallisuutta toistelevat miehet viittaavat usein joko naisten asemaan parisuhteessa ja perheessä tai naisten asemaan päätöksenteossa. Esimerkiksi Tony Dunderfelt (Anna 17/2010) tarjoaa tasa-arvon liiallisuuden ratkaisuksi paluuta perinteisiin arjen sukupuolirooleihiin: Nainen sopii imuroimaan alasti ja miehelle riittää, että hän saa arvostusta (ks Koivunen, Mäkinen & Ojala, tulossa). Vastauksena tasa-arvon liiallisuuteen tarjoillaan siten jo saavutetuista edistysaskelista (esimerkiksi ajatus siitä että mieskin voi imuroida) luopuminen. Tämän takia yleinen puhe tasa-arvon “liiallisuuksista” voi johtaa hyvinkin ennalta-arvaamattomiin seurauksiin, etenkin mikäli tietoisuus naisten aseman puolesta käydystä kamppailusta ja sen keskeneräisyydestä häviää.
Miesliikkeen eri suuntauksilla on huomattavia eroja (esimerkiksi http://mies.asia -sivuston retoriikka eroaa merkittävästi Vihreän miesliikkeen vastaavasta), mutta samalla asiakysymykset ja niiden perustelut kuitenkin siirtyvät toimijalta toiselle, usein kritiikittä. Esimerkiksi käsitys miesten syrjinnästä huoltajuuskiistoissa on viime vuosina levinnyt yleisesti hyväksytyksi tosiasiaksi, jonka tarkastelussa usein unohdetaan täysin kysymys arjen sukupuolittuneesta työnjaosta ja hoivasta [10].
Laasanen ja kumppanit ovat edellä kuvattua logiikkaa noudattaen redusoineet kysymyksen huoltajuudesta yksilöiden välisiksi kiistoiksi ja tilanteiseksi syrjinnäksi, ja tämä käsitys on kritiikittä omaksuttu keskeiseksi “miesongelmaksi”, jonka esimerkiksi eduskunnan vastaperustetun miesverkoston toimijat nostavat esiin.
V
Miesliikkeen toimintaa on useissa yhteyksissä luonnehtinut sukupuolipolitiikan uudelleenmäärittely miespolitiikaksi. Jälleen kyseessä on huomaamaton ja vaivihkainen prosessi, jota perustellaan feminismin vanhanaikaisuudella ja feministisen politiikan leimaamisella naispolitiikaksi [11]. Samalla kun halutaan ikään kuin laajentaa kapeaksi nähty feminismi koskemaan kaikkia sukupuolia, puhutaan eksplisiittisesti miespolitiikasta ja miesten oikeuksista. Kuten edellä on todettu, miesnäkökulman korostaminen piiloutuu usein sukupuolineutraaliuden kaapuun, minkä tuloksena feministiseltä kannalta tärkeät kysymykset häivytetään näkyvistä.
Samalla miesasian näkökulmasta keskeiset kysymykset nousevat edustamaan oikeaa ja tasa-arvoisempaa sukupuolipolitiikkaa. Tämä ei ole missään mielessä ristiriidaton prosessi, ja usein eri toimijatkin tuntuvat olevan epävarmoja siitä, ollaanko tekemässä feminististä, sukupuolineutraalia vai miesnäkökulmaista politiikkaa. Hyvä esimerkki tästä on vasemmiston miespoliittinen työryhmä, joka on (erotuksena esimerkiksi vihreistä) tietoisesti tuonut sukupuolijärjestelmän näkökulmaa poliittiseen työhön. Tästä huolimatta ryhmän toiminta vaikuttaa välillä olevan kiinnostavaa tasapainoilua, jonka tuloksena esimerkiksi väkivalta tulee yllättäen määriteltyä erityisesti miehiä koskevaksi ongelmaksi, jonka ratkaisusta hyötyisivät erityisesti miehet (http://www.vasemmisto.fi/ajankohtaista/tiedotteet/1297-hallituksen-on-lunastettava-lupauksensa-tasa-arvotyoen-vahvistamisesta.html).
Toisaalta on toki hyvä asia, että vasemmiston miestyöryhmän näkemys ei ohita väkivaltaa sukupuolittuneena kysymyksenä. Väkivaltaan puuttumisen perusteleminen sillä, että se koskee erityisesti miehiä, voi kuitenkin olla ongelmallista, sillä yhteiskunnallista keskustelua on historiallisesti tarkasteltuna jo pitkään määrittänyt ajattelu, jonka mukaan asiat eivät määrity ongelmiksi, mikäli ne eivät koske miehiä. Kysymys on erityisen relevantti, jos otetaan huomioon miespoliittisen työryhmän selkeä integroituminen osaksi puolueen toimintaa, siinä missä Vasemmistonaisten asema suhteessa vasemmistolaiseen puoluepolitiikkaan on paljon hankalampi. “Naiskysymys” ymmärretään helposti erillisenä ongelmakenttänä, kun taas miesnäkökulmalla on lähtökohtaisesti paikka poliittisen toiminnan keskiössä. Lisäksi naistoimintaa joudutaan edelleen puolustelemaan ja puolustamaan niin puolue- kuin ruohonjuuritasollakin. Esimerkiksi Uutispäivä demarin päätoimittaja Peltonen päätti demarinaisten 110-vuotisjuhlan kunniaksi ehdottaa naisjärjestön lakkauttamista tarpeettomana. (http://www.demari.fi/content/view/12076/319)
Toinen esimerkki miesnäkökulmaan liittyvistä ongelmista on vasemmiston miespoliittisen työryhmän vetäjän Kari Uotilan ehdotus vain miehille tarkoitettujen turvakotien perustamisesta Suomeen. Kukaan tuskin intuitiivisesti vastustaa ajatusta siitä, että myös miehille tarjottaisiin mahdollisimman avointa ja helppoa mahdollisuutta etsiä apua, etenkin kun miehet tällä hetkellä hakeutuvat turvakoteihin paljon harvemmin kuin naiset [12]. Suomessa on kuitenkin ylipäätään liian vähän turvakoteja, ja kaikki tämänhetkiset turvakodit ovat avoinna sekä miehille että naisille. Lisäksi turvakotien työn lähtökohtana on “väkivallan todistajina tai kohteina olleiden lasten edun turvaaminen kaikissa olosuhteissa. Erityistä huomiota kiinnitetään lasten auttamiseen.” ).
Turvakodit siis eivät ole ensisijaisesti naisille tarkoitettuja. Tyypillinen turvakotiasiakas on pienten lasten äiti, ja suurin osa turvakodeissa vuonna 2009 asuneista oli lapsia. Mikäli Suomeen tässä tilanteessa perustettaisiin vain miehille tarkoitettuja turvakoteja, se tarkoittaisi vähien resurssien ohjaamista nimenomaan väkivaltaa kohdanneiden miesten avuksi, vaikka heitä ei määrällisesti ole ainakaan huomattavasti enempää kuin naisia ja lapsia. Vaarana siis on, että miesnäkökulma peittää alleen ne näkökulmat, jotka eivät suoraan kosketa päättäjien enemmistöä. Turvakotien kehittämisessä olennaista olisi puuttua esimerkiksi maahanmuuttajien kohtaamaan väkivaltaan ja tarjota turvakotimahdollisuus myös mielenterveysongelmista tai päihdeongelmista kärsiville.
Miespolitiikkaa ei tehdä tyhjiössä, vaan yhteiskunnassa, jossa suurin osa vallankäyttäjistä sekä poliittisessa eliitissä että elinkeinoelämän ja työmarkkinajärjestöjen huipulla on edelleen miehiä. Myös median päättäjistä suurin osa on miehiä: Suomessa ilmestyy 31 seitsenpäiväistä sanomalehteä, joista vain yhdessä on nainen vastaavana päätoimittajana. Tämä vaikuttaa osaltaan siihen, että miesasialla on erityisen hyvät mahdollisuudet päästä esiin valtamediassa ja tulla huomioiduksi politiikassa.
Miesten oikeuksista puhuvien antifeministien vakioväittämä on, että feministinen salaliitto yrittää vaientaa keskustelun miesten syrjinnästä. Tähän mennessä kehitys on kuitenkin ollut päinvastainen, sillä miesmelu on vaimentanut feminististen näkökulmien kuulumista ja myös feministien keskinäistä yhteydenpitoa. Muutamat miesaktivistit ovat esimerkiksi vaikuttaneet siihen, että ainoa valtakunnallinen feministinen sähköpostilista muutettiin pelkäksi tiedotuslistaksi [13]. Samalla hajosi keskeinen tapa luoda yhteyttä ja keskustella ajankohtaisista asioista. Myös muissa yhteyksissä on ollut helppo havaita, että antifeministit eivät hae dialogia ja että heidän käsityksensä esimerkiksi tieteellisestä keskustelusta ja lähdekritiikistä samoin kuin rakentavasta kritiikistä ylipäätään on alkeellinen. Tästä huolimatta he saavat kohtuuttoman paljon pääosin myönteistä julkisuutta [14].
Juuri tämän vuoksi on vaarallista, että miespolitiikka helposti ajautuu ymmärtämään itsensä syrjittyjen ja marginalisoitujen puolustajaksi sen sijaan, että kyse olisi kritiikistä sukupuolijärjestelmää kohtaan tai omien etuoikeuksien tunnistamisesta. Hyvä esimerkki on eduskunnan miesverkosto, joka perustettiin ikään kuin naisverkoston tasapainottavaksi pariksi, tuomaan miesnäkökulmaa päätöksentekoon. Ajatus eduskunnan miesverkostosta näyttäytyy kuitenkin tahattoman koomisena, mikäli sitä tarkastellaan jo olemassa olevan miesverkoston valossa. Tämä verkosto, Keskiviikkokerho, on vuodesta 1942 asti kokoontunut kerran kuukaudessa keskustelemaan “epävirallisesti” ajankohtaisista asioista miesten kesken. Toisin kuin vastaperustettu miesverkosto, kerho ei ole rajattu eduskunnan sisäiseksi. Poliitikoiden lisäksi siihen kuuluu vaikutusvaltaisia henkilöitä mm. yritysmaailmasta ja työmarkkinajärjestöistä. Jäseneksi pääsee ainoastaan kutsusta, ja ainoastaan mikäli on sukupuoleltaan mies. Tähän mennessä kutsun ovat saaneet ja hyväksyneet esimerkiksi Paavo Lipponen, Olli Rehn, Matti Ahde, Sixten Korkman, Lauri Ihalainen, Pertti Viinanen, Harri Holkeri, Max Jakobson, Ville Itälä, Matti Vanhanen ja Jussi Pajunen. (http://www.hbl.fi/text/inrikes/2007/10/8/d6385.php)
Vastaperustetulla eduskunnan miesverkostolla on toki toisenlaiset tavoitteet kuin Keskiviikkokerholla (ja Kari Uotila on painottanut, että kyseessä ei ole “äijien saunakerho”). Hämmentävää on kuitenkin se innokkuus, jolla miesten verkostoitumista tervehditään aivan kuin kyseessä olisi uusi ja innovatiivinen ilmiö, jonka seurakset voivat olla ainoastaan myönteiset.
Kyse on jälleen historian ja ympäröivän todellisuuden sivuuttamisesta. Vähitellen nähdään, onko miesverkostosta näissä olosuhteissa mahdollista tehdä jotakin muuta kuin yksi uusi tukijalka kannattelemaan miesnäkökulman hallitsevuutta. Itsestään se ei kuitenkaan tapahdu, vaan vaatii toimijoilta sekä tietoisuutta oman toiminnan kontekstista – erityisesti omista etuoikeuksista – että tahtoa ulottaa tasa-arvon analyysi yksittäisiä tilanteita pidemmälle.
VI
Historian ja ympäröivän todellisuuden sivuuttaminen liittyy olennaisesti kysymyksiin etuoikeudesta ja voimattomuudesta. Miesliikkeellä – etenkin populistisella sellaisella – on kysyntää, sillä monella miehellä ei mene erityisen hyvin. Äänekkäimmät miesaktivistit kääntävät miesten ongelmat naisten ja erityisesti feministien syyksi samaan tyyliin kuin “maahanmuuttokriitikot” kääntävät köyhien ongelmat siirtolaisten syyksi. Jonkun on oltava vastuussa, jotakuta on voitava syyttää, eikä tarkempi yhteiskuntakritiikki tunnetusti ole populistien heiniä (mikäli olisi, voisi syyttävä sormi kohdistua johonkin ihan muualle kuin oletettuun feministiseen mafiaan).
Feministit ovat helppo kohde, sillä he esittävät vaatimuksia, jotka perustuvat käsitykseen miessukupuolen etuoikeutetusta asemasta yhteiskunnassa. Kukaan ei halua kuulla olevansa etuoikeutettu, kaikkein vähiten ne, joilla menee huonosti. Monet miehet ovat turhautuneita ja kokevat, etteivät pysty vaikuttamaan edes omaan elämäänsä saati sitten hallitsemaan naisia. Siksi miesliikkeen agenda perustuu monilta osin juuri voimattomuuden (ja yksinäisyyden) sanallistamiseen ja selittämiseen.
Etuoikeus on kuitenkin eri asia kuin voimattomuus, ja tämä jää miesaktivisteilta monesti huomaamatta. Siitä huolimatta, ettei pysty maksamaan vuokraansa tai saamaan hoitoa sairauteensa, saattaa olla etuoikeutettu suhteessa toisiin ihmisiin. Samalla tavoin kuin jokainen Euroopan unionin kansalainen on etuoikeutettu voidessaan matkustaa maasta toiseen, myös jokainen suomalainen mies on etuoikeutettu tietyillä alueilla. Ja niitä alueita on monia. Yksi niistä on mahdollisuus vallankäyttöön. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että jokainen mies käyttäisi valtaa. Valta ei siten ole yhteneväinen etuoikeuksien kanssa, mutta näiden välillä on kuitenkin vankka sidos. Tämän sidoksen miesliikkeen antifeministit haluavat joko kieltää tai ohittaa. Juuri tästä on kyse silloin, kun tasa-arvo redusoidaan tilanteiseksi tai feminismi määritellään tarpeettomaksi.
Etuoikeuksia on hankala nähdä, sillä etuoikeuteen kuuluu se, ettei sitä tarvitse havaita. Tuskin kukaan tuntee itseään erityisen etuoikeutetuksi matkustaessaan maasta toiseen. Etuoikeuden huomaa vasta kun sen menettää. Olennaista miesliikkeen nousun kannalta on, että suomalaiset miehet ovat viimeisen viiden vuosikymmenen aikana myös menettäneet muutamia etuoikeuksia. Esimerkiksi naisten pääasiallinen vastuu kotitöistä on kyseenalaistunut (joskin todellisuus on yhä sangen mustanpuhuva, kuten voidaan päätellä tilastoista [15]), syrjintää koskeva lainsäädäntö ja sen valvominen on terävöitynyt ja seksuaalisen kulttuurin muuttuminen on johtanut myös miehisen seksuaalisuuden uudenlaiseen kyseenalaistumiseen ja haavoittuvuuteenkin [16]. Näiden etuoikeuksien menettäminen sattuu huolimatta siitä, että kokonaiskuvan kannalta kyse on ollut myös miesten osalta myönteisestä kehityksestä.
Tähän etuoikeuksien menettämisen kipuun antifeministinen miesliike on tarttunut tehden haavoittuvuudesta uuden miehisen identiteetin. Tämänkaltainen identiteettipolitiikka on houkuttelevaa juuri siksi, että se mahdollistaa omien etuoikeuksien unohtamisen ja traumaan takertumisen sekä marginalisoitujen ryhmien kuten naisten tai maahanmuuttajien syyttämisen. Samalla tämä identiteettipolitiikka on myös äärimmäisen vaarallista: se perustuu harhaiselle kuvitelmalle omasta alistetusta asemasta ja mahdollistaa sekä omien etuoikeuksien unohtamisen että niitä seuraavan vastuun pakenemisen.
Tämän kuvitelman säilyttäminen edellyttää edellä kuvattua historian ja globaalin kontekstin sulkeistamista sekä yhteiskunnallisen todellisuuden tulkitsemista niin, että ohitetaan oikeistohallituksen, elinkeinoelämän ja uusliberalistisen ideologian valta ja projisoidaan omat pettymykset niihin, jotka todellisuudessa ovat vielä voimattomampia ja vähemmän etuoikeutettuja kuin suomalainen heteromies keskimäärin. Voimattomuuden kokemuksesta yritetään pyristellä irti todistelemalla omaa älyllistä, moraalista tai seksuaalista ylemmyyttä. Samaan aikaan se toiminta, josta voimattomuuden tunne alun perin sikiää, voi rauhassa laajeta ja koota kannatusta.
On helppo ymmärtää, miksi miesliikkeen tarjoama sukupuolipolitiikka vaikuttaa houkuttelevalta. Ensinnä se sisältää aidosti oivaltavan havainnon, jolla on konkreettisia seurauksia itseymmärrykselle ja omassa elämässä koetuille mahdollisuuksille: “mies” on sukupuoli eikä sukupuolen merkitys yhteiskunnassa ole ennaltamäärätty, vaan sitä voi pyrkiä muuttamaan ja ajattelemaan uudelleen. Tämän lisäksi vihreiden ja vastaavien yksilöllisyyttä korostavien miestoimijoiden agenda kuitenkin sisältää lupauksen, joka vapauttaa sekä normeista että vastuusta: hei, me ei ollakaan sukupuolijärjestelmän kahleissa vaan ihka oikeita toimijoita! Tasa-arvon ei tarvitsekaan tarkoittaa omista etuoikeuksista luopumista, sillä niitä ei koskaan ollutkaan!
Toisaalta taas miesliikkeen populistiset aktivistit tarjoavat valmista, järjestelmällistä maailmanselitystä, jossa miehelle on varattu syrjityn sankarin rooli parhaimpaan Rocky-tyyliin ja jossa kaikelle pahalle löytyy helppo ja yksinkertainen selitys. Maltillisemmat ja vaihtoehtoisia selityksiä tarjoavat suunnat (kuten vasemmiston miestyöryhmä) ovat vaarassa jäädä näiden voimakkaiden agendojen varjoon. Tämän vuoksi miesliike nykyisessä muodossaan on vahingollinen ilmiö. Ja se ei ole vahingollinen ainoastaan siksi, että se vaivihkaa tuhoaa feministisen politiikan mahdollisuudet, vaientaa jo valmiiksi marginalisoidut ryhmät ja uudelleenmäärittelee sukupuolipolitiikan omien etujensa mukaiseksi.
Miesliike on myös hyvää vauhtia tuhoamassa ne liittoutumisen mahdollisuudet, joita esimerkiksi vasemmistolaiset feministit ovat yrittäneet rakentaa. Usuttaessaan syrjäytetyt toisiaan vastaan miesliike hajottaa nimenomaan sitä poliittista voimaa, joka vielä voisi haastaa oikeiston.
Tuhotessaan marginalisoitujen mahdollisuuksia liittoutumiseen miesliike luo toisenlaisia liittoutumia, joiden motivaatio on ilmeinen. Siinä missä feminismi kyseenalaistaa yhteiskunnan järjestyksen, antifeminismit keskittyvät pönkittämään olemassaolevaa järjestystä ja suhtautuvat vihamielisesti sekä yhteiskunnan sisäisiin että ulkopuolisiin muukalaisiin, jotka feminismin tavoin joko vaativat yhteiskunnallista muutosta tai yksinkertaisesti olemassaolollaan horjuttavat hegemonista järjestystä tai vaativat osaansa etuoikeuksista. Siten feminismin vahingollisuutta saatetaan perustella sillä, että se rikkoo valkoisten länsimaalaisten keskinäistä solidaarisuutta:
”Todellisuudessa länsimaalaisella heteronaisella ei tosiasiallisesti ole ketään muuta joka hänestä välittäisi kuin länsimaalainen heteromies. Rumasti sanottu, mutta silti totta. Homomiehet eivät voisi hänestä niinkuin vähempää välittää, ja ulkomaalaiset miehet usein kohtelevat länsimaalaista naista kuin kotieläintä tai huonekalua – tai prostituoitua; sanojen kuten svennehora luulisi kilistävän kelloja. Islam puolestaan on jo lähtökohtaisesti seksistinen ideologia, koska Koraani asettaa miehen ja naisen eri asemaan.“
(http://takkirauta.blogspot.com/2009/09/viha-synnyttaa-vihaa.html)
Miesaktivistit saattavat luoda suomalaisesta naisesta kuvaa itsekkäänä ja dominoivana matriarkkana tai ihannoida Aasian alistuvia tyttäriä, mutta samaan aikaan he tukeutuvat liberaaliin tasa-arvodiskurssiin puolustaakseen Suomea muukalaisiksi oletettujen invaasiolta. Konservatiivisuuden ja liberalismin yhtäaikainen hyödyntäminen näkyy myös suhteessa uskontoon: islamia vastustetaan ikään kuin liberaalein argumentein mutta samaa kritiikkiä ei kohdisteta kristinuskoon (esim. http://takkirauta.blogspot.com/2008/01/suvaitsematon-kristinusko.html).
Yleisen muukalaisvihan liittyminen antifeministiseen miesaktivismiin on hyvinkin loogista, sillä miesten kamppailu oikeuksistaan on väistämättä myös kamppailua etuoikeuksien säilyttämisen puolesta – se koskee paitsi naisia myös kaikkia niitä, jotka eivät ole valkoisen heteromiehen lailla etuoikeutettuja eivätkä mahdu miesliikkeen olettaman miehen määritelmään joka – kuten jo todettu – on todella kapea.
VII
Miesliike sisältää monenlaisia ja osin selkeästi toisilleen vastakkaisiakin tendenssejä. Se ei ole järjestäytynyt liike vaan pikemminkin pohjavirtaus, jonka näkyvimmät osat pulpahtelevat esille eri yhteyksissä. Koordinoimattomuus ei kuitenkaan tee miesliikehdinnästä vähemmän tuhoisaa. Susan Faludin kuvaus 1980-luvun lopun takaiskusta on edelleen ajankohtainen:
”Itse asiassa järjestyksen puute ja yksittäisen lankoja käsissään pitelevän tahon puuttuminen tekevät sen [takaiskun] vieläkin näkymättömämmäksi – ja siksi ehkä vieläkin tehokkaammaksi. Isku naisten oikeuksia vastaan on onnistunut jo niin hyvin, että se ei näytä poliittiselta; se ei näytä edes taistelulta.” (Faludi 1992)
Taistelua kuitenkin käydään, ja sitä käydään sekä miesliikkeen sisällä että miesnäkökulman ja feministisen näkökulman välillä. Tällä taistelulla on konkreettisia poliittisia ja arkisia seurauksia niin naisille kuin miehillekin, kuten edellä on käynyt ilmi, eivätkä nämä seuraukset rajoitu ainoastaan “naiskysymyksiin” tai edes ainoastaan sukupuolipolitiikan alueelle. Siksi nyt viimeistään on herättävä ja tunnistettava ne poliittiset seuraukset, joita miesliikkeen etenemisellä voi olla. Samoin nyt viimeistään on tunnustettava, että sukupuolipolitiikka ei ole triviaalia tai toissijaista vaan päinvastoin yhteiskunnan keskiössä. Siksi se, mitä tapahtuu “sukupuolipolitiikalle”, koskee myös muuta politiikkaa.
Miesliikkeeseen sisältyviä vaarallisia tendenssejä eivät ruoki vain siihen suoraan osallistuvat vaan myös ne, jotka muissa yhteyksissä sivuuttavat ja marginalisoivat feministisiä pyrkimyksiä ja leimaavat feministisen toiminnan esimerkiksi solidaarisuutta hajottavaksi rettelöinniksi, porvarilliseksi yläluokkaisuudeksi, vaaralliseksi totalitarismiksi tai anakronistiseksi nostalgiaksi. Tämänkaltainen feminismin sivuuttaminen on osa 2000-luvun kehitystä, jossa tasa-arvon valtavirtaistaminen on katkaissut feministisen politiikan kärjen ja sulauttanut potentiaalisesti radikaalin liikkeen osaksi uusliberalistista logiikkaa (vrt. McRobbie 2009, 14). Tämä kehitys on osaltaan mahdollistanut puheen liiallisesta tasa-arvosta ja miesten sorrosta tai syrjinnästä sekä siitä, kuinka naiset “valtaavat” milloin minkäkin yhteiskunnan osa-alueen.
Miesliikehdintä ei ole ainoastaan yksittäisiä ulvahduksia marginaalista, vaan osa tietyn valtavirtaideologian legitimointia ja laajentumista. Siksi miestoiminnan seurauksena voi hyvinkin olla, että yhteiskunnan muutokseen pyrkivä liike tukahtuu sisäisiin ristiriitoihin, ja tasa-arvon ajatukseen sisältyvä näkemys kokonaan toisenlaisesta yhteiskunnasta katoaa näkyvistä.
Solidaarisuudesta on kyse, mutta se, mitä tarvitaan, on solidaarisuus sekä erilaisten feministien välillä että solidaarisuus feminististä liikehdintää kohtaan. Vain siten tulee mahdolliseksi luoda uusia liittoutumia marginalisoitujen ja alistettujen ryhmien välillä. Ja vain siten myös miestoiminta ja siihen sisältyvät aidosti merkittävät näkökulmat voivat toimia osana todellista, yhteiskunnallisesti mullistavaa liikettä.
Viitteet:
[1] Laasasen näkemys aiheesta: http://henrylaasanen.blogit.uusisuomi.fi/2010/08/12/miesliikkeiden-kehitysvaiheita/
[2] Miestenlehtenä tunnettu Megafoni lieneekin tähän mitä otollisin foorumi…
[3] Ja osa antifeministeistä toki osallistuu myös “maahanmuuttokritiikin” tuottamiseen. Mm. Laasanen ja Hankamäki ovat kirjoittaneet hommafoorumilla.
[4] Aamulehden kritiikin mukaan Hännikäinen näyttää, “kuinka raastavaa ja alentavaa naisettoman betauroksen elo mukasuvaitsevaisessa citykulttuurissa voi olla” (http://www.aamulehti.fi/sunnuntai/teema/asiat_paajutut/8533885.shtml. Anna Kontulan mukaan Hännikäisen Ilman on tärkeä teos joka muun muassa antaa välineitä nähdä kuinka yksityinen on poliittista ja kuinka ihmisiä palkitaan, kontrolloidaan, alistetaan ja emansipoidaan heteroseksuaalisuuden kautta (http://www.annakontula.net/kirjoitus_ilman.html).
[5] Esimerkiksi käsitys naisten sopimattomuudesta politiikkaan mitä ilmeisimmin heikentää naissukupuoleen luettavien mahdollisuuksia toimia poliittisina subjekteina. Ja käsitys naisten yleisestä tyhmyydestä heikentää naisten mahdollisuuksia toimia ylipäänsä minkäänlaisina autonomisina subjekteina.
[6] Yksinkertaisuuden vuoksi puhun tässä kuitenkin enimmäkseen miesasiamiehistä – enemmistö julkisuudessa miesasiaa esittelevistä toimijoista on miehiä.
[7] Esimerkiksi Euroopan Unionin parlamentissa on vuonna 2010 naisia 257 ja miehiä 479. Jäsenmaiden kansallisissa parlamenteissa naisia on 2256 ja miehiä 7274. (http://ec.europa.eu/social/main.jsp?catId=774&langId=en&intPageId=655) Tilanne on selvästi huonompi muissa maanosissa, esim. Aasiassa naisten keskimääräinen osuus kansallisissa parlamenteissa on alle 19%. (http://www.ipu.org/wmn-e/world.htm)
[8] Syksyllä 2010 Englannin oikeistohallituksen orkestroimat budjettileikkaukset osuvat kovimmin naisten arkea koskeviin palveluihin, esimerkiksi päivähoitoon, ja vahingoittavat erityisesti naisten mahdollisuutta työssäkäyntiin ja taloudelliseen itsenäisyyteen. Päätösten valmistelussa ohitettiin politiikan sukupuolivaikutukset selvittämään velvoittava laki. Guardianin haastattelema Yvette Cooper kuvaa leikkauksia pahimmaksi takaiskuksi sukupuolipolitiikassa 50 vuoteen. (http://www.guardian.co.uk/politics/2010/oct/22/cuts-women-spending-review)
[9] Hiilisen esitys aloitteistaan: http://hiilinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2010/06/20/vasemmistoliitto-haluaa-rajoittaa-ymparileikkauksia
[10] Käräjäoikeudessa ratkaistuissa huoltajuuskiistoissa isä määrätään lapsen lähivanhemmaksi 33%:ssa tapauksista (Valkama & Litmala 2006, 3-4). Toisaalta KELAn tilastoista käy ilmi, että naiset käyttivät Suomessa vuonna 2007 käytetyistä vanhempainpäivärahapäivistä (yhteensä 16 103 595 päivää) 93,9% (15 128 724 päivää) ja miehet 6,1% (974 871 päivää). Jälkimmäiseen lukuun sisältyy myös synnytyksen yhteydessä pidettävän isyysloman osuus – siis sen, joka on päällekkäinen äitien äitiysloman kanssa. (Moring 2009. http://www.vihreatnaiset.fi/helsinki/?p=141)
[11] “Kun puhutaan näennäisesti tasa-arvosta puhutaankin oikeasti yleensä naisten asemasta” sanoo miesverkoston puhemies Jari Larikka. (http://blogi.jarilarikka.fi/)
[12] Vuonna 2009 Ensi- ja turvakotien jäsenyhdistysten turvakodeissa oli asiakkaina 1133 naista, 66 miestä ja 1179 alle 18-vuotiasta lasta. Yhteensä asiakkaita oli 2378 (http://www.ensijaturvakotienliitto.fi/tyomuodot/turvakodit/)
[13] Keskustelu naistutkimuslistalla lopetettiin kokonaan, sillä muutamien yksittäisten henkilöiden provosoiva ja maaninen kirjoittelu johti kaikkien listalla olleiden sähköpostin kuormittumiseen käsittämättömällä määrällä epärelevanttia nillitystä.
[14] Viimeisin esimerkki tästä on Aamulehden verkkosivuilla julkaistu haastattelu, jossa Henry Laasanen esittää, että feministit hyväksyvät musliminaisten alisteisen aseman, koska se hyödyttää feministien valtapyrkimyksiä, kun taas thainaiset halutaan lähettää pois Suomesta koska he kilpailevat samoilla pariutumismarkkinoilla suomalaisten naisten kanssa. Sen sijaan, että Aamulehteen haastateltaisiin tutkijaa joka olisi perehtynyt esimerkiksi muslimiyhteisöjen tasa-arvo-ongelmiin, palstatilaa saa Laasanen, jonka tekeillä oleva väitöstutkimus ei varsinaisesti käsittele Suomessa asuvia etnisiä vähemmistöjä. (http://www.aamulehti.fi/uutiset/kulttuuri/195450.shtml)
[15] Kts. esim. Tasa-arvobarometri 2008 s. 45-48 (http://www.stm.fi/c/document_library/get_file?folderId=39503&name=DLFE-6413.pdf)
[16] Ehkä erityisen merkittävää on ollut seksuaalisen kulttuurin muuttuminen. Siinä missä naiset on vangittu seksuaalisesti aktiivisen, postfeministisen cosmopolitan-naisen rooliin on heteromiesten seksuaalisuuden ymmärtäminen ja purkaminen jäänyt yhtä lailla puolitiehen. Naisten seksuaalisuuden ylikorostuminen haluttavuutena ja kulttuurin pornoistuminen kaavoittaa myös heteromiehen halun tiettyyn muottiin, jolloin konservatiivinen seksismi tuntuu edelleen helpoimmalta ja “oikeimmalta” vaihtoehdolta ja sen kritiikki syyllistämiseltä. Teoria naisten seksuaalisesta vallasta lienee yksi yritys (joskin epäonnistunut sellainen) purkaa tätä miehisen heteroseksuaalisuuden ylimääräytynyttä kaavaa.
Kirjallisuus:
Charpentier, Sari 2005: “Vuoropuhelua etsimässä”. Tieteessä tapahtuu 8/2005, 43-45. (http://www.tieteessatapahtuu.fi/0805/charpentier.pdf)
Faludi, Susan 1992: Takaisku. Julistamaton sota naisia vastaan. (Backlash. The Undeclared War Against Women). Suom. Kylmänen, Marjo & Mattila, Tuuli-Maria. Kääntöpiiri.
Julkunen, Raija 2010: Sukupuolen järjestykset ja tasa-arvon paradoksit. Tampere: Vastapaino.
Koivunen, Tuija, Mäkinen, Katariina & Ojala, Hanna 2010: “Valintojen tasa-arvo ja sukupuolijärjestyksen tulevaisuus”. Futura, tulossa.
McRobbie, Angela 2009: The Aftermath of Feminism. Gender, Culture and Social Change. Los Angeles, London, New Delhi: SAGE.
Rolin, Kristina 2006: “Näyttö naistutkimuksen epätieteellisyydestä jäi esittämättä”. Tieteessä tapahtuu 8/2006, 57-61. (http://www.tieteessatapahtuu.fi/0806/Rolin0806.pdf)
Valkama, Elisa & Ritvala, Marjukka 2006: ”Lasten huoltoriidat käräjäoikeuksissa”. (http://www.optula.om.fi/uploads/nab0gjlfz6s.pdf)
Tapani Rytöhonka: Maammesarja
-
Tuoreinta Maammesarjassa:
49 comments
[…] Katariina Mäkinen: Miesliike nyt? […]
Tekstin pituuden takia kommenttipalstalla en voi esittää vasta-argumentteja jokaiseen havaitsemaani epäkohtaan, mutta tässä kuitenkin joitain poimintoja:
Ensinnäkään seksuaalisessa markkina-arvoteoriassa ei ole kyse mistään Henry Laasasen omasta keksinnöstä, joka selviäisi lukemalla Laasasen kirjoituksia lähdeviitteineen.
Yleisradiolla on muuten pitkä historia hyvin miesvastaisten ohjelmien esittämisestä ja naisten palkkaamisesta osassa näistä tapauksista varsin kyseenalaisin meriitein. Esimerkiksi Päivi Istalan ohjelmat, Anne Moilasen Tulta munille! -ohjelma ja Akuliina Saarikosken (meriittinä ilmeisesti miesvastaisuuden lisäksi lähinnä se, että isä on YLEn toimittaja) Bensaa liekkeihin!. Anne Moilanenhan eministisen Tulva-lehden päätoimittajana toimiessaan julkaisi myös Tulta munille! -otsikalla jutun, jossa nainen osoittelee aseella ja siinä uhataan väkivallalla miesasialiikettä ja esitetään nimeltä mm. Henry Laasanen, koska mainitsemasi miesasialiikkeen ”kuoliaaksi vaikeneminen ei ole toiminut”.
Mitä tulee miesten asemaan liittyviin ongelmiin nyky-Suomessa, niin siihen ei pitäisi kovin keskeisesti liittyä globaalin kontekstin – eli muinaisen historian tai sen, että jossain muualla maailmassa naisia kohdellaan huonosti. Eikä miesten sortamista monissa asioissa Suomessa voida perustella sillä, että jossain muualla naisia sorretaan.
Sukupuolittuneesta väkivallasta puhumiseen on yleisesti huonosti määritelty termi, mutta sen käytöstä on huomattavissa se, että kyseessä tuntuu usein olevan jokin feministinen keino vähätellä miesten kokemaa väkivaltaa ja naisten tekemää väkivaltaa. Heteroseksuaalisten miesuhrien lisäksi sen käyttäminen heikentää esimerkiksi lesbo- ja homoparisuhteessa parisuhdeväkivaltaa kokeneiden näkyvyyttä ongelmista puhuttaessa. Hyvä esimerkki tästä miesten kokeman väkivallan vähättelystä on omakin kirjoituksesi, jossa pidät yllättävänä sitä, että väkivalta on määritelty miehiä koskevaksi ongelmaksi, vaikka väkivallan uhreista valtaosa on miehiä ja törkeän parisuhdeväkivallan uhreistakin on miehiä noin 40 prosenttia.
Osa tyttöjen ympärileikkausmuodoista on itse asiassa lievempiä kuin poikien ympärileikkaukset. Ja anatomisesti pelkän klitorista peittävän ihopoimun poistaminen vastaa poikien ympärileikkausta. Vaikka yleisimmät tyttöjen ympärileikkausmuodot ovatkin toki haitallisempia kuin yleisimmät poikien ympärileikkausmuodot, on pohjimmiltaan kyse samasta perusarvosta – eli lapsen oikeudesta sukupuolielintensä koskemattomuuteen. Oikeuden siihen, ettei sukupuolielimiä silvota ilman omaa suostumusta, tulee koskea tietenkin kumpaakin sukupuolta.
Mitä tulee sihen, että: ”yhteiskunnallista keskustelua on historiallisesti tarkasteltuna jo pitkään määrittänyt ajattelu, jonka mukaan asiat eivät määrity ongelmiksi, mikäli ne eivät koske miehiä”, niin tämä ei kyllä pidä millään tavalla paikkaansa. Monesta yksinomaan tai lähes yksinomaan naisia koskevasta ongelmasta puhutaan julkisuudessa paljon ja näiden eteen myös tehdään paljon yhteiskunnallisia panostuksia. Sen sijaan monia enimmäkseen miehiä koskeviin ongelmiin ei ole ainakaan merkittävissä määrin suostuttu puuttumaan, kuten asunnottomuus, syrjäytyminen, miesten terveysongelmat vain miehiä koskeva asevelvollisuus, hokemat siitä että naista ei saa lyödä (mikä implisiittisesti pitää miehen lyömistä hyväksyttävämpänä) jne.
Turvakodeista ainakin Espoon turvakoti on tiettävästi edelleen vain naisia asiakkaikseen hyväksymä feministinen turvakoti, lieneeköhän edes ainoa näin toimiva. Ruotsissahan tämä feministinen turvakotiajattelu on mennyt niin pitkälle, että edes tietyn ikärajan ylittänyt teinipoika ei voi tulla äitinsä mukana turvakotiin.
Naistutkimuslistallahan erään miesasiamiehethän pyrkivät nimenomaan rationaaliseen vuoropuheluun feministien kanssa, mutta feministit eivät pääsääntöisesti pystyneet vastaamaan asia-argumenteilla, vaan erilaisilla epäasiallisuuksilla. Tätä taustaa vasten on outoa kutsua tätä miesmeluksi, vaikka epäasiallisia puheenvuoroja käyttivät lähinnä vain naiset. Samoin esimerkiksi eduskunnan miesverkosto on valmis ottamaan miesten ongelmista kiinnostuneita naisjäseniä, kun taas erittäin suuri osa naisaktivismista kiellettyä. Naisasialiitto unionin tiloihin ei edes pääsääntöisesti saa miehet mennä, mikä on osoittautunut ongelmaksi, kun Yliopiston naistutkimuksen joitain tilaisuuksia on järjstetty siellä, mutta feminismiin myönteisestikin suhtautuvilta miehiltäkin on sukupuolisyrjivästi evätty pääsy opiskelutilaisuuteen.
Mitä tulee suomalaisten miehen etuoikeuksista puhumiseen, niin kummasti feministeiltä unohtuu se, että tosiasiassa myös suomalainen nainen on monilla alueilla etuoikeutettu suomalaiseen miehen nähden. Esimerkiksi asevelvollisuus ei koske naisia, naisten terveydenhuoltoon ja muihin ongelmiin satsataan enemmän, vaikka naiset elävät vuosikausia miehiä pidempään. Ja tämän naisten pidemmän eliniän takia myös miesten eläkkeitä leikataan entistä pienemmäksi ja tarjotaan taas lisää ansiotonta etua naisten hyväksi.
Ja toisin kuin väität, ei miesasialiikkeestä suuri osa suhtaudu mitenkään torjuvasti kaikkiin yhteiskunnallisiin muutoksiin, vaan suorastaan ajaa niitä, vaikka muu yhteiskunta, feministit mukana, niitä vastustavatkin. Esimerkkejä tällaisista asioista on asevelvollisuuden ulottamininen myös naisia koskevaksi, kohdunvuokrauksen salliminen ja miehen oikeus kieltäytyä isyydestä ei-toivotussa raskaudessa, aivan niin kuin käytännössä on jo nykyään naisilla.
Hyvä ”miesten sortoon kyllästynyt”,
kiitos kommentistasi.
Olen tietoinen että markkina-arvoteoria ei ole Laasasen omaa keksintöä, mutta hän tietääkseni ainoana suomalaisessa akatemiassa 2000-luvulla sekä hyödyntänyt että kehittänyt eteenpäin markkina-arvoteoriaa sukupuolentutkimuksen kontekstissa. Siksi en pidä erityisen virheellisenä yhdistää teoriaa yllä mainittuun nimeen.
Moilasen ja kumppaneiden toimista olen eri mieltä. Luin Tulvan jutun ja vaikka kansikuvassa humoristisesti hyödynnettiin ”tulta munille” -ilmaisua ei itse jutussa uhkailtu miesaktivisteja väkivallalla. Moilasen toimista tehtiin ymmärtääkseni myös kantelu, joka ei johtanut kummempiin oikeustoimiin, koska aihetta niihin ei ollut.
Koska ajattelet että Suomen ulkopuolisella maailmalla tai suomalaisella historialla ei ole merkitystä on varmasti myös vaikea hyväksyä seuraavaa argumenttia, joka nojaa yksittäisen tilanteen sijaan laajemman kontekstin ymmärtämiseen. Yritän kuitenkin: alisteisessa asemassa oleviin kohdistuva julkinen viha on lähtökohtaisesti ongelmallisempi asia kuin valtaapitävien ivaaminen, sillä myös seuraukset ovat erilaisia. Tästäkään syystä en pidä Moilasen huumoria tai tekstejä erityisen vaarallisina.
En jutussa väittänyt etteikö väkivalta olisi ongelma joka koskettaisi miehiä. Väitän, että se koskettaa yhtä lailla naisia, koska myös naiset sekä kohtaavat että tekevät väkivaltaa. Lisäksi miehet ja naiset eivät ole toisistaan erillään eläviä heimoja, vaan useimmiten se joka koskettaa toista sukupuolta koskettaa jollakin tavalla myös toista. Feministit eivät ole kieltäneet etteikö nainen voisi olla väkivaltainen – päinvastoin, esimerkiksi Emmi Lattu tutkii naisten tekemää väkivaltaa ja tutkimus sijoittuu feministisesti orientoituneen naistutkimuksen alle.
Ympärileikkauksista ajattelemme eri tavalla. Uskon että kyse on laajemmasta ongelmasta kuin pelkästä lapsen oikeudesta koskemattomuuteen.
Miehiä koskevista ongelmista esimerkiksi asunnottomuus ja syrjäytyminen ovat pitkään olleet otsikoissa ja niihin toivottavasti myös puututaan. En kuitenkaan usko että nämä asiat jäisivät ratkaisematta siksi että ne koskevat miehiä, vaan siksi että ne koskevat köyhiä ja muuten yhteiskunnasta syrjäytettyjä ihmisiä.
Tietoni turvakodeista ovat peräisin pääasiassa jutussa mainitulta nettisivulta, josta ne voi kuka tahansa muukin tarkistaa. Feminismiä ei mainittu.
Kysymykseen siitä mitä naistutkimuslistalla on puhuttu on kenties turha mennä, sillä väitteitä ei voi todistaa jos listakeskusteluja ei ole (kokonaisuudessaan) tallessa. Minulla on muistikuvia esimerkiksi erittäin pitkistä naisten väkivaltaisuutta ja väkivaltatilastoja ruotineista, itseään toistavista viesteistä sekä lukuisista erään miestutkijan tuoretta kirjaa markkinoineista viesteistä, jotka koin epäasiallisina.
Separatistinen politiikka on minusta joskus tarpeen, mutta tässä ei ole mahdollisuutta mennä tarkemmin sen perusteluihin. Joka tapauksessa on tärkeää tiedostaa että miehiltä ei kielletä pääsyä siksi että mieheys olisi jotakin lähtökohtaisesti väärää tai miehet lähtökohtaisesti pahoja, vaan koska kyseessä on laajempi poliittinen ja teoreettinen ajatus esimerkiksi siitä millaista keskustelu- tai kohtaamistilaa yhteiskunnasta puuttuu.
Etuoikeuksia on monenlaisia, ja tottakai naisilla on etuoikeuksia – kysymys onkin siitä millaisia etuoikeudet ovat, mikä on niiden historia ja mikä on naisten ja miesten paikka yhteiskunnassa. Silloin ei voida puhua yksittäisistä oikeuksista vaan on pakko kyetä keskustelemaan myös yleisellä tasolla.
Itse tarkoitan muutoksella yhteiskunnan juuriin menevää radikaalia muutosta, en yksittäisiä lakimuutoksia koskien esimerkiksi kohdunvuokrausta. Useissa miesaktivismiin lukeutuvissa teksteissä haikaillaan paluuta menneeseen tai surraan sitä, että yhteiskunta on muuttunut väärään suuntaan.
Yst. terv. Katariina
Teemu Hiilisen mukaan hänen kantojaan on tässä kirjoituksessa vääristelty tarkoitushakuisesti mm. puoluekokoukseen liittyen. Täällä tarkempi kuvaus tästä asiasta:
http://hiilinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/51270-olen-tuhoisa-miesliikkeen-kannattaja
Naistutkimuslistan keskusteluista on muuten käsittääkseni olemassa kattava arkisto, jonka ainakin vähän aikaa sitten pystyi palasissa hakemaan itsekin. Ja monet lukijat ovat myös tallentaneet itsekin useamman vuoden ajalta viestit.
Et vain ymmärrä. Siitä on kyse.
Et ole itse ollut miesvaltaisella alalla töissä, et ole tehnyt duunarintöitä lattiatasolla etkä osaa ajatella kuten mies ajattelee etkä tunne heidän ajatusmaailmaansa. Siitä vain on kyse.
Olet nuori, eikä sinulla ole vielä elämänkokemusta. Haluat vain muutosta – myyttiseen tulevaisuuteen, jossa kaikki tulee olemaan paremmin. Ruukinmatruunalla on elämänkokemusta ja hän osaa jo sanoa, että on asioita jotka toimivat ja on asioita jotka eivät toimi. Pelkkä muutos vain muutoksen vuoksi ei ole ikinä hyvä asia – sillä saadaan aikaan helvetinmoinen kaaos ja kärsimystä kaikille, ja lopputulos on sellainen soppa, josta vähin äänin tehdään rollback eli paluu entiseen.
Ja juuri tästä on kyse.
Feminismi on yksinkertaisesti mennyt liian pitkälle ja saanut aikaan helvetinmoisen sopan, josta lopputuloksena on yleinen pahoinvointi ja katastrofi. Ja nyt ollaan vähin äänin palaamassa entiseen, joka toimi – jonsei paremmin niin ainakin vähemmän huonommin.
Kaikki vaikuttaa kaikkeen, ja yhden yksittäisen asian muuttaminen suuntaan X vaikuttaa muiden asioiden muuttumista suuntiin W, Y ja Z. Nämä muutokset pääasiallisesti ovat täysin hallitsemattomia – eikä muutoksen suunnitttelijalla tai toteuttajalla ole yleensä mitään hajua siitä, miten asian X muuttaminen vaikuttaa asioihin Alfa, Bravo ja Charlie.
Insinööri ja luonnontieteiden alojen ihminen kysyy aivan ensimmäisenä, kun hänelle esitetään jokin uusi ja loistava idea, että ”toimiiko se?”. Ei sitä, miten hieno, upea tai vallankumouksellinen se on. Olennaista on, että a) se toimii ja b) se tuottaa parempia tuloksia kuin olemassaoleva. Sitä sanotaan evoluutioksi. Pelkkä muutos muutoksen vuoksi – revoluutio – on todella tuhoisaa, ja johtaa nopeasti kaaokseen ja sitämyötä konkurssiin. Elinkelpoisemmat ja tehokkaammat tekijät syrjäyttävät nopeasti ihqmmat ja vallankumouksellisemmat tekijät. Sitä sanotaan kulttuurievoluutioksi. Älä koske toimivaan systeemiin. Se on insinöörin elämänohje numero yksi. Älä tee kokeita tuotantojärjestelmässä, vaan testiympäristössä. Se on insinöörin elämänohje numero kaksi. Implementoi muutokset vasta kun olet vakuuttunut niiden toiminnasta – ja tee selkeä rollback plan jos hommat pissivät. Se on insinöörin elämänohje numero kolme. Ihan sukupuolesta riippumatta.
Ympärileikkaus on sukuelinten silvontaa, olipa kohteena sitten tyttö tai poika – ja ne ovat aivan yhtä lailla tuomittavia. Kyseessä on pohjimmiltaan sama toimenpide, esinahan (klitoriksen hupun) poistaminen. FGM on sitten vielä asia erikseen. Mitä poikien ympärileikkaukseen tulee, niin arvaapa huviksesi, mistä ne juutalaisvitsit oikein tulevat? Miksi luulet, että niin moni juutalaisäiti on rukoillut synnytystuskissaan ”Rakas J-la, anna sen olla tyttö!”
Sitten kun sinulla itselläsi on poikalapsi (ellet ole abortoinut häntä sitä ennen) ymmärrät todella, että mitä feminismi on saanut aikaan ja miksi pojat voivat todella pahoin. Kyse on siitä, että millaisen maailman jätämme pojillemme. Vai eivätkö he olekaan ihmisiä lainkaan?
Kyllä, moni asia oli menneessä paremmin ja yhteiskunta todellakin on muuttunut väärään suuntaan. Ei pelkästään miesten, vaan myös naisten kannalta. Jos nainen haluaa olla mies, niin silloin kannattaa hakeutua transseksuaalitutkimuksiin eikä yrittää muuttaa yhteiskuntaa niin, että naisista tulee miehiä.
Feminismin tilaa kuvaa hyvin se, että täälläkin ideologian edustaja puolustaa Tulvan väkivaltauhkailuja. Minkälainen lynkkausmieliala olisi syntynyt, jos vastaava väkivaltafantasia olisi kohdennettu kehenkään muuhun, naisista tai feministeistä nyt puhumattakaan. Tai jos miestoimittaja olisi kertonut YLE:n ohjelmassa miksi naisia saa ja pitää vihata, kuten Kirsi Virtanen kertoi äskettäin puolen tunnin ajan miehistä. Olisiko mennyt läpi harmittomana hupina?
Itse artikkelin lukeminen täällä jäi kesken, kun kirjoittaja esitteli olkiakkansa. Antifeministit eivät kuulema ymmärrä, että a) feministit eivät aja naisten asiaa, b) eivät pidä naista miestä parempana, c) eivät kiellä sukupuolen “todellista olemassaoloa”.
Todellisuudessa tasa-arvo on usein nollasummapeliä ja a) feministit ajavat silloin lähes poikkeuksetta naisten etua. Esimerkkejä on niin pilvin pimein, että en loukkaa lukijan älyä ryhtymällä luettelemaan niitä.
Samaten on lukemattomia esimerkkejä siitä, kuinka b) feministit nimenomaisesti pitävät naista parempana kuin miestä. Jos näin ei olisi, miten vaikkapa Sofi Oksanen olisi voinut pitää luontevana valehdella, että tyypillinen suomalaismies ei kykene ilmaisemaan itseään ja siksi hakkaa vaimoaan ja lapsiaan? Miksi niin moni olisi kehdannut ylistää möläytystä? Miesten väkivaltaisuuteen liittyvät itsepintaiset feministivalheet ovat miesvihamielisiä samassa mielessä kuin rasistein valheet vaikkapa ”nekruista”. Jos mies olisi yhtä hyvä kuin nainen, tällaista demonisointiin ei pystyttäisi.
Feminismi myös usein c) väheksyy biologisen sukupuolen merkitystä, kuten kirjoittaja teki laittamalla kirjoittamalla “todellista olemassaoloa” lainausmerkkeihin. Olen itse osallistunut naistutkimukselliseen yleisötilaisuuteen, jossa evoluutiopsykologiasta puhuttiin julkilausutusti mm. pimeyden voimana.
No, on totta, että miehiä pitää demonisoida, naisten etua ajaa ja kieltää ihmisluonnon muuttumattomuus mahdollisimman pitkälle, jos naiset ovat selvästi huono-osaisempia kuin miehet ja syynä on feminististen teorioiden kuvaamat ilmiöt, lähinnä patriarkaatti. Jos kuitenkin osoittautuisi, että näin ei ole, feminismi näyttäytyisikin lähes rasistisena, tosiasiat kieltävänä poliittisena ideologiana.
Ja kuinka ollakaan, suomalaisnaiset todella ovat keskeisillä elämänlaatuindikaattoreilla miehiä hyväosaisempia ja siten myös onnellisempia ja ”voimaantuneimpia”. Samaan aikaan miesten keskimääräinen huono-osaisuus lisääntyy trendinomaisesti ja milteipä katastrofaalisesti. Tästä ei monikaan ole edes kuullut, koska se sotii vallanpitäjien diskurssia vastaan. Siis sitä jossa naisia sorretaan ja miehet ovat kelvottomia.
Siinä yksi todellinen syys antifeminismille. Kerron kyllä muitakin, jo kiinnostaa.
Tarkennus:
Teemu Hiilinen on blogissaan aiheellisesti huomauttanut, että ei puoluekokouksessa ehdottanut että puhuttaisiin lasten ympärileikkauksista vaan että puhuttaisiin myös poikien ympärileikkauksista. Tekstissäni on siis tältä osin virhe. Puoluekokouksessa Hiilisen ehdotus kuitenkin keskustelun jälkeen johti siihen, että lopulliseksi muotoiluksi jäi lasten sukuelinten silpominen, ja siten siis ongelman sukupuolittuneisuus katosi asialistalta.
Virheellinen käsitykseni perustui Hiilisen omaan blogiin, johon on linkki viitteessä 9. Blogimerkinnässä Hiilinen kirjoittaa:
”Itse pidin muutaman puheenvuoron kokouksen aikana. Ensimmäisessä puheenvuorossa otin kriittisesti kantaa vasemmistonaisten, valtikan, tekemään aloitteeseen naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämiseksi. Tärkeä tavoite, mutta ehdotukseni tehdä aloitteesta sukupuolineutraali hyväksyttiin. Eli tavoitellaan lyömätöntä linjaa koko perheeseen. Hyvä juttu!
Ympärileikkausasia nousi myös esiin poliittisessa ohjelmassa. Poliittisessa ohjelmassa oli otettu kantaa tyttöjen sukupuolielinten silpomiseen, eli ympärileikkaukseen. Tämä saatiin muutettua muotoon lasten sukupuolielinten silpominen ilman sukupuolirajoitetta. Äärimmäisen tärkeä asia, näin Vasemmistoliitto ajoi todellista tasa-arvoa. Toivottavasti myös muut puolueet, kuten vihreät lähtevät ajamaan todellista tasa-arvoa, eikä aja vain naisasiaa kieltämällä naisten ympärileikkauksen. Poikien ympärileikkausta ei haluta rajoittaa lääketieteellisissä syissä, mikä on ymmärrettävää.”
Täsmennettäköön vielä, että tässä kirjoituksessa en ota kantaa sen enempää tyttöjen kuin poikienkaan ympärileikkauksiin vaan tuon esiin, minkälaisia ongelmia liittyy siihen että sukupuolittuneista ongelmista keskustellaan näennäisen sukupuolineutraalisti.
Kirjoitin vastineen artikkelille, joka löytyy blogistani:
http://horsmalahti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/51286-miesliike-nyt
Moni luulee feminismiä kommunismiksi siksi, että marxilaisfeministit ovat Suomen äänekkäimpiä feministejä, eivätkä muut feministit yleensä rohkene kunnolla kritisoida heidän tunkkaista ajatteluaan ja yritystään kaapata naisasia sosialismin keppihevoseksi.
Vasemmistoliiton ehkä tunnetuin feministi Anna Kontula ei ole marxilaisfeministi vaan pikemminkin liberaalifeministi, vaikka talouspoliittisessa ajattelussaan onkin erittäin vasemmalla.
Suomessa on epäkohtia, joista kärsivät lähinnä miehet, ja epäkohtia, joista kärsivät lähinnä naiset. Sekä maskulismi että feminismi ovat tarpeen.
Valitettavasti osalla maskulisteista tuntuu olevan naisvihaa ja osalla feministeistä miesvihaa, kun ideaalisesti kumpikin kannattaisi myös toisten agendaa.
Se, että historiassa naisia on sorrettu paljon enemmän kuin miehiä, ei ole nykymiesten vika. Jotkut nykynaiset ja nykymiehet ovat silti naisten ja miesten sortoon enemmän syyllisiä kuin muut.
Ketään nykymiestä ei kuitenkaan pidä sortaa siksi, että joku muu mies on joskus sortanut naista. Historiallisuuden merkitys on vain siinä, että se auttaa meitä ymmärtämään nykyhetkeä ja sen ongelmia. Historiallisuutta ei saa käyttää siirtämään syyllisyyttä syyttömiin.
”yhteiskunnallista keskustelua on historiallisesti tarkasteltuna jo pitkään määrittänyt ajattelu, jonka mukaan asiat eivät määrity ongelmiksi, mikäli ne eivät koske miehiä.”
Tämä on niin outo väite, että väkisin tulee mieleen ihmetellä, minkälaisessa ympäristössä se voi syntyä ja elää. Kuplassa?
Katsotaanpa minkälaisia naisten ongelmia putkahtaa päästä:
-naisten osallistumista sotiin tai muihin vaarallisiin ja ikävän raskaisiin puuhiin on pidetty ongelmana ikiaikoja
-naisiin kohdistuva työsuojelu 1700- ja 1800-luvuilla
-naisten äänioikeudettomuuden korostaminen aikana, jolloin kansasta valtaosa oli vailla äänioikeutta
-naisten opiskeluoikeuden rajoitukset ja muu syrjintä
-aborttioikeus
-lastensurmat
-YH-äitien tilanne
-mahdollisuus valita työn ja kodin välillä
-naisten kohtaama väkivalta
-seksuaalinen häirintä
-naisten palkat tai ansiot
-urakehitys, hallituspaikat yms.
-seksi, seksuaalisuus
Voisin jatkaa, mutta kyllähän kaikki osaavat lisäillä kohtia listaan ilman apuani (paitsi ehkä kuplassa eläneet). Pistänkin sen sijaan muutaman miehiä koskevan ongelman, jotka eivät ole nousseet kunnolla politiikan asialistalle:
-terveys (keksi-ikä)
-mielenterveys (itsemurhat)
-koulumenestys
-seksin ja seksuaalisen vallan puute
Sitten vielä pari sellaista, jotka eivät ole nousseet asialistalle nimenomaan sukupuolittuneina ongelmina vaikka kenties olisivat voineet:
-miehiin kohdistuva väkivalta
-syrjäytyminen
Näitäkin listoja voisi jatkaa, mutta antaa olla.
Artikkelissa väitetään, että miesten olisi tapana syyttää tällaisista asioista feministien salaliittoa tai että naiset, estävät miesten ongelmien nousun yleiseen tietoisuuteen. Ehkä joku noinkin ajattelee. Luulenpa, että kyseessä on kuitenkin enempi väärinkäsitys jos ei peräti pahantahtoinen väärinkäsitys. Tosiasiahan on, että politiikan huipulla toimii myös paljon miehiä, joita kyseiset ongelmat eivät kiinnosta.
Miksi? Syvistä virtauksista, jos haluaa puhua, syyksi voi syyttää miesten keskinäistä kilpailua. Eliitin miehiä ei useinkaan kiinnosta huono-osaisempien ongelmat. Maailmahan ei ensisijaisesti jakaudu naisiin ja miehiin vaan eliittiin ja proleihin, ainakin globaalisti ja historiallisesti. Luusereiden ongelmien avulla ei myöskään luoda poliittista pääomaa toisin kuin naisten ongelmien avulla. Mies uhrina ei oikein toimi vaan pikemmin herättää vastenmielisyyttä, kun taas nainen uhrina herättää ilmeisen vaistomaista halua auttaa ja suojella ainakin niin paljon, että sillä kannattaa tehdä politiikkaa.
”Käsitys feminismin vanhanaikaisuudesta ja tarpeettomuudesta on linjassa oikeistolaisen uusliberalistisen politiikan kanssa. Sen ideologinen perusta on yksilöllisyyden ja vapaan valinnan korostamisessa, jolloin sukupuolesta tulee pelkkä rooli – jotakin, jonka voi valita ja jota voi hyödyntää omien kykyjensä ja tarpeidensa mukaan. Kysymykset yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta, etuoikeuksista ja eturistiriidoista sivuutetaan: on vain yksilöitä ja yksilöistä muodostuvia ryhmiä, joilla eri tilanteissa on erilainen asema.”
Liberalismi (en puutu ”uusliberalismiin”, joka on käsitteenä epäselvä ja kapeampi) tekee feminismin turhaksi, koska liberalismin peruskivenä on käsitys kaikkien ihmisten tasa-arvoisuudesta; että kullakin on yhtäläinen oikeus vapauteen, oli kyseessä sitten mies tai nainen, homo tai hetero. Liberalismiin kuuluva individualismi ja pluralismi mahdollistavat sen, ettei ihmistä tarkastella ensisijaisesti jonkin ryhmän (esim. sukupuolen) jäsenenä, vaan ihminen saa olla yksilö haluamallaan tavalla (kunhan siitä ei aiheudu liikaa haittaa muille). Naisilla(kin) tulee olla vapaus päättää omasta elämästään, eikä feministi tai sovinisti voi määrätä millainen hänen tulisi olla. Yhteiskunnan tulee järjestyä niin, että kaikilla on yhtäläinen mahdollisuus toteuttaa itseään vapaasti.
Jälkimmäinen virkkeistäsi on omituinen olkiukko, sillä liberalismi on liittynyt historiallisesti merkittäviin ”edistyksellisiin” uudistuksiin, joilla valtaapitävien etuoikeuksia sekä konservatiivien ahdasmielisyyttä on nujerrettu. Liberalisti ei todellakaan ole välinpitämätön yhteiskunnan takapajuisuudelle.
Tähän kirjoitukseen on tullut toistakymmentä kommenttia, joista osa on jo julkaistu eri blogien kommenttiosastoilla.
Yllä on muutamia monista toisiaan muistuttavista kommenteista. Kaikkia ei ole syytä päästää moderoinnin läpi, ja koska samat väitteet ja kysymykset toistuvat monissa kommenteissa sekä täällä että blogikeskusteluissa vastaan tässä joihinkin. Kysymyksiin vaikenemisesta ja dialogista löytyy ehkä joitakin vastauksia täältä: http://harritirronen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/51426-maskulistien-ja-feministien-keskustelu-kaytannontasolla
Laasasen kritiikkiin olen vastannut hänen bloginsa kommenttiosastolla ja Hiilisen blogista löytyy lisää keskustelua koskien yllä mainittua asiavirhettä.
Liberalismia koskeva kommentti puhuu selkeästi eri jutuista kuin muut kommentoijat, vastaan siihen vähän myöhemmin kun olen ehtinyt koota ajatuksiani.
Aloitetaan kommentista, jossa minua kutsutaan valehtelijaksi, koska väitän että “useissa miesaktivismiin lukeutuvissa teksteissä haikaillaan paluuta menneeseen tai surraan sitä, että yhteiskunta on muuttunut väärään suuntaan.”
Kuten yllä olevasta Takkiraudan kommentista näkyy, ainakin yksi miesaktivismiin osallistuva toimija esittää että muutos ei ole aina hyvästä, että ennen oli paremmin ja yhteiskunta on todellakin muuttunut väärään suuntaan. En ole varma missä määrin ”ennen oli paremmin” mutta myös minusta yhteiskunta on monessa asiassa muuttunut väärään suuntaan. Ratkaisu ei silti ole paluu menneeseen, etenkään sukupuoleen tai naisten asemaan liittyvien kysymysten osalta. En esimerkiksi toivo että minulta vietäisiin oikeus taloudelliseen itsenäisyyteen, äänioikeus tai mahdollisuus opiskella. Kirjoituksessa kuitenkin tuon esille, että kehitys ei koskaan ole suoraviivaisen lineaarista vaan pikemmin yhdellä alueella edistytään siinä missä toisella liu’utaan taaksepäin. Siksi muutos on toisaalta välttämätön mutta ei kuitenkaan automaattisesti tie onneen. Vaikuttaakseni muutoksen suuntaan kirjoitin yllä olevan artikkelin.
Kommenteissa myös kysytään, miksi oikeiston haastaminen on keskeistä. Vastaus selvinnee mikäli kysyjä jaksaa perehtyä hieman tarkemmin verkkolehti Megafonin muihin artikkeleihin.
Yleisesti ottaen kehotan kaikkia kommentoijia lukemaan kommentoimansa artikkelin kokonaisuudessaan läpi ennen kommenttien lähettämistä.
Useissa kommenteissa esitetään, että naisilla menee Suomessa miehiä paremmin ja että miehet ovat alisteisessa asemassa. Tässä kohtaa keskustelu voi ajautua kahdelle tasolle. Toisaalta voidaan ryhtyä vertaamaan erilaisia tilastoja esimerkiksi siitä kuka kohtaa eniten väkivaltaa, kuka sairastuu masennukseen, kuka tekee itsemurhia, kuka on köyhä, kenelle maksetaan vähemmän, kuka tekee enemmän töitä, kuka tekee enemmän kotitöitä, kuka joutuu armeijaan, kenen on vaikeampi saada työpaikkaa, kuka kohtaa seksuaalista ahdistelua jne. Näistä asioista on syytä keskustella, ja on syytä tuoda esiin että naisia ja miehiä koskevat ongelmat ovat monesti melko erilaisia (kuten ympärileikkauksen yhteydessä mainitsin). Lopullista totuutta tämänkaltaisten empiiristen todisteiden avulla on kuitenkin melko vaikea saavuttaa, etenkin jos on perehtynyt tilastoihin liittyviin ongelmiin. On mahdotonta sanoa, mitkä ovat ne tilastollisesti määräytyneet erot joiden perusteella ”lopullinen totuus” siitä kuka on alistettu löytyisi. Kärjistettynä esimerkkinä voi ajatella esimerkiksi sitä, että kenties pörssiyritysten hallitusten jäsenillä on työttömiä enemmän päänsärkyä ja niskavaivoja, mutta tämänkaltainen ero ei vielä kerro mitään siitä mitkä näiden ryhmien asemat yhteiskunnassa ovat. Siihen vaaditaan laajempaa ja sekä teoreettisesti että empiirisesti perusteltua yhteiskunnallista analyysia.
Toisaalta voidaan ottaa toisenlainen näkökulma ja tarkastella asiaa sukupuolijärjestelmän kautta. Silloin käy ilmi, että sekä naiset että miehet – ja vieläpä he jotka eivät kaksijakoiseen järjestelmään mahdu – ovat yhtälailla osa järjestelmää, joka ei viime kädessä ole kenellekään hyväksi vaan pusertaa kaikki ihmiset ahtaalle. Ja samalla voidaan huomata, että sukupuolijärjestelmä on hierarkkinen eli asettaa naiset ja miehet erilaisille paikoille yhteiskunnassa siten, että nainen määrittyy miestä alemmaksi. Sukupuolijärjestelmän (tai -järjestyksen) teoriaa ja empiiristä tutkimusta yhdisteleviä tieteellisiä kontribuutioita on saatavilla niille joita tämä näkökulma oikeasti kiinnostaa. Keskeistä on, että sukupuoli ymmärretään paitsi yksilöitä määrittävänä attribuuttina myös yhteiskunnallisena suhteena.
Feministisestä näkökulmasta ajattelen, että on sekä taisteltava koko sukupuolijärjestelmän purkamiseksi, jolloin kaikki ihmiset hyötyvät, että tässä ja nyt taisteltava myös sen puolesta että vähempiarvoisiksi määrittyneillä olisi mahdollisimman tasaveroinen paikka yhteiskunnallisina toimijoina ja kanssaihmisinä. Tämä tarkoittaa, että esimerkiksi minun kirjoitustani ei väheksyttäisi sen perusteella että olen nuori nainen vaan keskityttäisiin asiasisältöön.
Artikkelini kommentoijat eivät voi tietää onko minulla lapsia tai seurustelenko, enkä ymmärrä miksi näistä asioista pitäisi keskustella tämän tekstin yhteydessä.
Historiallinen näkökulma ei tarkoita että mielestäni nykymiehiä pitäisi sortaa siksi että menneisyydessä miehet ovat sortaneet naisia.
Se, että feministit vaikenisivat väkivallasta, ei mielestäni ole hyvä ratkaisu. Ei myöskään se, että väkivaltaa yritettäisiin ymmärtää ottamatta huomioon sukupuolta. Naisten ja miesten väkivaltaisuudessa on eroja, maskuliinisuus on merkittävällä tavalla kytköksissä väkivaltaan, miehen voi olla väkivallan uhrina naista vaikeampi hakea apua, miesten ja naisten fyysiset voimat ja tottumus voimankäyttöön voivat olla melko erilaisia, aggressiivisuus on usein yhteydessä alkoholin käyttöön joka sekin on sukupuolittunut kysymys jne. Muun muassa näistä syistä kannattaa puhua sukupuolesta ja väkivallasta. Samalla pitää toki myös huomioida, että sukupuoli yksinään ei ole mikään kaikkea tyhjentävästi selittävä tekijä vaan kytköksissä moniin muihin eroihin – esimerkiksi ikään.
Kommenteissa – sekä täällä että blogosfäärissä – on myös esitetty, että esimerkiksi vihaan miehiä ja puolustan poikalasten sukuelinten silpomista. Tämänkaltaiset heitot kuvaavat nimenomaan sitä keskustelukulttuuria jota artikkelissa kritisoin, enkä alennu vastaamaan niihin.
Kiitos palautteesta, ja erityinen kiitos niille jotka Facebookissa tai muualla ovat aidosti halunneet keskustella asioista ja/tai suhtautuneet rohkaisevasti tekstiini.
Ymmärrän, että et aitoon femnistityylin julkaise kommentteja etkä vastaa kunnolla kritiikkiin, koska olet niin monessa asiassa yksiselitteisesti väärässä ja moraalisestikin hyvin hataralla pohjalla. Keskustele nyt siinä!
Minun kohdallani olet kuitenkin saavuttanut sen, että en koskaan enää kommentoi feministien kirjoituksia. Ajan hukkaa, sensuuri kuitenkin iskee.
Onnea totalitarismillesi … tai ei sentään. Kiitos kuitenkin siitä, että autat ymmärtämään, miksi feministit toimivat vain omassa verotuloilla ylläpidetyssä kuplassaan.
Saas kattoa riittääkö rahat jatkossa niin, että sinulle löydy oma suojatyöpaikka vaikkapa miesten demonisointiosastolla. Toivon ihan itsesi takia, että ei. Ei vihasta nimittäin ole elämänsisällöksi.
[…] Tässä Megafonin erittäin hyvä ja laaja-alainen, varsin teoreettinenkin, pohdinta miesliikkeen nimen käyttämisestä, sen todellisista päämääristä ja vaikutuksista todelliseen tasa-arvotaisteluun, joka tunnetaan myös nimellä feminismi. Minä haluaisin nähdä oikeaa miesasiaa, jotta nämä pojat kasvaisivat miehiksi, joiden ei tarvitse polkea pienempiensä oikeuksia tunteakseen olevansa tärkeitä. He ovat. Jos he oppisivat kuuntelemaan? […]
Perhanan huono juttu.
Ruukinmatruuna itse tituleeraa itseään feministiksi. Hän on myös nainen, mikä on huomionarvoisaa silloin, kun puhutaan miesliikkeestä.
Olen samaa mieltä Tomin kanssa, että olet hataralla pohjalla. Ensinnäkin ajatus siitä, että vain naiset synnyttävät lapsia on ihan yksiselitteisesti väärin.
Ruukinmatruuna ja Laasanen ovat täysin vastakkaisia mielipiteissään. Laasasen mukaan naisille miehet ovat pelkkiä seksileluja kun taas Ruukinmatruuna toteaa ”bro before ho” eli naisella ei ole mitään seksuaalista arvoa, ei ainakaan suomalaisella naisella.
Vaikka feministeillä on erilaisia näkökantoja, Ruukinmatruuna edustaa yhtä kantaa, niin tietyt äänenpainot korostuvat, se on sinunkin pakko myöntää.
Larebil kommentoi liberalismista. En kiellä etteikö liberalismi olisi liittynyt merkittäviin yhteiskunnallisiin uudistuksiin, mutta minusta liberalismin (ja erityisesti uusliberalismin) ongelma liittyy kuitenkin tuohon yksilöstä lähtevään näkökulmaan. Toteat että ”yksilöitä ei tarkastella ensisijaisesti ryhmän jäseninä” jolloin jokaisen yksilöllisyys voi toteutua. Ideaaliyhteiskunnassa näin ehkä olisikin, mutta tässä yhteiskunnassa meidän jokaisen yksilöllisyys väistämättä määrittyy erilaisten rakenteellisten ehtojen varassa. Siksi minusta ei riitä se että ajatellaan ettei sukupuolella ole väliä koska kyse on yksilöistä. Niin kauan kuin sukupuolijärjestelmä asettaa yksilöt eriarvoisille paikoille kyse on järjestelmästä ja sen purkamisesta, jota ei voida saavuttaa keskittymällä yksilöihin. Liberaali lähtökohta siis helposti sivuuttaa yhteiskunnallisen eriarvoisuuden siten että se nähdään yksilöiden välisenä, erilaiseen kyvykkyyteen perustuvana eriarvoisuutena eikä rakenteellisena ongelmana. Silloin tulee myös mahdottomaksi todella puuttua niihin yhteiskunnallisiin järjestyksiin jotka tekevät köyhistä köyhiä tai naisvaltaisista aloista aliarvostettuja.
Liberalismi tietenkin sisältää paljon muutakin kuin yksilökeskeisyyden, tässä siis selitän ainoastaan että miksi tietyt uusliberalistiset lähtökohdat miespolitiikalle ovat minusta ongelmallisia.
Koska rakenteisiin keskittyvä näkökulma on oleellinen yritän vielä selventää asiaa yksinkertaistetulla esimerkillä. Samalla tulee vastattua myös niille jotka toivovat minun “todistavan” naisten alisteisen aseman.
Tilastojen mukaan naiset tekevät kaksi kolmasosaa kaikesta maailman työstä ja tuottavat puolet ruuasta, mutta saavat vain kymmenen prosenttia palkoista. Omaisuudesta naisten hallussa on alle prosentti. (http://global.finland.fi/public/default.aspx?contentid=203861&nodeid=15782&contentlan=1&culture=fi-FI) Toisaalta kaikki omaisuus ei ole kaikkien miesten yhteisessä hallussa, vaan myös miehet jakautuvat eliittiin ja niihin jotka saavat pientä palkkaa ja omistavat vähän. Tästä huolimatta miehet ryhmänä omistavat 200 kertaa niin paljon kuin naiset. Siten siis voidaan päätellä, että miehenä oleminen on jotakin jonka ansiosta henkilöllä on suuremmat mahdollisuudet vaurastua. Siksi naisten köyhyys on sukupuolikysymys, ja naiset ovat taloudellisesti alisteisessa asemassa – sekä globaalissa mittakaavassa että myös Suomessa, jossa naisten palkkatulot ja eläkkeet ovat pienemmät kuin miesten vastaavat.
Toisaalta on olemassa miesten keskinäisiä eroja. Näitä ei määritä mieheys vaan tämänhetkinen talousjärjestelmä, jossa vauraus jakautuu epätasaisesti. Tähänhän Tomikin jo yllä viittaa. Samoin myös naisten keskinäiset erot sanelee jokin muu kuin sukupuolijärjestelmän mahti. Siten on olemassa kaksi erilaista epätasa-arvoa tuottavaa järjestelmää, joista toinen nostaa eliitin ja toinen alistaa naiset. Ratkaisuna tilanteeseen ei ole vaatia että pieneen eliittiin täytyy saada myös pieni joukko naisia, eikä ratkaisu toisaalta ole myöskään vaatia että yksittäiset miehet lopettavat yksittäisten naisten alistamisen jotta kaikille riittää vaurautta. Minusta ehdottomasti mielekkäin ratkaisu on pyrkiä purkamaan epätasa-arvoa tuottavat järjestelmät ja luomaan uudenlaisia, tasa-arvoisempia rakenteita. Se ei tapahdu ainoastaan yksilöitä voimistamalla.
Yhdessä ylläolevassa kommentissaan Tomi myös luettelee ongelmia jotka koskevat erityisesti naisia. Nämä ongelmat eivät kuitenkaan ole tulleet yhteiskunnalliseen keskusteluun “tyhjästä” vaan feministien ja naisliikkeen kamppailun tuloksena, ja esimerkiksi naisten ja miesten palkkaeroa ei vieläkään hyväksytä todelliseksi ongelmaksi. Lisäksi on melko erikoista puhua naisten äänioikeuden korostamisesta kun tiedetään, että esimerkiksi Ranskan vallankumousta on pitkään juhlittu tasa-arvon voittona vaikka silloin äänioikeuden saivat ainoastaan vapaat miehet. Vielä 2000-luvullakin historian luennoitsijani unohti mainita, keitä vallankumouksen suuri saavutus lopulta koski. Se, että naiset Suomessa saivat äänioikeuden jo yli 100 vuotta sitten, on maailmanlaajuisessa mittakaavassa suuri harvinaisuus, ja siksi sitä luultavasti toisinaan korostetaankin.
Miesten köyhyyttä, syrjäytymistä ja sairauksia koskevista ongelmista olen samaa mieltä Tomin kanssa: ne aiheet jotka eivät henkilökohtaisesti kosketa päättäjien enemmistöä jäävät helposti marginaaliin, kuten jo artikkelissani totesin.
Stacy, Ruukinmatruuna itse kirjoittaa blogissaan seuraavasti:
”Ruukinmatruuna on aina sanonut, että feminismi on white power -liikkeisiin verrattava vihaideologia, jossa vihan motiivina on sukupuoli. Vaikka ruukinmatruuna onkin valkoihoinen nainen, hän kaipaa erilaisia white power -liikkeitä yhtä vähän kuin sika joulua.”
Tästä päättelin että Ruukinmatruuna ei ole ainakaan missään yleisesti tunnustetussa mielessä feministi. Lisäksi tekstissäni myös viittaan siihen että kaikki miesliikkeen toimijat tai symppaajat eivät ole miehiä.
Se voivatko muut kuin naiset synnyttää lapsia riippuu tietysti siitä kuinka nainen määritellään. Mikäli naisen määrittää se että henkilöllä on tietyt sukuelimet ja ainakin potentiaalinen kyky lisääntyä, on vaikea perustella kuinka ei-nainen voisi synnyttää lapsia. Ja yleisesti ottaen naiset tässä yhteiskunnassa yleensä määritellään yllä kuvatulla tavalla. Se ei tietenkään tarkoita että se olisi ainoa mahdollinen tai paras määritelmä, ja tottakai kyse on myös nimenomaan sukupuolen ja siihen liittyvien määritelmien purkamisesta. Usein vain käy niin että tuleekin vahingossa pönkittäneeksi sitä mitä yritti purkaa, ja siihen sinun kritiikkisi ihan hyvin osuikin.
(Edit. tarkennuksia)
Linkki yllä mainittuun Ruukinmatruunan blogikohtaan tässä:
http://takkirauta.blogspot.com/2009/09/viha-synnyttaa-vihaa.html
Suomessa on arvioitu lähivuosina omaisuudesta pienen enemmistön olevan naisten käsissä. Tämä selittyy osaltaan sillä, että naiset tuppaavat perimään keskimäärin enemmän kuin miehet.
Ja Suomessa ainakin parisuhteessa elävillä miehillä on kokonaistyöaika (siis palkkatyöhön käytetyt tunnit laskettuna yhteen kotityöhön käytettyjen tuntien kanssa) hieman korkeampi kuin naisilla. Tätä taustaa vasten jostain kehitysmaiden naisista puhuminen on kyseenalaista Suomen tilanteesta puhuessa.
Unifemin sivuilta löytyy tietoa aiheesta:
”Naisilla ja yksinhuoltajilla on muita väestöryhmiä suurempi köyhyysriski. Suomessa se on kasvanut hälyttävällä vauhdilla 1990-luvulta lähtien. Vuonna 2006 Suomessa asuvista pitkäaikaisköyhistä suurin osa, arviolta noin 125 000, oli naisia. Yksinhuoltajista 90 prosenttia on naisia ja vuonna 2000 yksinhuoltajatalouksista noin 40 prosenttia kuului pienituloisimpaan tuloluokkaan. Köyhyyden naisistumisen lisäksi myös naisten väliset tuloerot ovat kasvaneet.”
”Stacy, Ruukinmatruuna itse kirjoittaa blogissaan seuraavasti:
“Ruukinmatruuna on aina sanonut, että feminismi on white power -liikkeisiin verrattava vihaideologia””
Ymmärrän Ruukinmatruunaa tässä, niin kuin hänen koko kirjoitustaankin. Transsukupuoliset naiset ovat olleet yksi ryhmä, jotka ovat olleet feministien hampaissa.
Kannattaa lukea tämä: http://www.questioningtransphobia.com/?tag=anti-transgender-feminism ja blogin sivureunasta vielä ”Transphobic tropes”. Ne ovat yhä ja vielä yleisiä feministien kirjoituksissa. Viime aikojen ehkä profiilikkain tapaus oli kun transfobiastaan tunnettu Julie Bindel sai Stonewall-palkinnon. Kaikkein tunnetuin feministien vihakirjoitus on Janice Raymondin teos 1980-luvulta. Vaikka voit viitata, että näin on tapahtunut kauan sitten, niin suurta ja näkyvää irtiottoa tämän ajan lausuntoihin en ole feministeiltä kuullut, pikemminkin on niin, että teorian saappain kävellään yhä transihmisten kokemusten yli. Samanlaista naisten kokemusten mitätöintiä on varmasti ollut prostituutiokysymyksessä. Naisen keho on naisen oma, paitsi jos hän käyttää sitä prostituutioon, silloin naisesta päättää toinen nainen.
Amerikassa on white power-porukoilla paikkoja, joihin muunrotuiset eivät saa tulla. Amerikassa on myös naisten musiikkitapahtuma, joka sulkee ulos transsukupuoliset naiset. Helppo kuitata tämä amerikkalaisena, mutta Tukholmassa oli baari ainakin 13 vuotta sitten, jossa tehtiin pöksytarkastuksia transsukupuolisiksi epäillyille. Riki Wilchins kutsui näitä ”toisten alapäitä ronkkiviksi paviaaneiksi”.
Tuohon kaikkeen sortoon ovat feministit syyllisiä, poislukien ehkä jotkin pienet fraktiot. Transsukupuoliset naiset ovat feministien keskuudessa edenneet ammuttavien intiaanien tasolta reservaattislummiutuneiksi intiaaneiksi, mutta loputtomasti menee vielä ennen kuin feminismi nousee tuossa piirissä edes myönteiselle puolelle. Tämä on ihan rehellistä historiaa.
”Tästä päättelin että Ruukinmatruuna ei ole ainakaan missään yleisesti tunnustetussa mielessä feministi.”
Sinulla on sellainen etuoikeutettu positio, että määrittelet noin vastoin henkilön omaa itsemäärittelyä. Minulle taas kävi niin, että kun tapasin tavanomaista järeämmän feministin (Milla Ahola, hänen bloginsa on https://sosiaalikeskus.wordpress.com/ ) lakkasin kutsumasta itseäni feministiksi. Kun on pitkään ollut sorrettuna, niin on oppinut alistuneesti luopumaan itselleen annetuista määritteistä sen sijaan että tikulla maahan piirtäisi, että valtavirta kulkee just tätä kautta, mikä tuntuu feministeiltä käyvän kovin helposti.
[…] näkemällä miehet sosiaalipoliittisena ongelmana. Kuten tutkija Katariina Mäkinen ansiokkaasti verkkolehti Megafonissa kirjoittaa, miesliikkeen toimijoissa on varmasti aitoa halua yrittää auttaa toista miestä […]
Meitsipä kirjoittikin tällaisen kommentin osittain Katariinan artikkelin innoittamana.
http://postmodernity.wordpress.com/2010/11/10/miesliike-ja-biovalta/
”Omaisuudesta naisten hallussa on alle prosentti.”
Tämä ei mitenkään voi pitää paikkansa, koska tiedetään, että:
1) länsimaissa naisilla alkaa pian olla jo enemmän omaisuutta kuin miehillä*
2) valtava enemmistö maailman kokonaisomaisuudesta on länsimaissa
Koska olet palkittu naistutkija, asettaa tällaisten ilmiselvästi hatusta vedettyjen lukuja kritiikitön levittely kyseenalaiseksi paitsi oman tieteellisen lukutaitosi, myös koko edustamasi alan uskottavuuden.
Miesliikkeen kritiikkisi ydin näyttäisi olevan siinä, että miesten tasa-arvosta puhuminen on vaarallista, koska naiset ovat edelleen se ”yhteiskunnallisessa kokonaiskuvassa” huonommassa asemassa oleva sukupuoli.
Ongelma on siinä, että et määrittele tätä yhteiskunnallista kokonaiskuvaa mitenkään. Vetoat vain epämääräisesti ”laajempaan ja sekä teoreettisesti että empiirisesti perusteltuun analyysiin”, joka tietysti tarkoittaa nykyistä feministisestä naisnäkökulmasta tehtyä naistutkimusta.
Pohjimmiltaan kyse on kuitenkin arvovalinnoista eikä mistään tieteellisestä tutkimuksesta. Esim. sinä ja muut naistutkijat korostatte usein taloudellisia seikkoja vedotessanne naisten huonompaan asemaan. Mutta entä jos raha ei minun arvomaailmassani ole niin keskeistä, vaan pidän esim. terveyttä ja ihmissuhteita paljon tärkeämpinä asioina elämässä? Enkö silloin voi – lukuisiin tilastoihin vedoten – aivan yhtä perustellusti esittää naisten olevan tässä yhteiskunnassa se etuoikeutettu sukupuoli?
*lähteitä: http://knowledge.allianz.com/en/globalissues/demographic_change/gender_diversity/women_money_us.html
http://www.timesonline.co.uk/tol/money/money_makeover/article1078993.ece
http://www.talouselama.fi/kirjat/article198096.ece
Toisaalta asunnottomista ja muista pahiten syrjäytyneistä ja köyhimmissä oloissa elävistä valtaosa on miehiä.
Miesten sortoon kyllästynyt:
Minun mielestäni on aika naurettavaa puhua miesten suuremmasta kokonaistyöajasta ja se, että miesaktivistit jatkuvasti jauhavat sitä osoittaa kyllä, ettei miehet ole se loogisempi eikä harkintakykyisempi sukupuoli. Pikemminkin miehet ovat sentimentaalisia nyyhkijöitä.
Se, että naisilla on erilaisia poissaoloja töistä, johtui se sitten sairaudesta, silpputyöstä yms. tuskin riippuu naisten omasta valinnasta. Nyt on siis ikään kuin naisen vika, että naista sorretaan työelämässä!
Ruukinmatruunalle:
” Ruukinmatruunalla on elämänkokemusta”
Minulla on sitä vuosi enemmän.
”Pelkkä muutos vain muutoksen vuoksi ei ole ikinä hyvä asia”
Sinusta kannattaa siis edelleen jatkaa paskassa istumista?
” sillä saadaan aikaan helvetinmoinen kaaos ja kärsimystä kaikille, ja lopputulos on sellainen soppa, josta vähin äänin tehdään rollback eli paluu entiseen.”
Tarkoitatko esimerkiksi uskonpuhdistusta? En ole havainnut esimerkiksi Suomen tulleen takaisin katolilaiseksi. Tarkoitatko naisten äänioikeutta? Tarkoitatko presidentin suoraa valintaa?
Väitteesi on suoraan työnhakijoille tehdyistä kysymyksistä, ”mitä olisit elämässäsi tehnyt toisin?”. Ei voi enää ottaa siirtoja takaisin. Venäjälläkään ei ole enää tsaaria. Vaikka teknologinen maailmamme tuhoutuu pian, me emme palaa enää kivikauteen. Väitteesi ovat uskomattomia!
”Feminismi on yksinkertaisesti mennyt liian pitkälle ja saanut aikaan helvetinmoisen sopan, josta lopputuloksena on yleinen pahoinvointi ja katastrofi. Ja nyt ollaan vähin äänin palaamassa entiseen, joka toimi – jonsei paremmin niin ainakin vähemmän huonommin.”
Kuten sanoin, ei ole enää paluuta menneeseen. Naisia ei voi enää kontrolloida tekemällä meistä lapsentekokoneita. Sentimentaalinen äärioikeisto nyyhkyfantasioissaan kuvittelee, että kelloa voi kääntää taaksepäin, mutta se onkin ideologia, jolla jymäytetään hölmöjä.
” Nämä muutokset pääasiallisesti ovat täysin hallitsemattomia – eikä muutoksen suunnitttelijalla tai toteuttajalla ole yleensä mitään hajua siitä, miten asian X muuttaminen vaikuttaa asioihin Alfa, Bravo ja Charlie.”
Onneksi näin, sillä ihminen, joka yleensä kuvittelee hallitsevansa muutoksen seuraamukset on diktaattori. Olen tullut siihen päätelmään, että alkujaan oli jumala, joka oli hyvä, mutta koska hän tajusi, ettei voi koskaan tietää tekojensa seuraamuksia koko elämänsä (ikuinen) aikavälillä, hän ei tehnyt mitään, paitsi demiurgin, koska hän ajatteli, että myös toisenlaiselle mielipiteelle pitäisi olla tilaa. Demiurgi tekikin sitten kaikenlaista, kuten tunnetun maailmankaikkeuden. Sitten oli Aatami ja Eeva, jotka tietoisesti valitsivat kuoleman, sillä he eivät pystyneet hallitsemaan koko elämää niin että olisivat olleet hyviä loppuun asti ja elämä olisi ollut mielekästä. Pyhimykset kuolevat nuorena.
Sinun vastineesi tälle on, että ei tehdä mitään, ei yritetä mitään, koska kuitenkin aina menee väärin, mutta samalla haaskaat oman elämäsi ja muiden elämät, sen ainokaisen mikä meillä varmasti on.
” Pelkkä muutos muutoksen vuoksi – revoluutio – on todella tuhoisaa, ja johtaa nopeasti kaaokseen ja sitämyötä konkurssiin.”
Niin kuin esimerkiksi uskonpuhdistus? Katolilainen usko oli toiminut vuosisadat ja toimii yhä. Protestantit sen sijaan saivat naisille ihmisoikeudet ja oikeuden olla lisääntymättä ja hankkia abortin halutessaan. Nyt katolilaiset edelleen tuottavat lapsia moppaamaan meidän kerrostalojemme käytäviä tai jakamaan mainoksia.
”Elinkelpoisemmat ja tehokkaammat tekijät syrjäyttävät nopeasti ihqmmat ja vallankumouksellisemmat tekijät. Sitä sanotaan kulttuurievoluutioksi.”
Et taida ymmärtää evoluutiosta mitään?
Vestigia, mitä tulee lähdekritiikkiin niin hanki itse ensin parempia lähteitä mikäli haluat että väitteesi ovat edes jossain määrin uskottavia. Uutinen siitä että Briteissä vuonna 2025 naisten omaisuus on mahdollisesti hieman suurempi kuin miesten ei vielä riitä todisteeksi yhtään mistään, ei myöskään yhdysvaltalaisen vakuutusyhtiön tuottama tilastotieto siitä mitä tulevaisuudessa odotetaan tapahtuvan. Leila Simosen teos ei ole tieteellinen tutkimus.
Jos katsoo esimerkiksi sitä ketkä Suomessa saivat viime vuonna eniten pääoma- ja palkkatuloja käy ilmeiseksi että talouden eliitti on miesvaltainen:
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=20101139195
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=20101139209&request_ahaa_info=true
Jos olisit perehtynyt naistutkimukseen tietäisit että naistutkijat eivät korosta taloudellisia seikkoja. Päinvastoin, feministinen taloustiede on jäänyt harmittavan vähälle huomiolle.
Mikäli ihmissuhteet ovat mielestäsi tärkeä tasa-arvon alue, voit vilkuilla tasa-arvobarometriä vuodelta 2008. Siellä sanotaan mm. näin: “Suurempi osa naisista kuin miehistä kokee yliolkaista suhtautumista tai vähättelyä toisen sukupuolen taholta niin työn, opiskelun kuin järjestöelämänkin piirissä. Kahden viime vuoden aikana joka toista 15-34-vuotiasta naista on häiritty seksuaalisesti. Väkivallan kohteeksi joutumista työssään pelkää usein tai ainakin silloin tällöin 12% naisista ja 5% miehistä.”
Naisten vähättely yhteiskunnassa juontuu siitä paljon puhutusta sukupuolijärjestelmästä, jossa naisilla on alempi asema, samoin se että naisen ruumis tuntuu edelleen olevan puolijulkista omaisuutta jota on lupa koskea ja vahingoittaa. Se, että naiset kohtaavat enemmän väkivaltaa taas johtunee siitä että esimerkiksi terveydenhoitoala on naisenemmistöinen ja työolosuhteet terveyskeskuksissa ja sairaaloissa ovat todella huonot. Ja se taas johtunee siitä että naisenemmistöisen alan työolosuhteet sen enempää kuin palkkauskaan eivät tunnu yrityksistä huolimatta nousevan vakaviksi ongelmiksi joihin yhteiskunnan päättäjät tarttuisivat.
Terveyden suhteen on totta että miehillä on suurempi itsemurhariski – toisaalta naiset sairastuvat enemmän masennukseen. Kannattaisiko siis miettiä mikä sukupuolijärjestelmässä tai miehenä ja naisena kasvamisessa on sellaista joka tekee alttiiksi itsemurhille tai masennukselle sen sijaan että jatketaan loputonta tilastojen vertailua?
Itse toivoisin, että miesliikkeen tutkijat tosissaan perehtyisivät miesten terveysongelmiin jotta meillä olisi pätevää tieteellistä tietoa esimerkiksi siitä minkälaiset poliittiset toimenpiteet olisivat paikallaan niiden ratkaisemiseksi. En näe että esimerkiksi markkina-arvoteoria missään määrin kertoisi miksi niin suuri osa miehistä päätyy itsemurhaan.
Tasa-arvobarometristä löytyy myös seuraava tieto, joka koskee Suomea: Sekä miehistä että naisista suurin osa on sitä mieltä, että miesten asema yhteiskunnassa on keskimäärin parempi kuin naisten. Naisista 84 % ja miehistä 61 % piti vuonna 2008 miesten asemaa selvästi tai hiukan parempana kuin naisten. Miehistä kolmasosa on sitä mieltä, että sukupuolten välillä vallitsee tasa-arvo, mutta naisista tätä mieltä on vain joka kuudes.
Tämän voi tietysti tulkita feministisen propagandan aikaansaannokseksi, mutta samalla tulee vähätelleeksi sitä kokemusta joka suurimmalla osalla naisista on omasta elämästään. Omasta puolestani voin kertoa, että mitä vanhemmaksi tulen sitä vähemmän uskon “jos saavutetun tasa-arvon” illuusioon. Lasikattoja ja -seiniä on vastassa enemmän kuin uskoinkaan. Samalla näen myös yhä selvemmin, että olisi kaikille ihmisille parasta mikäli pystyisimme muuttamaan nykyisen hierarkkisen ja ahtaan sukupuolijärjestelmän.
En ole väittänyt että miesten tasa-arvosta puhuminen sinällään olisi jotenkin vaarallista. Esimerkiksi edellä mainitussa tasa-arvobarometrissä puhutaan myös miesten tasa-arvo-ongelmista, eikä siinä ole minusta mitään väärää, päinvastoin. Olen väittänyt, että se tapa jolla miesten tasa-arvosta tällä hetkellä puhutaan esimerkiksi mainitsemissani blogeissa on vahingollista jos tavoitteena on yhteiskunta jossa sekä naisilla että miehillä olisi parempi elää.
Stacy: puheesi feminismistä eivät tee oikeutta niille feministeille jotka ovat tehneet paljon työtä transihmisten kanssa ja puolesta – eivätkä myöskään niille transihmisille jotka ovat feministejä. Myöskin seksityöläisten oikeuksia puolustava liike on osa feminismiä kuten varmasti hyvin tiedät.
Lähden viikonlopuksi reissuun joten en pariin seuraavaan päivään vastaile kommentteihin.
Tässä vielä Jussi Ojajärven hieno tiivistys feminismistä ja miehistä: http://palikat.blogspot.com/2010/11/mita-se-feminismi-on-eli-mita.html
Todettakoon, että täälläpäässä sanalla feminismi on sisältö ”katsantokanta, jonka mukaan miehet ja naiset ovat lähtökohtaisesti yhtä hyviä ja samalla viivalla eikä kenellekään tule antaa sen enempää penaltyä kuin etuoikeuksiakaan sukupuolensa takia”. Tämä on ensimmäisen aallon feminismin lähtökohta. Samat oikeudet ja samat velvollisuudet kaikille.
Sinulle feminismi tarkoittaa white power -liikkeisiin rinnastettavaa naisten ylivaltaan pyrkivää liikettä, joka pohjaa dialektiseen ideologiaan joka demonisoi miehet. Ja kuitenkaan meistä kukaan ei voi valita sukupuoltaan. Se, että me olemme molemmat naisia, on pelkkää sattumaa. Voisimme aivan yhtä hyvin olla miehiä, jos muutama juttu olisi mennyt toisella tavoin. Tämä on syytä pitää mielessä.
Ruukinmatruuna on samassa mielessä feministi kuin Wendy McElroy – ei samassa mielessä kuin joku Gloria Steinem, Valerie Solanas tai Andrea Dworkin.
Nainen on maailman neekeri, mutta länsimainen nainen on maailman juutalainen. Meillä on kaikki hienosti ja kaikki ihailevat meitä, mutta silti jaksamme nillittää menneisyyden vääryyksistä. Miksi?
Miksi tuo kaikki miesviha?
Ensimmäisen aallon feminismiin liittyi asenne ”Can Do”. Siihen liittyi käsitys siitä, että ihminen itse on oman elämänsä subjekti ja että tietoisuus määrää olemisen – ihminen itse kykenee omilla valinnoillaan ja teoillaan vaikuttamaan elämäänsä ja ottamaan siitä vastuuta – ja muuttamaan maailmaa, jos ei muutoin, niin omalta osaltaan. Ensimmäisen aallon feministi on siis tekijä.
Toisen aallon feminismi pilasi koko jutun. Sen lähtökohdat ovat täysin marxilaiset – ”oleminen määrää tietoisuuden” – ja että ihminen on jo lähtökohtaisesti se, mitä hänen ulkoiset määreensä – sosiaaliluokka, sukupuoli, rotu – määräävät ja että on jo lähtökohtaisesti olemassa sorrettuja ja sortajia ja valtion tehtävä on tehdä loppu sorrosta ja sortajista. Tämä toisen aallon feminismin marxismikytkös on antanut koko feminismille helvetin huonon nimen – ja saanut sen kääntymään itseään vastaan. Toisen aallon feministi on uhri – ja juuri tämä uhriutuminen, uhristatus ja pedigree underdogiksi pääseminen tuntuu olevan kaikki kaikessa, koska sen pohjalta pystyy helposti demonisoimaan vastakkaisen sukupuolen.
Muista silti, että wer weiterkämpft, kämpft gegen seine Kinder. Jokainen mies on jonkun naisen isä, puoliso, poika, eno, setä. Millaisen maailman Sinä haluat jättää omalle pojallesi? Sellaisenko, jossa häntä halveksitaan, vihataan ja syljetään päin naamaa ja hänet demonisoidaan pelkästään sukupuolensa takana?
>>“Pelkkä muutos vain muutoksen vuoksi ei ole ikinä hyvä asia”
>Sinusta kannattaa siis edelleen jatkaa paskassa istumista?
Jos vaihtoehtona on paskassa istuminen tai paskassa istuminen ja oksennuksen kaataminen päälle, tällöin pelkkä paskassa istuminen on se ns. pienemmän riesan tie.
Aina kun pohditaan muutosta, pitäisi aina ensimmäisenä tarkastella että *mihin tuo muutos johtaa*. Onko lopputulos parempi kuin ennen – vai huonompi. Muutos huonompaan ei tietenkään ole hyvä idea.
>Tarkoitatko esimerkiksi uskonpuhdistusta? En ole havainnut >esimerkiksi Suomen tulleen takaisin katolilaiseksi.
Vielä.
> Tarkoitatko naisten äänioikeutta?
Samassa yhteydessä myös miehet saivat äänioikeuden. Tuo muutos oli suunniteltu, se oli perusteltu ja se oli pikemminkin evoluution kuin revoluution tulos.
> Tarkoitatko presidentin suoraa valintaa?
Tämäkin oli evoluution, ei revoluution, tulos.
>“mitä olisit elämässäsi tehnyt toisin?”. Ei voi enää ottaa siirtoja
>takaisin. Venäjälläkään ei ole enää tsaaria.
Vielä.
> Vaikka teknologinen maailmamme tuhoutuu pian, me emme
> palaa enää kivikauteen.
Niin. Tällöin vaihtoehtoina ovat joko feodalismi tai orjanomistajayhteiskunta – mikäli islam korjaa voiton.
>Kuten sanoin, ei ole enää paluuta menneeseen. Naisia ei voi
>enää kontrolloida tekemällä meistä lapsentekokoneita.
Nainen ei Suomessa ole ollut lapsentekokone pian sataan vuoteen. Tai seitsemäänsataan, siis Mauno Ladonlukon maanlaista 1280 laskien, sillä tällöin ensimmäisen kerran tunnustettiin laissa naisen oikeus ruumiiseensa, itseensä, omaisuuteensa ja perintöönsä.
>Sentimentaalinen äärioikeisto nyyhkyfantasioissaan
>kuvittelee, että kelloa voi kääntää taaksepäin, mutta se onkin
>ideologia, jolla jymäytetään hölmöjä.
Kyllä kelloa voi helposti kääntää taaksepäin. Tarvitaan vain riittävästi tulivoimaa. Tämä pointti – fyysinen väkivalta ja sen käyttö muutoksen välineenä – tuntuu unohtuvan monilta. Me emme ymmärrä islamin meille aiheuttamaa uhkaa, koska se on takapajuisuudessaan täysin käsittämätöntä. Meille on jotenkin täysin ufologiaa, että on olemassa kulttuuri, joka haluaa revanssin Toursin taistelusta 732 – mutta tällä kertaa ydinasein.
>Onneksi näin, sillä ihminen, joka yleensä kuvittelee
>hallitsevansa muutoksen seuraamukset on diktaattori.
Tai insinööri.
>Sinun vastineesi tälle on, että ei tehdä mitään, ei yritetä >mitään, koska kuitenkin aina menee väärin,
Ei, vaan muutetaan asioita vähän kerrallaan, hitaasti ja asteittain, eikä aleta tekemään maailmaasyleileviä megaprojekteja. Evoluutio, ei revoluutio.
>Niin kuin esimerkiksi uskonpuhdistus? Katolilainen usko oli
>toiminut vuosisadat ja toimii yhä. Protestantit sen sijaan saivat
>naisille ihmisoikeudet ja oikeuden olla lisääntymättä ja hankkia
>abortin halutessaan.
Tästä asiasta voit mennä kysymään katolisilta itseltään eriävää mielipidettä. Heidän mukaansa uskonpuhdistus oli hirvittävä askel barbariaan, jossa nainen alennettiin kotiorjaksi ja kauppatavaraksi. Objektiivisesti voidaan kuitenkin todeta, että uskonpuhdistus oli askel pois länsimaisesta jatkumosta, kohti juutalaista jatkumoa – protestanttisuus on paljon lähempänä juutalaisuutta kuin katolisuutta. Jälleen kaikki riippuu siitä, miltä kantilta asiaa katsotaan. Näin buddhalaisittain on pakko todeta, että abortti on murha ja tämän totesi jo Siddhartha Gotama Buddha. Se on yksi niistä viidestä asiasta, josta lentää ulos sanghasta eikä paluuta ole.
> Nyt katolilaiset edelleen tuottavat lapsia moppaamaan meidän
> kerrostalojemme käytäviä tai jakamaan mainoksia.
Tätä maailmaa eivät peri fiksuimmat. Tämän maailman perivät hurskaimmat. Katoliset lisääntyvät. Protestantit, juutalaiset ja ateistit eivät. Tulevaisuus kuitenkin kuuluu niille, jotka tuottavat eniten lisääntymiskelpoisia jälkeläisiä, eivät fiksuimmille ja edistysmielisimmille.
Olipa hyvä, että tuli vielä ISLAMIN MAAILMANVALLOITUSKIN tässä esille. Antifeministisen miesliikkeen yhteys maahanmuuttovastaiseen populismipaskaan taisikin olla viimeinen Mäkisen pointeista, jota ”maskulistit” eivät olleet vielä omilla ”vastineillaan” tulleet todentaneeksi.
Katariina, varallisuutta voidaan määritellä ja mitata eri tavoin, mutta tarkastelee asiaa miten tahansa, on siteeraamassasi kehitysapulehden lukemassa oltava vähintäänkin kymmenkertainen virhe.
Sivistynyt ihminen tietään nimittäin ilman tilastojakin, että suurin osa länsimaalaisten omaisuudesta on kiinni ihan tavallisissa asunnoissa, eikä niiden omistuksessa ole mitään dramaattista sukupuolivinoutumaa.
Luotettavin nopeasti Googlella löytämäni selvitys naisten varallisuudesta löytyi Boston Consulting Groupilta.
”Women controlled an estimated 27 percent, or about $20 trillion, of the world’s wealth in 2009.”
http://www.bcg.com/documents/file56704.pdf
Sivulla 2 on tarkempi erottelu maanosittain.
Jos olet sitä mieltä, että ihmisoikeus- ja naisaktivistien varallisuusarviot ovat uskottavampia kuin varallisuudenhallinta- ja vakuutuspalveluja tarjoavien yhtiöiden, niin keskustelua lienee turha jatkaa.
Panavimmat argumenttisi nojaavat ”musta tuntuu” -tyylilajin kyselytutkimuksiin ja niiden äärimmäisen värittyneeseen tulkintaan. Lisäksi väität, etteivät naistutkijat korosta taloudellisia seikkoja, mutta oma ajatuksenjuoksusi etenee lähes välittömästi sen jälkeen hoitajien kehnoon palkkaukseen. Priceless.
Viimeistään tämä kommenttien tulva ja sen pääsisältö vahvistaa sen, mitä artikkelissa väitetään ”miesasialiikkeen” valtavirran edustavan. Pilkka osuu omaan nilkkaan.
Katariinalle pisteet mm. asiallisesta vastailutyylistä. Itsellä ei kärsivällisyys riittäisi.
Vestigia, tietoni eivät perustu musta tuntuu -tutkimuksiin vaan YK:n arvioihin (http://www.undp.org/poverty/focus_gender_and_poverty.shtml).
Suomen osaltakin viittasin YK:n (Unifem) tuottamaan tietoon.
Tämänkaltainen keskustelu on juuri sitä johon jo yllä viittasin: loputonta kiistelyä tilastoista ja niiden oikeellisuudesta.
Kiitos oivaltavasta ja analyyttisesta kirjoituksesta! Teet tärkeää työtä osallistumalla audiokratiaksi, kovimmin ja kärjekkäimmin huutavien näkökulman vakiintumiseksi menneeseen keskusteluun, vieläpä omalla nimellä. On vastuutonta, että esimerkiksi Aamulehti ja Iltalehti viittaavat Laasaseen ”tutkijana” tai ”sosiologina”, vaikka hänen argumenttinsa eivät täytä tieteellisen keskustelun kriteerejä. Voimia sinulle!
Tuosta muuten hyvstä tekstistä on (tietoisesti ?) jätetty manitsematta profeministinen miesliike (www.profeministimiehet.net), joka käsittää feminismin tasa-arvoon pyrkimykseksi eikä miehiltä otettavien oikeuksien antamiseksi naisille.
Ihan alussa kirjoitan näin:
”Tässä tekstissä keskityn pääasiassa niihin osiin miesliikettä, jotka tekevät eroa feministiseen politiikkaan joko hyvin suorasanaisesti tai vaivihkaisemmin. Siten keskustelun ulkopuolelle jäävät esimerkiksi kriittinen miestutkimus ja profeministimiehet. Tämä on sikälikin kuvaavaa, että samat tahot ovat jääneet syrjään myös median miesliikettä koskevassa myllytyksessä.”
Kyseessä on siis tietoinen ratkaisu, koska halusin keskittyä analysoimaan sitä osaa miesliikkeestä joka minusta sisältää ongelmallisia piirteitä. Huono ratkaisu kyllä sikäli että profeministinen miesliike ansaitsisi paljon enemmän huomiota ja julkisuutta erinomaisesta toiminnastaan tasa-arvon hyväksi.
Arvoitus : ketkä puhuvat aina toistensa ohi mutta ovat silti aina täysin samaa mieltä? No tietysti nämä feministit.
Kirjoittaja on ilmeisesti viettänyt valvottuja öitä, joiden seurauksena tämä teksti on syntynyt. Lyhyesti: ne Laasas-tekstit eivät ole Moilasiin verrattuna sen hullumpia.
Kärsivätkö feministit pysyvästä krapulasta herättyään siihen todellisuuteen, että vasemmistomiehet eivät allekirjoitakaan kaikkea, mitä Nainen sanoo? Vai loppuuko tämä tuskainen parahtelu vielä jonakin päivänä?
Teksti on lähtökohdiltaan absurdi: miesliike, jolla ei ole itsemääräämisoikeutta, ei ole miesliike. Nythän feministit haluaisivat ihmisten ajattelevan, että ”aidon” miesliikkeen ainoana tehtävänä on feministien sanoman – mitä se milloinkin sisältää – komppaaminen. Eikö ”eunukkiliike” olisi osuvampi nimi?
Katariina, kyse ei ole mistään tilastoista kiistelystä, vaan sinä olet esittänyt täysin fantastisen väitteen, joka on ilmiselvästi paikkaansapitämätön.
Eikä YK tuota yhden prosentin ”arviota” ole alun perin tuottanut, kunhan vain mainitsee sen (ilman lähdettä) jollain nettisivullaan.
Samaisen YK:n alaisuudessa toimiva arvostettu WIDER-instituutti on sen sijaan ihan oikeasti julkaissut tutkimuksen, jonka mukaan esim. ruotsalaiset omistavat 0,6% maailman varallisuudesta.(1)
Lisäksi tiedämme, että Ruotsin tilastokeskuksen mukaan naiset omistavat 43% maan varallisuudesta.(2)
Voimme siis helposti laskea, että ruotsalaisnaiset omistavat 0,26% maailman varallisuudesta.
Tämä olisi sinun mukaasi yli neljäsosa koko maailman naisten varallisuudesta. Vertailun vuoksi pelkästään USA:ssa on yli kolmekymmentä kertaa enemmän naisia kuin Ruotsissa.
Viimeistään tässä vaiheessa pitäisi jokaiselle olla selvää, että antamassasi luvussa on ainakin kymmenkertainen virhe.
Minulla on täysi syy uskoa, että suurin osa muistakin väitteistäsi ovat yhtä heikolla todellisuuspohjalla, mutta valitettavasti en ehdi käymään niitä läpi yhtä tarkasti. Toivottavasti tämä pieni esimerkki kuitenkin auttaa lukijoita suhtautuman vastaisuudessa naistutkijoiedn väitteisiin asianmukaisella skeptisyydellä.
(1) http://www.wider.unu.edu/events/past-events/2006-events/en_GB/05-12-2006/_files/79930498919628826/default/Copy%20of%20wider-wdhw-tables-2006.xls
(2) http://www.scb.se/Pages/PressRelease____195638.aspx
”On vastuutonta, että esimerkiksi Aamulehti ja Iltalehti viittaavat Laasaseen “tutkijana” tai “sosiologina”, vaikka hänen argumenttinsa eivät täytä tieteellisen keskustelun kriteerejä. ”
Meitsi on tätä samaa ihmetellyt. Siis sitä, miksi Laasanen ei ole julkaissut yhtään tieteellistä artikkelia. Katsoin juuri tieteellisten julkaisujen tietokannoista, eikä mitään löydy. Aivan kun hän ei uskaltaisi koetella näkemyksiään, lähettää niitä asiantuntijoille arvioitaviksi.
Jos hänen mielestä Suomen sosiologiset julkaisut ovat feministien salaliiton alaisia, niin lähettäisi sitten vaikka ulkomaalaisiin taloustieteellisiin julkaisuihin, joissa varmasti on asiantuntemusta markkina-arvoteorioista mitä erilaisimmissa sovelluksissa.
Olen myös miettinyt millä Laasanen elättää itsensä. Hän ei tietääkseni ole missä akatemian projektissa ja miten hänellä on aikaa kirjoittaa noin ahkerasti näkemyksistään netissä ja samalla stalkata mitä hänestä on muut kirjoittaneet? Voi tietenkin olla, että hän on voittanut lotossa?
”Vestigia, tietoni eivät perustu musta tuntuu -tutkimuksiin vaan YK:n arvioihin (http://www.undp.org/poverty/focus_gender_and_poverty.shtml).”
Tästä ei löydy mainitsemiasi lukuja. Valehteletko tietoisesti?
Viime päivien aikana on tullut vielä muutamia kommentteja, jotka on nyt julkaistu.
Vestigialle ja Allegralle: linkin takaa löytyvässä tekstissä sanotaan mm. näin:
“Yet some 75 percent of the world’s women cannot get bank loans because they have unpaid or insecure jobs and are not entitled to property ownership. This is one reason why women comprise more than 50 percent of the world’s population but own only one percent of the world’s wealth.”
Myönnän, että minun ammattitaitoni ei riitä erilaisten varallisuutta kuvaavien taulukoiden ja tilastojen arviointiin ja vertailuun. Silloin on luotettava erilaisiin tiedonlähteisiin ja yritettävä arvioida kuinka pätevää minkäkin instanssin tarjoama tieto on. Onko esimerkiksi ihmisoikeusjärjestön tai YK:n tuottama tieto lähtökohtaisesti jotenkin epäilyttävämpää kuin kaupallisiin tarkoituksiin tuotettu tieto? Miksi näin olisi? Tämän keskustelun jatkaminen vaatisi, että ryhdyttäisiin puhumaan tiedon tuottamisen ongelmista ja mm. siitä millä tavoin intressivapaa tai objektiivinen tieto määritellään. Samalla keskustelun jatkaminen vaatisi, että joku tilastoasiantuntija selvittäisi meille mistä YK:n arviot tulevat ja kuinka ne on muodostettu ja millaisia virheitä niihin mahdollisesti sisältyy.
Toisaalta, vaikka hyväksyisin Vestigian esittämän luvun eli 27 prosenttia, alkuperäinen väitteeni ei pahasti kärsisi: selkeä sukupuolijako varallisuuden suhteen on silti olemassa. Itse asiassa myös Vestigian viimeisimmässä viestissä ollut Ruotsin tilannetta koskeva tilasto kertoo tästä (ja Ruotsi on kuitenkin yksi usein mainittuja esimerkkimaita mitä tulee hyvin toteutuneeseen tasa-arvoon).
Miksi keskustelu siis pitäisi välttämättä viedä keskusteluksi tilastoista ja tiedon oikeellisuudesta, jos vaihtoehtoisena tarjottu tieto ei muuta alkuperäisen argumentin pointtia?
Tämä on hyvä esimerkki siitä minkä takia keskustelu miesaktivistien kanssa ontuu. Saara T. tiivisti asian Laasasen blogin kommenttiosastolla:
“Niin suuren, vaikean ja tärkeän aiheen kuin sukupuolijärjestelmän tarkastelun yhteydessä takertuminen yhä uusiin pikku yksityiskohtiin tuntuu jopa tarkoitukselliselta ”keskustelun” johdattamiselta pois siitä aiheesta, josta keskustelu voisi oikeasti johtaa johonkin.
Tarkoitan tällä sitä, että kun joku, kuten Mäkinen, kirjoittaa pitkähkön ja harkitun kirjoituksen vaikeasta aiheesta, sitä ei malteta lukea niin, että yritettäisiin miettiä, mikä on olennainen viesti ja miten siitä voitaisiin keskustella. Sen sijaan poimitaan yksittäisiä, irrallisia kohtia, joihin väitetään vastaan (osittain käyttäen sellaisia argumentteja kuin ”olet väärässä” tai ”valehtelet”, jotka eivät itse asiassa ole argumentteja lainkaan). Ei tässä vielä mitään, saatan itsekin joskus takertua pikkuseikkoihin. Mutta jos näihin vastaväitteisiin menee vastaamaan, ei keskustelu ohjaudu siihen alkuperäiseen aiheeseen eikä edes pysy niissä väittelyn alaisissa pikkuseikoissa, vaan seuraavassa ”vastineessa” vedetään esiin lisää vielä pienempiä yksityiskohtia joko alkuperäisestä tekstistä tai vastineen vastineesta. Näin päästään kätevästi yhä kauemmas siitä varsinaisesta aiheesta, sukupuolijärjestelmän ominaisuuksista, josta keskustelu olisi todella aiheellista.”
Toivon että keskustelu täällä kommenttiosastolla voisi nyt vähitellen siirtyä siihen mitä artikkelini käsitteli eli miesliikkeen poliittiseen merkitykseen.
Viime viikkojen kirjoitukset ja keskustelut ovat tuottaneet aika paljon uutta tietoa miesliikkeestä ja feminismistäkin. Olen miettinyt oman tekstini pointteja: jotkin ovat vahvistuneet, jotkin ehkä kyseenalaistuneet. Palaan tähän heti kun minulla on aikaa laittaa ajatukseni paperille. Olisi myös hienoa jos tänne ilmestyisi lisää kommentteja aiheesta.
JK.
Alunperin ajattelin, että reilun pelin hengessä minulla on velvollisuus osallistua keskusteluun blogeissa ja muualla mikäli olen ensin itse maininnut tietyn henkilön tekstissäni ja hän sitten kirjoittaa minulle vastineen. Näin olen tehnytkin Laasasen ja Hiilisen kohdalla. Hännikäisen tätä artikkelia kommentoiva blogiteksti saavutti kuitenkin sellaisen rajan, että en katso enää olevani velvollinen kommentointiin. Siinä vaiheessa kun minun ihmisarvoni esitetään jonkinlaisena myönnytyksenä en näe että rakentava keskustelu olisi enää mahdollista.
”Miksi keskustelu siis pitäisi välttämättä viedä keskusteluksi tilastoista ja tiedon oikeellisuudesta, jos vaihtoehtoisena tarjottu tieto ei muuta alkuperäisen argumentin pointtia?”
Kyllä se pointti muuttuu oleellisesti, jos luvuissa on 27-kertainen ero. Huomaamme, että sukupuoli ei olekaan se oleellisiin varallisuuden määrittäjä, ja erityisesti länsimaissa sen merkitys näyttäisi olevan suhteellisen vähäinen. Miehenä oleminen ei siis ole lainkaan niin oleellista vaurastumisen kannalta kuin väitit, vaan esim. kansalaisuudella, uskonnolla, sukutaustalla, koulutuksella ja kenties jopa oikeanlaisella ulkonäöllä on keskeisempi merkitys.
Edelleen voisi olettaa, että tällaisella tiedolla on poliittisia seurauksia. Tasa-arvoponnistusten painopiste saattaa siirtyä sukupuolesta muihin muuttujiin, mikä olisi minusta erittäin tervetullut muutos. Olen Timo Hännikäisen kanssa samaa mieltä siitä, että nykyiset yhteiskunnalliset epäoikeudenmukaisuudet eivät (ehkä asevelvollisuutta lukuunottamatta) liity ensi sijassa sukupuoleen.
Mitä tulee miesliikkeen poliittiseen merkitykseen, on se toivottavasti siinä, että ihmiset alkavat kyseenalaistaa feministien yksinoikeuden sanella tasa-arvopolitiikkaa.
Vestigia, kirjoitit
”Miehenä oleminen ei siis ole lainkaan niin oleellista vaurastumisen kannalta kuin väitit, vaan esim. kansalaisuudella, uskonnolla, sukutaustalla, koulutuksella ja kenties jopa oikeanlaisella ulkonäöllä on keskeisempi merkitys.”
Kansalaisuus, uskonto, sukutaustan merkitys, koulutus ja ulkonäkö ovat sidoksissa sukupuolijärjestykseen. Kyse on erilaisten erojen ja yhteiskunnallisten suhteiden liittymisestä toisiinsa.
Kiitos erinomaisesta ja oivaltavasta kirjoituksesta, Katariina Mäkinen!
Hienoa työtä. Olet tosi rohkea, vahva ja terävä.
Mitä taas tulee tässä kommenttiketjussa ja erinäisillä antifeministisillä areenoilla osaksesi saamiisi ylettömän provosoiviin kannanottoihin – sanoisin, että niissä on kyse vain siitä, että se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa.
MM: Keisarin uudet vaatteet
[…] mies, minäkin vedin herneet nenään niin Ojajärven vähättelevästä kielenkäytöstä kuin Mäkisen aggressiivisesta […]
Leave a Comment