On aika maksaa takaisin…

Valtion budjettiriiheen osallistunut valtiosihteeri Raimo Sailas kommentoi perjantaina 31. heinäkuuta Helsingin Sanomille valtion tulevan budjettiesityksen seurauksia valtiontaloudelle. Porvarihallituksen sutaisemassa budjettiesityksessä valtionbudjetti jää miinusmerkkiseksi: velkaa otetaan tänä vuonna 10 miljardia euroa ja ensi vuonna 13 miljardia. Sailaksen mukaan velkaantuminen pysyy toistaiseksi sallitun rajoissa, mutta jo vuonna 2011 valtion on ryhdyttävä toimenpiteisiin, jotta otettu velka saadaan maksetuksi. Millaisista toimenpiteistä on kyse? Sailaksen mukaan tulevaa budjettia voidaan tasapainottaa menoleikkauksilla, veronkorotuksilla sekä työuria pidentämällä. Siis lisää töitä, enemmän veroja ja heikennyksiä sosiaalipalveluihin.

Hallitus on kuitenkin toistaiseksi suopeudessaan luvannut, ettei nyt luonnostellussa ”elvytysbudjetissa” leikata sosiaalietuisuuksia, eikä veroja koroteta. Tämä tarkoittaakin vain sitä, ettei jo ennestään jälkeenjääneitä sosiaalietuisuuksia tulla korottamaan ja sitä, että veronkorotukset jäävät kuntien ongelmaksi. Vastineeksi suopeudestaan hallitus edellyttää kansallista ”palkkamalttia”.

Entä tulevat budjetit? Sailaksen valtionbudjetin tasapainottamiseen tähtäävät ehdotukset ovat kovastikin samankaltaisia kuin Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n pahamaineiset saneerausohjelmat, joita se on räätälöinyt niille talousongelmissa rypeville maille, joille se on myöntänyt lainaa. IMF myöntää konkurssikypsille valtioille lainaa edellyttäen, että lainansaajamaa vähentää julkisia menojaan ja korottaa verotusta. Tämän lisäksi maan keskuspankin on yleensä vähennettävä tarjolla olevan rahan määrää, mikä taas nostaa korkoja. Lähitulevaisuudessa IMF:n ehdoista tulevat nauttimaan sellaiset Euroopassa sijaitsevat liberalistisen talouden koealueet kuten Islanti ja Latvia.

Sailaksen tarjoamat lääkkeet tulevan valtionvelan leikkaamiseksi muistuttavat läheisesti IMF:n rakennesopeutusohjelmaa. IMF:n elvytysohjelma muuntaa valtiontalouden tehokkaaksi lainanmaksuautomaatiksi. Elvytyskuurin maksavat köyhät ja vähätuloiset, kuten lamankin. Deflatorinen julkinen raha- ja talouspolitiikka vähentää nimittäin kokonaiskysyntää ja lisää siten työttömyyttä. Kun veronkorotukset yhdistyvät julkisten menojen leikkauksiin, veronmaksajilla jää yhä vähemmän rahaa kuluttamiseen. Kysynnän hiipuessa myös tuotantoa supistetaan. Vain vienti voi pelastaa, ellei investointikriisi ole kansainvälinen. Kallis euro tyrehdyttää joka tapauksessa euromaiden ulkopuolelta tulevia investointeja. Euro-alueella korot tulevat nousemaan heti kun rahoitustalous osoittaa riittävästi elpymisen merkkejä – reaalitalous ja työllisyys on sitten asia erikseen.

Veroja siis korotetaan, mutta tulonsiirto osoitetaan pankeille ja velkojille. Velkaa maksetaan julkisten palvelujen ja työllisyyden kustannuksella. Korkean ja loivasti laskevan työttömyyden oloissa työläisten on vaikea vaatia palkankorotuksia tai muita parannuksia. Työläisten vaatimukset esitetään kansallisen yhteishyvän vastaisina, aivan kuten niiden ”nousukaudella” uskoteltiin heikentävän kansallista kilpailukykyä. Tämä on tietenkin vain yksi tapa ilmaista, kuinka pääomalla on absoluuttinen etuoikeus perimänsä lisäarvon allokointiin.

On tietenkin selvää, että valtion velkaa on jossain vaiheessa lyhennettävä – valtionvelan korot tulevat veronmaksajien maksettaviksi joka tapauksessa. Kysymys kuuluukin, mitkä ovat ne asiat, joista ei tingitä? Työttömyyden tai julkisten palvelujen alasajon sijaan Sailasta näyttää hermostuttavan budjetin alijäämä ja inflaatio – perinteisiä valtiopankkiiriin uhkakuvia.

Helsingin Sanomat esittelee sosiaalidemokraatti Sailaksen artikkelissaan ”hyvinvointivaltion puolustajaksi ja kolmikannan takuumieheksi”. Mielenkiintoinen arvio poliitikosta, joka on ollut ajamassa veronkevennyksiä rikkaille, esimerkkinä varallisuusveron lakkauttaminen. Sailas on vaatinut myös työnantajien kelamaksujen poistamista, työmarkkinatuen saamisen ehtojen rajoittamista sekä julkisen sektorin palvelujen ulkoistamista ja avaamista kilpailulle (Taloussanomat & Sailaksen työryhmä). Työnantajien kelamaksut, työttömyysvakuutus ja progressiivinen verotus ovat muuten kaikki syntyneet kolmikantaisten tuponeuvottelujen yhteydessä, työväenliikkeelle edullisissa voimasuhteissa. Sailas on puhunut myös kiivaasti rajatonta ja maksutonta opinto-oikeutta vastaan. Opintotukea tulisi Sailaksen mukaan korottaa – nimittäin muuttamalla se lainapohjaiseksi! Sailaksen mukaan ”ajattelutapa, jonka mukaan opiskelu on aina hyvä asia, on johtanut siihen, että yliopistoissa elelee elämäntapaintiaaneja”. Vanhaa sananlaskua mukaillen, Sailas tietää, että ainoa hyvä intiaani on… raatava intiaani.

Ei ole kuitenkaan yllättävää, että veronkevennysten puolesta aikoinaan vauhkoillut Sailas on tulevaisuudessa valmis korottamaan verotusta – kunhan verotus vain suuntautuu valtion budjetin alijäämän tasapainottamiseen. Sailas on kannattanut myös ruoan arvolisäveron korottamista. Välilliset, kuluttajien kukkaroihin iskevät verot tulevatkin tulevaisuudessa lisääntymään samalla kun siirrytään asteittaisesti sosiaalisesti oikeudenmukaisesta progressiivisesta verotuksesta kohti kylmää tasaveroa. Jo nyt kunnallisverot, kirkollisverot, pääomatuloverot, yritysverot, liikevaihto- ja kulutusverot sekä työeläke- ja sosiaaliturvamaksut noudattavat kaikki tasaveroperiaatetta (Taloussanomat). Alennettuaan ensin ”hyvinä aikoina” pääomaverotusta ja lakkautettuaan varallisuusveron hallitus on nyt pulassa valtion budjetin kanssa menojen kasvaessa ja tulojen vähentyessä. Budjetin alijäämä tullaankin perimään pienituloisilta työläisiltä kristillisen verojen tasajaon hengessä.

Valtiosihteeri Sailas tuleekin ymmärtää tämän suunnitelman erääksi pääasialliseksi arkkitehdiksi. Shakkia ahkerasti harrastava Sailas on tottunut talonpoikien tasaiseen uhraamiseen kruunun hyväksi.

.

Elämäntapainkkareiden terveiset Sailakselle:

”Sopii yrittää Raimo…”