Jukka Peltokoski
Jean-Pierre Jeunet tunnetaan varmasti parhaiten hipsterielokuvastaan Amélie. Varsinaisen läpimurtonsa hän teki kuitenkin jo kaksikymmentä vuotta sitten elokuvallaan Delicatessen. Siinä syötävän suloisen tytsyn sijaan syödään ihmisiä nälkään. Nyt Jeunet teki elokuvan prekariaatista – ehkä tietämättään.
Jeunet’n uusin, Micmacs, on jo pari vuotta vanha, mutta se tuntuu jääneen vähälle huomiolle. Silti elokuvaa voi hyvin pitää koko tuotannon parhaana. Sen tarina alkaa, kun elokuvavuokraamon työntekijää Bazilia, isättömäksi jäänyttä poikaa, ammutaan vahingossa muttei kuolettavasti.
Työpaikka menee, mutta luoti johdattaa aseteollisuuden sylttytehtaalle. Bazil haluaa kostaa.
Alkaa erikoinen tapahtumasarja, jonka pääosiin nousee kokonainen joukkio toveruksia, joille keinot ovat taidetta ja päämäärä tekosyy pitää hauskaa. Ja päämäärähän on paskiaisten täydellinen tuhoaminen.
Sotaväkensä Bazil löytää sattumusten kautta, kuinkas muutenkaan, eräänlaisesta urbaanista ylijäämäväestä, joka elelee kaupungin jättömaalla ja elättää itseään sirkustaiteella ja kierrätystavaralla. Mutta elämä ei ole kurjaa kitumista ja katkeraa sadattelua, vaan luovaa akrobatiaa yhteisessä tilassa, jossa elämä ja työ käyvät välittömästi yhteen.
Eikä Jeunet olisi Jeunet, ellei asetelma olisi äärimmäinen. Ei riitä, että Bazilin uusi ”perhe” elää kaupungin pääväylien katveissa, kaiken julkisivun tuolla puolen. Sen on elettävä vieläpä valtaisan romukasan alle kätketyssä bunkkerimaisessa pajassa.
Asukit ovat joukko kahjoja älykköjä, joille jokainen roju on mahdollisuus.
Juuri tässä virtuoosimaisessa alkemian tehtaassa kehittyy juoni, jonka punainen sytytyslanka palaa kiemurrellen läpi mielikuvituksen kantokyvyn – täysillä kohti vihollisen persuksia. Vaikka Elokuvasäätiö toisin sanoo, Micmacs ei ole komedia, vaan karnevaali.
Kuten kaikki Jeunet’n elokuvat, myös Micmacs on ladattu täyteen yksityiskohtien ylettömyyttä. Ja jälleen kerran nämä eivät kaadu silmille, vaan ketjuuntuvat pikkutarkoiksi sarjoiksi, jotka etenevät huojuen kuin känninen sekuntiviisari, mutta myös kurinalaisesti siirto kerrallaan.
Ansa toisensa jälkeen laukeaa vihollisen tappioksi kuin kermakakku poliittisen eliitin naamalle.
Eikä karnevaali tietenkään olisi mitään ilman sirkustaiteen bravudinumeroa, ihmiskuulaa, jonka sankarillinen kierrätysjengimme sinkoaa suoraan päin vihollisen maaperää.
Ja hutihan se menee! Kierrätystavarasta kyhätyllä sotakoneella ei ole takuita.
Mutta ei sillä ole muuta menetettävääkään kuin loputon kekseliäisyytensä. Pian romuralli jatkuu entistäkin tahdittomammin kohti lopullista ratkaisua. Se tapahtuu kansan naurukuoron edessä. Sirkuksella on kerrankin arvoisensa pellet.
Micmacs on elokuva prekaarista väestä, jota ei kannata ampua vahingossa päähän. Lyödessään vähän hullut kallonsa yhteen se tuhoaa kekseliäisyydellään kaiken pahan tieltään. Micmacs on alaluokan rienaa, ja suoranainen vastakohta kaikelle sille silotellulle ruumiittomuudelle, jota suurin osa nykyelokuvasta edustaa. Se on lihan karnevaalia.
Niin ja hyvän elokuvan lopuksi pussataan.
Linkit:
http://www.imdb.com/title/tt1149361/
http://en.wikipedia.org/wiki/Micmacs_(film)
http://thepiratebay.org/search/micmacs/0/99/0
0 comments
Kick things off by filling out the form below.
Leave a Comment