Vanha tuttu lohduton poljento

Pitkä odotus on lopultakin takana. Petoksen uusi cd, ”Toivo parasta ja pelkää pahinta” julkaistiin 14.4.2010. Vuonna 2006 julkaistun, Petoksen siihen astisen tuotannon (fiitit mukaan lukien) koonneen ”Törkeimmät petokset” tupla-cd:n kannet sisälsivät lupauksen ”saagan jatkumisesta” vuonna 2007, mutta silti oli odotettava tähän vuoteen saakka. Jo tuon lupauksen perässä oli sloganina nyt julkaistun levyn nimi! Jos kokoelmaa ei lasketa, niin edellisestä sooloalbumista ehti kulua noin kuusi vuotta. Esimakua saatiin jo ennen levyn julkaisua youtubeen lätkäistyltä humoristiselta ”Synkkä sörkka” -videolta.

Redrum-187.comin haastattelussa Petos kertoo, että poiketen aiemmista levyistä tällä kertaa biitit olivat valmiina ensin ja tekstit valmistuivat vasta niiden jälkeen. Levyn pitkä tekoprosessi ei johtunut kunnianhimosta tai loputtomasta hiomisesta vaan pitkälti yksinkertaisesti saamattomuudesta. Rap ei välillä kiinnostanut pätkääkään… Kuten Petos kyseisessä haastattelussa kertoo, levyn tekemisen hitautta ei sitä kuunnellessa huomaa: kyse on samasta vanhasta Petoksesta tylyine ja karuine läppineen – sekä vanhasta tutusta lohduttomasta poljennosta (ilmaisu lainattu tietenkin vanhasta ”Pakana”-biisistä).

Tekstien aiheet ovat nekin tietysti tuttuja: pikkurikollisuus, päihteet, Kallio, kyyninen politiikan kommentointi, suomalaisen rap-skenen paskimpien puolien (huomionhakuinen netissä päteminen, kaupallisimmat artistit) arvostelu ja niin edelleen. Mutta kukapa Suomessa saman tekisi paremmin kuin Petos, joten ei ole mitään syytä valittaa. Siitä, että luovuus on välillä ollut vähissä, kertoo se, että paikoitellen Petos kierrättää tekstinpätkiä aiemmasta tuotannostaan. Sekään ei kuitenkaan olennaisesti haittaa. Sen sijaan se, että bonusbiisinä on jo aiemmin julkaistu ”Alibi-ainesta” (tuttu kokonaisuutena pätevältä Redrum 187 -kokoelmalta), ei kuitenkaan tunnu tarpeelliselta.

Suuria yllätyksiä ei – onneksi – tarjoa myöskään mukana olevien vierailijoiden lista: Jontti & Shaka, OG Ikonen, Raimo ja niin edelleen. Kotimaisten voimien lisäksi mukana on eräitä Suomen-keikoilta tuttuja ulkomaisia nimiä: Nutt-So & Destro (tutut myös mm. Jontin & Shakan loistavan ”Rata-äänitteen” biisistä ”Talos on hulluja”) sekä ADR Lavey & Malice, jotka taas tunnetaan saatananpalvontakamastaan – mikä Petoksen synkkyyden ja kauhuelokuvainnostuksen yhteyteen sopiikin. Kaikki nämä suoriutuvat mallikkaasti, mutta valitettavasti mukana on yksi nolostuttavampi esitys, nimittäin Pikkupirun fiitti kappaleessa ”Meidän puolella tai meitä vastaan”. Voi kunpa suomenkielistä väkivalta-rappiä à la Esham tai Brotha Lynch Hung voisikin kuunnella ilman tätä tunnetta. Tai no, pakko silti todeta poikkeuksena, että onnistuihan juuri Petos enemmän kuin hyvin vastaavan tyyppisessä yliaggressiivisessa ja äärivihamielisessä fiitissä Julma-Henri & Syrjäytyneiden ”Al-Qaida Finlandin” neljännellä raidalla…

”Toivo parasta ja pelkää pahinta” on ennen kaikkea yhtenäinen kokonaisuus sekä musiikillisesti että teksteiltään. Suuria hittejä ei ole (ellei sitten ”Synkkä sörkka” ole sellainen), mutta mitä väliä. Paljon mielummin sitä kuuntelee tällaista tylyyn ysärin gangstarappiin perustuvaa inhorealistista kamaa kuin jotain ideologista kansanmusiikkivaikutteista hippimeininkiä, vaikka Petos ei enää ylläkään samanlaiseen tuoreuteen kuin aiemmilla levyillään. Petos ei myöskään sorru siihen, mikä välillä on itä-Helsinkiin viittavan Suomi-rapin heikkous. Petokselle nimittäin ”sosiaaliset ongelmat” (kuten toimeentulotuen viivästyminen muutamalla päivällä tai satunnainen masennus) eivät ole itkemisen aiheita. Petos tietää, että hän on itse tiensä valinnut. Hän ei ole mikään synnitön uhri, vaikka ei olekaan yksin luonut ympäristönsä olosuhteita.

Petos ei petä.